Illan laskeuduttua Jeesus oli hämärän turvin jäänyt oppilaineen öljyvuorelle vastapäätä temppeliä. Korean temppelin takana aurinko kurotteli vielä viimeisiiän säteitä taivaanrannan takaa punaista iltaruskoa vasten. Se kamppaili vastaan vielä hetken kunnes se luovuttaen katosi Juudean vuoristojen taa. Jeesus nousi ylös öljymäelle kidronin uomassa kulkevalta tieltä ja he tulivat oliivipuiden kruunaamaan viinitarhaan. Vanha luola öljypuristamoineen näytti mestarintakana hämärässä valtaisalta ammottavalta kidalta. Siinä Jeesus istuutui alas, hän asetti öljylampun maahan ja katsoi murheissaan oppilaitaan. Silmät olivat raskaat ja huolestuneet ja vaikka ilta viileää, hikipisarat valuivat tämän otsalla.

Jo mota päivää he olivat olleet Jerusalemissa, mutta Jumalan valtakunta ei ollut tullakseen. Päivittäin he olivat olleet temppelissä ja kuulleet rabbinsa opetusta, mutta nyt siihen oli tullut jyrkkä muutos. Rabbi oli nuhdellut temppelissä oppilaitaan julkisesti, sitten hän oli sanonut jotain kamalaa. Temppeli tultaisiin hävittämään. Jeesuksen oppilaat olivat yhä hämillään, useat kysymykset olivat toinen toisensa perään nousseet kutkuttamaan heidän ajatuksiiaan koko matkan temppeliltä tänne puutarhaan.

Silloin Simon Joonan poika rohkaisi itsensä, meni jaistuutui opettajansa viereen yhessä Andreaksen, simonin ja Jaakobi  kanssa. Hän katsoi heitä muita ja nojautui lähemmäksi Jeesusta kysyäkseen:

"Milloin se kaikki tapahtuu? Kerro meille, mikä on merkkinä siitä, että sen toteutuminen on lähellä."

Jeesus sulki silmänsä, hän levitti kätensä ja käänsi päänsä ylöskohti. Vedettyään syvään henkeä, pelottavasti, hän otti vastaan nyt Jumalan sanan niin kuin edellisetkin profeetat menneinä aikoina. Hän katsoi oppilailtaan silmät ammottaen ja olkoi kiivaasti profeetoimaan messiaan päivistä:

"Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia. Kun kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Niin täytyy käydä, mutta se ei vielä merkitse loppua. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä. Tämä on synnytystuskien alkua."

Vielä hän jatkoi puhettaan mutta sitten hän sanoi totisena:

"Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä hävityksen kauhistuksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan, eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvisaikaan, sillä noina päivinä tulee olemaan ahdinko, jollaista ei ole ollut luomakunnan alusta, Jumalan luomistyöstä tähän päivään asti, eikä tule olemaan."

Jeesuksen oppilaat hämmästyivät, he alkoivat katsella toisiaan ja miettivät mitä rabbi tarkoitti profetiallaan. Jeesus jatkoi vielä puhettaan, mutta oppilaat puhuivat päälle, näin joku kuuli kuinka Jeesus puhui ehkä jotain korppikotkista ja jotain viikunapuista, mutta se meni heiltä ohi. Juudas Keritiläinen katsoi katsoi kysyvästi opettajaansa, niimpä Jeesus vastasi:

"Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä. Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee."

He jäivät koko yöksi öljymäelle. Kun Jeesus oli lopettanut puheensa vertaukseen valvovasta palvelijasta, he sytyttivät nuotion ja kepertyivät nukkumaan viittoihinsa. Tähtien loistaessa taivaalla, keväisen Juudean öiset äänet peittivät ilmän. Tulen kajo nuotiossa lämmitti nukkujia.

Yö oli rauhallinen, Petfagen teltta leiri oli pysynyt sen yön tyynenä. Kukaan ei ollut tullut katsomaan ja kyselemään öljypuristamon luolaan nukkumaan käynyttä Jeesusta. Aamulla kun aurinko nousi jälleen idästä ja oikoi kultaisia säteitään öisen matkansa jälkeen, kantautui kaupungin kukkojen kiekaisut viimein öisten nukkujien korviin. Niin Jeesuskin oppilaineen heräsi puutarhassa ja keräsivät tavaransa. Viimeöisen nuotion paikalla olienään vai kylmä hiillos. Aamulla oli vielä hämärrä ja sumuhuntu verhosi Keritin notkelmaa öljyvuoren ja temppelin välissä.

