Kevään sateet olivat lakanneet, nurmet vihersivät kauniina ja lintujen iloinen viserrys täytti paahteisen ilman. Suuri pyhiinaveltajien karavaani talsi eteenpäin Juudean porottavan auringon alla, vain kevät tuuli viilensi matkalaisia. He kaikki olivat matkalla vuotuisille pääsiäisjuhlille uhraamaan ja syömään happamatonta leipää. Silloin oli aina kuin koko maailma olisi lähtenyt liikkeelle tullakseen Jerusalemiin. Heidän joukossaan kulki Jeesus, Galilealainen rabbi ja profeetta. Ja Jeesuksen rinnalla seurasi suuri seurue hänen oppilaitaan, heitä oli noin seitsemänkymmentä tai seitsemänkymmentä kaksi. Ja heidän mukanaan kulki naisia, vaimoja, äitejä ja monia muita perheen jäseniä. Jeesus kulki heidän edellään. Kun he tulivat tielle joka nousi Josdanilta kohti Jerikoa, Jeesus näki kuinka tämä lammaslauma jota hän paimensi kävi jännittyneeksi ja tuli pelon valtaan. Silloin hän otti heistä erikseen ne kaksitoista opetuslasta ja puhui heille:

"Me menemme nyt Jerusalemiin, ja tämä ihmislapsi annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät häntä, he ruoskivat ja tappavat hänet."

He kaksitoista oppilasta hämmästyivät, he eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanomista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivtkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. Mutta se mitä Jeesus oli sanonut synnytti siemenen joka vielä itäisi.

Silloin Marian sisar Salome, Sebeteuksen poikien äiti, tuli yhdessä poikiensa Jaakobin ja Johanneksen kanssa lähemmäs Jeesusta ja pysäytti rabbin surueeen matkan. Salome heittäityi Jeesuksen jalkoihin maahan ja painoi kasvonsa maata vasten. Nainen nyyhkytti raskaita huolestuneen äidin kyyneleitä ja rukoili anovasti Jeesusta:

"Rabbi pyydän... Rabbi, pojillani on sinulle pyyntö, suostuthan siihen, minä pyydän..."

Nainen sanoi ja katsoi ylös Jeesuksen kasvoihin poikien jättäytyessä taka-alalle. Jeesus katsoi ilmeettä naista joka oli käynyt anomaan hänen jalkoihinsa kuin jokin häntä arvoltaan alempi. Tämä kysyi naiselta:

"Mitä haluat?"

Naine kohotti päätään katsoakseen rabbia, mutta tiesi ettei se naisilta sallittua heidän kulttuurissaan. Niin ei hän kohottanut päätään katsoakseen vaikka Jeesus niin odotti, tämä suhtautui naisiin niin erillailla, niin kuin miehiin, mutta Salome jatkoi anovaa nyyhkimistä kuten pojat olivat häntä häpeissään pyytäneet tälle sanomaan:

"Lupaathan kun kirkkautesi tulee... Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella?"

Kun nainen oli sen sonunut, katsoi Jeesus Jaakobia ja Johannesta, Sebetaeuksen poikia ja omia serkkujaan. Sitten hän viittelöi heitä luokseen ja snoi näille äreään äänensävyyn, äskeinen lempeys oli poissa ja tilalla vakavuus:

"Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?"

Jaakob katsoi nyökäten häntä nuorempasn Johanneksenn odottaen vastausta. Johannes nyökkäsi ja silloin Jaakob, Johanneksen veli, sanoi:

"Voimme"

Jeesus lievitti näiden kahden miehen tukahduttavaa jännitystä, lieventämällä ankaraa ja vakavoittunutta ilmettään. Pieni sarkastinen hymy vilkkui hänen duupielessään kun hän vastasi Sebeteuksen pojille:

"Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää sitä kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolella. Ne paikat ovat niille, joille ne on tarkoitettu."

Jeesus antoi merkin, jotta matka jatkuisi ja päästi Jaakobin ja Johanneksen luo. Pojat eivät malttaneet olla kertomatta siitä mitä Jeesus oli heille luvannut muillekkin oppilaille tulivat nämä vihaisiksi siitä että Jeesus suosi sukulaisiaan. Kun he alkoivat jo väittelemään siitä kuka eistä on suurin, kutsui Jeesus jälleen huokaisten syvään ne kaksitoista luokseen ja puhutteli nuhtelevasti heitä:

"Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa , ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla teidän joukossanne suureksi, se olkoon toisen palvelija. Ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei tämä ihmislapsikaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä jokaisen edestä."