Oli enään kaksi päivää pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan. Vielä muutaman päivän Jeesus aikoi opettaa temppelissä. Aamu-uhrin aikaan he menivät temppeliin, ja vaikka rahanvaihtajat ja uhrieläintenmyyjät olivat palanneet Jeesus jatkoi opettamista pakanoiden esipihalla.

Jeesuksen opettaessa Juudas Simonin poika, se joka tuli Keritistä, sai kuula suurenneuvoston olevan koolla sinäkin aamuna neuvonpidossa. Jeesuksesta oli julistettu lainsuojattomaksi, mutta kiinniottohetkeä ei ollut päätetty. Juudas mietti, hän muisti kuinka mitä Jeesus oli aina sanonut - yksi heistä kahdestatoista pettäisi opettajansa. Juudasta kutkutti, hän alkoi tuntea sitä miettiessään kiusausta, entisenä publikaanina ja kapinallisena hän ei voinut vastustaa sitä kiusausta. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, joskus luontainen vietti voittaa kärsivällisenkin ihmisen itsehillinnän ja ihminen antaa itselleen lopulta periksi.

Juudas halusi kapinaa, kostoa roomalaisille jotka olivat huiputtaneet häntä. Hän ei ollut koskaan tulleensa niin petetyksi kuin ollessaan publikaanina. Siitä kumpusi hänen kapinahenkensä, ja se oli houkuttanut hänet Jeesuksen luokse. Jeesus ei kuitenkaan ollut sellainen kuin Juudas odotti, tämä rabbi ei ollut tullut tuomaa rauhaa vaan perheitä hajottavaa riitaa, tämä mies ei ollut tullut horjuttamaan Tooraa vaan uudistamaan sen, tämä mies ei ollut tullut sotimaan roomaa vastaan vaan valtakunta syntyisi pienistämurusista kasvaen hiljaa piilossa, tämä mies ei ollut tullut puolustamaan pyhää temppeliä vaan uhkasi hävittävänsä temppelin. Juudas oli pettynyt Jeesukseen.

Neuvosto oli kokoontunut suureen saliin lähellä temppeliä, siellä se istui katetussa tilassa puolikaareen muotoisilla kiviportailla ja kuunteli ylipappia joka sinä vuonna oli Kaifas, ylipappi Hannaksen vävy. Kun Juudas saapui sisään temppelivartijoiden saattaman ja retuuttamana, keskusteli sanhedrin Jeesuksen raivaamisesta. He olivat jo sopineet että tappaisivat Jeesuksen mutta heitä mietitytti, he pelkäsivät kansan reaktiota. Sillä aikaa yksi neuvoston jäsenistä vastasi ylipapin lauseeseen:

"Ei kuitenkaan kesken juhlan."

Toinen jatkoi heti perään:

"Ettei kansa ala mellakoida."

Kolme kirjuria kirjoittivat sen ylös, heidän työnsä oli pitää kirjaa neuvoston istunnoista ja oikeudenkäynneistä. Kaikki muistiinpanot talletettiin temppelin arkistoon ja niitä kielettiin ankarasti kopioimasta. Neuvoston jäsenet nyökyttelivät, suurin osa yhtyi päätökseen, mutta farisealaiset olisivat halunneet vielä miettiä. Mellakoinni uhka oli suuri, Jeesus pidätettäisiin keskellä päivää, silloin roomalaiset puuttuisivat verisesti tilanteeseen mikä ei sopinut kenellekkään. Kukaan heistä ei halunnut roomalaisten osallistuvan kiistaan. Farisealaiset muistuttivat ettei laki salli omanheimolaisen luovuttamista vihollisten käsiin. Se kuitenkin sytytti riidan heidän kesken siitä tuliko Jeesusta ylipäätään pidättää vain ei, mitenkään yksipuolinen ei neuvoston päätös ollut. 

Juudas tuli nyt neuvoston eteen. Ylipappi katsoi häntä torjuvasti ja kysyi:

"Etkö sinä ole yksi sen Nasaretilaisen opetuslapsia?"

Juudas oli vaiti mutta nyökkäsi. Kaifas oli hänen isänsä Simonin veli, mutta Juudas ei halunnut enempää häväistä sukulaistaan vastaamalla ääneen. Niin paljon häpeää hän omi suvulleen tuottanut ettei miestä ollut enään omille sukulaisilleen olemassa. Kaifas katsoi Juudasta kylmästi ja sanoi sitten:

"Kerro sitten, mitä asia sinulla on."