Jeesuksen jyrkät sanat järkyttivät oppilaita. He pohtivat oliko tämä seonnut. Sitten he muistivat sen mitä Jeesus oli jo ennestään heille opettanut ja he rauhoittuivat. Sitten he olivat vain hiljaa ja kulkivat pölystä tietä eteenpäin sandaaleissaan pölyn takertuassa heiän tunikkansa helmaan.

Ilta lähestyi. He tulivat kohti Jerikoa, Joosuan kaupunkia, Herodeksen kaupunkia, ja näkivät kaupungin jykevät muurit. Ne muistuttivat siitä kuinka maata vallatessaan Joosua oli esi-isien aikaan valloittanut tuon kaupungin. Nuo eivät olleet ne samat muurit jotka Joosua oli kaatanut vaan ne olivat ne jykevät muurit jotka monen sukupolven aikana oli jälleen rakennettu ja vahvistettu. Kaupunki kukoisti ja sen porteista kulki paljon väkeä.

Nyt tuo suuri massa tuli Jeesusta vastaan, sillä he olivat kuulleet että Galilean profeetta oli tulossa ja halusivat nähdä tämän. Matteus, Leeviläinen publikaani, osoitti Jeesukselle Jerikoon vievän portin aukealla kasvavaa vanhaa viikunapuuta:

"Tuo tuolla, metsäviikunapuussa"

Siellä istui, pieni lyhyt kasvuinen mies, publikaani. Monet juutalaiset vihasivat näitä tullimiehiä, he olivat luopioita jotka keräsivät raskaita veroja roomalaisille. Tuo mies oli pääpublikaani, Matteuksen esimies. Tämä oli vuokrannut itselleen roomalaisilta oikeuden kantaa tieveroa ja oli itselleen ottanut alivuokralaisia ympäri Juudeaa ja Galileaa. Näin hänestä oli tullut varakas kiskomalla korkoja verotettavilta. Jeesus katsoi Matteuksen osoittamaa puuta.

"Mies on Sakkeus" - kuiskasi Matteus rabbinsa korvaan.

Jeesus nyökkäsi vastaukseksi ja meni ihmismassan läpi viikunapuun alle. Sakkeus oli kuulut alaisiltaan Jeesuksesta, rabbista joka oli monet publikaanit saaneet luopumaan virastaan. Hän oli juoksujalkaa tullut nähdäkseen mitä Jeesus oli miehiään. Uteliaisuus kutkutti kuin mato Sakkeuksen korvan juurella. Hän oli aina hyvätuulinen ja hilpeällä päällä, mutta nyt uteliaisuus sai hänet kainoksi. Kun sakkeus oli tullut kaupungin aukiolle ei hän ylettänyt näkemään väkijoukon yli koska Jeesus saapuisi ja millainen hän oli, niimpä tämä oli kiivennyt huomaamaansa metsäviikunapuuhun. Niin Jeesus tuli siihen ja kasoi ylös sanoen miehelle:

"Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään on minun määrä olla vieraana sinun kodissasi."

Sakkeus ilahtui, mutta monet siellä olevista kohahtivat. He olivat odottaneet vanhurskasta miestä, mutta tämä oli jotain muutu, jotain, jotain... syntisten ja publikkanien ystävä. Sakkeus kiireesti alas ja alkoi opastaa Jeesusta seurueineen kotiinsa vieraiksi. Kun Sakkauksen vaimo näki kuinka paljon vieraita hänen miehensä toi heille syömään, hän järkyttyi, mutta kuuliaisesti lähti valmistamaan illallista väelle joka yöpyisi heidän luonaan.

Kun he istuutuivat kukin alas aterioimaan öljylamppujen palaessa, istui Sakkeus isännän paikalle ja Jeesus hänen oikealle puolelleen. Siinä Sakkeus, publikaani, katsoi öljylampunvalossa Jeesusta surullisena:

"Syntisen miehen talon sinä otit majapaikaksesi. Mutta rabbi, mitä minun tulee tehdä?"

Jeesus katsoi Sakkeusta ja sanoi:

"Näin olen sanonut ja sanon sinulekkin: "Mene ja myy kaikki mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Äläkä kisko enempää kuin on säädetty."

Se mitä Jeesus sanoi meni Sakkeuksen sydämmeen, ja hän tunsi litse pursuavaa iloa. Olematta lainkaan varma mitä rabbi oli tarkelleen opettanut hänen sydämmensä sanoi toista. Tämä hyppäsi ylös paikaltaan niin että muheenosvati oli kaatua ja niin hyvällä tulella kuin kukaan voi ollakkaan sanoi Jeesukselle heidän kaikkien kuulen:

"Rabbi, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin."

Jeesus katsoi sakkeusta tyynesti hymyillen, nojautui eteenpäin pyöritellen sormeaan juomamaljassa, niin poissaolevasti, ja kohotti katsettaan sanoakseen heille:

"Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin lapsia. Juuri sitä, mikä on kadonnut, tämä ihmislapsi on tullut etsimään ja pelastamaan."

Sakkeus lähti ja meni kätkölle jossa säästi ylimääräisiä rahojaan, kaatoi ne aterialla olevien keskelle astioiden viereen ja esitteli niitä muille. Ne hän jakaisi köyhille.

Naurava virne naamallaa publikaani kysyi tältä:

"Rabbi, olen kuullut sinusta paljon. Opeta minulle jotain."

Jeesus katsoi tuota hullunkurista ja riemuissaan olevaa miestä joka oli löytänyt uuden elämän. Hän sulkisilmänsä ja mietti hetken mitä sanoisi. Sitten hän aloitti vertauksella jonka oli kertonut niin monta ennenkin, mut nyt hieman erinlailla:

"Ylhäinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen siellä nimityksen kuninkaaksi ja palatakseen sitten takaisin. Hän kutsui luokseen kymmenen palvelijaansa, antoi heille kullekin kultarahan* ja sanoi: 'Käyttäkää näitä parhaanne mukaan, kunnes minä palaan.' Hänen maanmiehensä kuitenkin vihasivat häntä ja lähettivät hänen peräänsä lähetystön sanomaan: 'Me emme tahdo sitä miestä kuninkaaksemme.'

Mies palasi maahansa kuninkaana. Tultuaan hän kutsutti palvelijat luokseen kuullakseen, kuinka tuottavasti kukin oli saamaansa rahaa käyttänyt. Ensimmäinen tuli hänen eteensä ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut kymmenen lisää.' Kuningas sanoi hänelle: 'Mainiota! Olet hyvä palvelija. Koska aivan vähässäkin olet ollut uskollinen, saat hallintaasi kymmenen kaupunkia.' Toinen tuli ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut viisi kultarahaa.' Hänelle kuningas sanoi: 'Sinut minä panen hallitsemaan viittä kaupunkia.'

Mutta kun seuraava palvelija tuli, tämä sanoi: 'Herra, tässä on antamasi kultaraha. Olen säilyttänyt sitä liinaan käärittynä. Minä pelkäsin sinua, koska olet armoton mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.' Kuningas sanoi hänelle: 'Omien sanojesi mukaan minä sinut tuomitsen. Sinä kelvoton palvelija! Sinä siis tiesit, että minä olen armoton mies, että otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt. Mikset sitten vienyt minun rahaani pankkiin, niin että olisin palattuani voinut nostaa sen korkoineen?'

Kuningas sanoi vieressään seisoville miehille: 'Ottakaa häneltä raha pois ja antakaa se sille, jolla on kymmenen kultarahaa.' He sanoivat: 'Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa.' Mutta hän jatkoi: 'Jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen -- tuokaa heidät tänne ja teloittakaa heidät minun edessäni.'"

Oli myöhä ja he kävivät aterian jälkeen nukkumaan, sillä aamulla oli noustava varhain, jotta he ehtisivät seuraavaan kaupunkiin ennen alkavaa viikkosapattia.

Niimpä aamun valjetessa he käärivät viittansa joiden päällä he olivat nukkuneet ja keräsivät tavaransa valmistautuakseen lähtemään. Jeesus etsi Sakkeuksen käsiinsä, kiitti miestä ja antoi tälle lahjaksi hedelmän hyveliäisyydestä. Sitten he lähtivät jatkamaan matkaa noustakseen ylös Jerusalemiin. Matka olisi rankkaa nousua ylämäkeen, armottomassa paahteessa ja heidän tuli ehtiä muiden pyhiinvaeltajien matkaan tai olisivat suojattomia maantierosvoja vastaan.

Kun he tulivat Jerikon portille josta lähti tie Jerusalemiin, siellä istui sokeutunut mies kerjäämässä, elämä oli vienyt häneltä näön ja jättänyt jälkeensä vain sumuisen usdun silmiin. Ilman näköään hän ei voinut tehdä työtä, niimpä rääsyissä hän istui nälkiintyneenä kerjäämässä. Silloin mies kuuli lehestyvää hälinää, iso joukko ihmisiä oli tulossa hänen ohitseen ja niimpä tämä nykäisi yhtä ohikulkijaa tunukan helmasta kysyäkseen kuka se on.