Juudas oli keskeyttänyt tärkeän istunnon, mutta hänen viestinsä ylipapeille olisi mieleen. Hän halusi tuoda Jeesuksen heidän eteensä. Hän näin luuli että neuvosto halusi yksityisesti kuullaJeesuksen opetusta ja Juudas hyötyisi siitä että Jeesus joutuisi ahtaalle neuvosto edessä. Niin hän sanoi miehille:

"Minä voin tuoda sen miehen teidän eteenne, kuten haluatte. Se kuitenkin maksaa."

Sitten hän katsoi temppelivartiostoa päin, nyökkäsi, ja jatkoi

"Jos saan haltuunin vartioston voin näyttää teille missä se mies on."

Neuvosto mietti hartaasti ja pitkään katsoen Juudasta. Juudas jatkoi, hän kertoi miten aikoisi toimittaa Jeesuksen heidän eteensä ja miksi. Ylimmäiset papit, Hannas ja hänen poikamsa, ilahtuivat. Niin Hannas kumartui ja kuiski jotain Kaifaksen korvaan. Virassa olevan ylipapin parrakkaaseen naamaan vääntyi leveä hymy. Hän nosti ahterinsa istuimeltaan ja laskeutui appensa kanssa Juudakseen luo ottaen. Sitten, naurun naurahtaen riumuissaan, Kaifas laittoi kätensä Juudaksen olkapäälle. Hannas supisi taas vävynsä korvaan ja Kaifas nyökkäsi. Sitten he aloittivat koko neuvoston voimin keskustelemaan siitä miten Juudaksen tulisi toimia. Nyt kirjurien ei annettu laittaa mitään ylös vaan he saivat levätä.

He antoivat Juudakselle pienen nahkapussin. Juudas avasi ja katsoi saamaansa maksua. Vain mitätön määrä hopeakolikoita, ehkä parikymmentä tai viitisenkymmentä kolikkoa, mutta se riitti Juudakselle sillä ei hän tätä rahanvuoksi tehnyt. Hän ei kuitenkaan tiennyt mitä ylimmäinen papisto halusi Jeesuskeelle tehdä, mutta suostui heidän tarjoukseensa. Niin Juudakselle annettaisiin tarvittaessa haltuun temppelivartijoita ja ylimmäisen papin palvelijoita sitten kun hän ilmoittaisi niitä tarvitsevansa, kuten hän oli pyytänyt. 

Siitä lähtien Juudas etsi tilaisuutta tuoda oman rabbinsa sanhedrin eteen kaikessa hiljaisuudessa. Ei kuitenkaan pettääkseen vaan täyttääkseen opettajansa sanat.

Kun Juudas poistui istuinsalista, oli jo varhainen iltapäivä. Jeesus opetti yhä temppelissä, välillä satunnaiset ohikulkijat jäivät kuuntelemaan, mutta vain oppilaat pysyivät kokoajan opettajan lähettyvillä painamassa kaikkia opetuksia mieleensä. Jeesus toisti parhaillaan vertausta laupiaasta samarialaisesta, hieman eri sanoin, mutta se sai jotkut kuulijoista järkyttymään. Hiljaa Juudas liittyi muiden oppilaiden luokse kaikessa rauhassa jottei kukaan huomaisi. Illan lähestyessä, Jeesus sitten nousi, poistui kaupungista ja he menivät jälleen yöpymään öljymäelle Kidronin umoan toiselle puolelle.

Nuo profeetta Danielin, mesopotamialaisen virkamiehen, makkabealaisakaan suuhun pannut ennustukset pyörivät opetuslasten mielessä, he tunsivat hyvin sen kohdan jota heille luettiin synagogassa kerran tai pari vuodessa:

9:24-27 "Ja 490 vuotta on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten jumalattomuus päättyy, vääryydestä tulee loppu, pahat teot sovitetaan, ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan.

Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on hallitsija messiaan tuloon 49 vuotta. Ja 434 vuotta rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat. Ja 476 vuoden kuluttua raivataan messias tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun.

-- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti.

Hän tullee tekemään liiton raskaaksi monille 7 vuoden ajaksi, ja puoleksi sitä ajasta hän tulee lakkauttamaan teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla tulee olemaan hävityksen kauhistus aina siihen saakka kun hävityksen tuoja vääjäämättä joutuu itse hävitykseen."

Hävityksen kauhistus tarkoitti heille epäjumalille pystytettyjä patsaita ja rakennelmia, joilla viholliskunikaat häpäisivät tuontuosta pyhän temppelin. Oppilaat miettivät, he takertuivat Jeesuksen sanoihin; vieras kansaisen Antiokos Epifaneen paluutako Jeesus oli heille ennustanut?