Mies jota sokea nykäisi oli yksi Jeesuksen opetuslapsista ja hän vastasi miehelle edes huomaamatta että tämä oli sokea:

"Rabbi, Jeesus Nasaretilainen, Daavidin poika"

Sokea ajatteli hetkensä tulleen, se oli joku parantaja joka antaisi hänelle näkönsä taikaisin. Olihan muinainen kunigas Salomon, ollut nimekäs eksorkisti. Niinpä hän raotti omaa takkuista partaansa ja huusi harventuneiden hampaittensa läpi, vain tämä yksi ajatus mielessään:

"Jeesus, Daavidin poika, auta minua!"

Jotkut ohikulkija käskivät  ylenkatsoen ja äreissään miestä vaikenemaan, mutta sokea huusi vain yhä kovemmin:

"Daavidin poika, auta minua!"

Jeesu, sen suuren väkijoukon keskellä, pysähtyi jakääntyi katsomaan kuka häntä oli huutanut, hän haravoi katseellaan vellovaa pyhiinvaeltajien karavaania kunnes näki ilmahuitovan kerjäläisen kaupungin portilla. Silloin Jeesus sanoi muutamalle oppilaalleen:

"Kutsukaa hänet tänne."

Ensin nämä katsoivat hämillään rabiiaan, mutta tekivät niin kuin tämä oli auktoriteetillään käskenyt heitä tekemään he menivät sen kokean kerjäläisen luo ja tarttuivat häntä käsistä. Nälkiintynyt ja väsynyt mies nousi vaivalloisesti tutisevien polviensa varaan. Niin toinen oppilaista sanoi tätä nostaessa miehelle:

"Äläpelkää. nouse, hän kutsuu sinua."

Silloin mies pudotti yltään vanhan ja kuluneen viittansa keventääkseen taakkaansa ja lähti vauhdilla harppomaan liikkeelle, melkei kuin olisi palanut juosta eteenpäin. He taluttivat miehen Jeesuksen luo ja Jeesus katsoi tätä miestä joka oli anonut häneltä apua. Naama surkeana sokea katsoi lasittunein silmin Jeesuksen olan yli pyrkien hymyilemään onnesta ja takertui tärisevin käsin Jeesuksen vartaloon kiinni. Hän yritti katsoa Daavidin poikaa kasvoihin mutta ei nähnyt.

Jeesus sanoi tälle sokealle:

"Mitä haluat minun tekevän sinulle?"

Sokea hymyili harvahampaisella suulla ja oli onnessaan, niin onnessaan että juuri ja juuri pystyi puhumaan:

"Rabbuuni, anna minulle näköni takaisin."

Jeesus katsoi sokeaa, sitten hän irroitti takertuneen miehen itsestää kyykistyäkseen alas. Jeesu noukki maata käsiinsä, sylkäisi ja kaatoi rukousöljyä pienestä pienestä pullosta sekaan. Sitten hän pyöritti käsissään tahnan kuten jokaisen okean kohdalla oli tehnyt ja levitti sen tämän miehen silmiin sanoen:

"Mene, uskosi on parantanut sinut."

Sitten kaivoi viitastaan juomaleilin jonka oli varannut matkaa varten ja huuhtoi vedellä tahana pois sokean miehen silmistä. Ensi mies ei nähnyt mitään. Hän sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta kaikki oli vielä usvaisen sumuista. Vielä kerran hän sulki silmäsnä ja avasi ne viimeisen kerran. Kuin suomut olisivat valuneet hänen silmitään sokea oli saanut näkönsä takaisin. Nyt hän katsoi Jeesusta, hymyili entistä enemmän nähdessään edessä hyvin tavallisen galilealaisen juutalaismiehen ja rutisti tätä halauksella. Riemuissaan mies puhkesi puhumaan, hän halusi kertoa Daavidin pojalle koko elämän kertansa. Mies myös esittäytyi, hänen nimensä oli Bartimaios, Timaioksen poika. Sokea, joka ei enään ollut seka vaan Bartimaios vain, kiintyi parantajaansa ja lähti seuraamaan häntä ylistäen Jumalaa minkä suustaan kerkesi ja muutkin yhtyivät veisuun. Vain miehen ikäkulu viitta, jossa hän oli nukkunut siinä portilla monet yönsä, jäi lojumaa maahan.