tiistai, 18. huhtikuu 2017

Jälkipykkiä - Jeesuksen tuomio osa 1

Synöptiset, eli yhteensopivat, evankeliumit esittävät tapauksen näin:


Heti aamulla ylipapit pitivät neuvottelun vanhimpien ja lainopettajien kanssa, ja sitten neuvosto teki päätöksen: he lähtivät sieltä kaikki yhdessä, veivät Jeesuksen köysissä Pilatuksen eteen ja rupesivat esittämään syytöksiä häntä vastaan. (Pontius Pilatus oli vuosina 26-36 Juudean prefektinä ja Lucius Sejanuksen erittäin hyvä ystävä) He sanoivat: "Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas." Pilatus kysyi Jeesukselta: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" -- "Sinä sen sanoit", Jeesus vastasi. Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään. Pilatus kysyi: "Etkö lainkaan vastaa? Kuulethan, mistä kaikesta he sinua syyttävät." Mutta Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Tämä ihmetytti maaherraa suuresti. Pilatus sanoi ylipapeille ja väkijoukolle: "En voi havaita tämän miehen syyllistyneen mihinkään rikokseen." Mutta he pysyivät itsepintaisesti syytöksissään ja sanoivat: "Hän villitsee kansaa, kulkee opettamassa joka puolella Juudeaa, Galileasta tänne asti."

Tämän kuultuaan Pilatus kysyi, oliko mies galilealainen. Saatuaan tietää, että Jeesus oli Herodeksen hallintoalueelta, hän lähetti Jeesuksen Herodeksen luo, sillä tämäkin oli niinä päivinä Jerusalemissa. Herodes ilahtui kovin nähdessään Jeesuksen, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon. Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat paikalla, syyttivät Jeesusta kiivaasti. Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella Jeesusta halveksuvasti. Herodes teki Jeesuksesta pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun (korkean virkamiehen purppurareunaiseen toogaan), ja sitten hän lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo. Tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystävät; siihen saakka he olivat olleet vihoissa keskenään.

Pilatus kutsui koolle ylipapit, hallitusmiehet ja kansan. Juhlan aikana maaherra aina päästi vapaaksi yhden vangin, sen jota kansa pyysi. Sillä kertaa oli vangittuna kapinoitsijoita, jotka kapinan aikana olivat tehneet murhan. Vankien joukossa oli nyt Bar Abbas- niminen kuuluisa mies. Pilatuksen luo kerääntyi nyt väkijoukko, joka pyysi häntä tekemään niin kuin hänen tapansa oli ja Pilatus sanoi heille: "Te toitte tämän miehen minun eteeni väittäen häntä kansan villitsijäksi. Olen nyt teidän läsnä ollessanne kuulustellut häntä, mutta en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään, mistä te häntä syytätte. Ei liioin Herodes, sillä hän lähetti miehen takaisin meidän eteemme. Ei hän ole tehnyt mitään, mistä seuraisi kuolemantuomio. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä." Pilatus kysyi: "Tahdotteko, että vapautan teille juutalaisten kuninkaan?" Hän näet ymmärsi, että ylipapit olivat pelkästä kateudesta jättäneet Jeesuksen hänen käsiinsä. Kun Pilatus istui tuomarinistuimellaan, hän sai vaimoltaan sanan: "Älä tee mitään sille pyhälle miehelle. Näin hänestä viime yönä pahaa unta." Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät väkijoukon pyytämään Bar Abbakselle armahdusta ja Jeesukselle kuolemantuomiota. Silloin kaikki huusivat yhteen ääneen: "Kuolema sille miehelle! Päästä meille Bar Abbas!" Bar Abbas oli se kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies.

Maaherra kysyi nyt: "Kumman näistä kahdesta haluatte? Kumman päästän vapaaksi?" Väki vastasi: "Bar Abbaksen." Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi ennemmin vapauttaa Jeesuksen. Hän kysyi kansalta: "Mitä minä sitten teen tälle, jota te sanotte juutalaisten kuninkaaksi?" Mutta he huusivat vastaan: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille kolmannen kerran: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan olen antanut kurittaa häntä." Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava. Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi. Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: "Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne." Tehdäkseen kansalle mieliksi Pilatus päästi Barabbaksen vapaaksi, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi. Sotilaat veivät Jeesuksen maaherran hallintopalatsin sisäpihalle ja kutsuivat koolle koko sotaväenosaston. (Kyseinen palatsi oli Herodes suuren Siionin vuorelle rakentama "huvila" joka toimi prefektin residenssinä) He panivat hänen harteilleen purppuranpunaisen viitan ja väänsivät orjantappuroista kruunun ja asettivat sen hänen päähänsä. He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: "Ave, juutalaisten kuningas!" He löivät häntä ruokokepillä päähän, sylkivät hänen päälleen ja polvistuivat ja kumarsivat häntä.

Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä purppuraviitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät kuljettamaan häntä pois ristiinnaulitakseen hänet. Matkalla sotilaat pysäyttivät kyreneläisen Simonin, Aleksandroksen ja Rufuksen isän, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristin poikkipuuta Jeesuksen jäljessä. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" (Tuomittujen edellä kulki sotilas joka kantoi käsissään syytekylttiä. Samalla lainppettajat kulkiessaan tuomittujen rinnalla painostivat tuomittua tunnustamaan syntinsä ja katumaan viimeisen kerran)

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi (Golgara), he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. (Yleisin risti oli T-muotoinen paalu, tuomitun kädet taivutettiin poikkipuun yli ja naulattiin ranteista, seka samoin jalat naulattiin nilkoista kiinni pustypuuhun) He tarjosivat hänelle viiniä, johon oli sekoitettu mirhaa, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: "Muita hän kyllä on auttanut -- auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu." Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle uudelleen hapanviiniä ja sanoivat: "Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi." Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. Oli kolmas tunti, kun he ristiinnaulitsivat hänet. Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas." (Syytekyltti oli värjätty valkoiseksi ja syy kirjattiin punaisella) Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin ne kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.

Jotta kävisi toteen Jesajan sana: Jes. 53:12, Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.

Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: "No niin, sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, tule alas ristiltä!" Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: "Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan -- pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika." Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan. Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!" Mutta toinen moitti häntä: "Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa." Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" (Psalmi 22) Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat paikalla olevista sanoivat: "Kuulkaa, hän huutaa Eliaa." Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. Toiset sanoivat: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen." Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukeniva ja Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." (Psalmi 31) Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!" Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden. Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome Sebedeuksen poikien äiti. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana. (Kerrotaan että tämän jälkeen monien poisnukkuneiden pyhien henget näyttäytyivät Jerusalemissa läheisilleen)


Seuraavassa osassa alamme puimaan ja pohtimaan tapahtunutta, näkökulmia ja historiallisuutta blogistin kykyjen rajoissa.

keskiviikko, 12. huhtikuu 2017

Kesviikko (nisan 12)

Illan laskeuduttua Jeesus oli hämärän turvin jäänyt oppilaineen öljyvuorelle vastapäätä temppeliä. Korean temppelin takana aurinko kurotteli vielä viimeisiiän säteitä taivaanrannan takaa punaista iltaruskoa vasten. Se kamppaili vastaan vielä hetken kunnes se luovuttaen katosi Juudean vuoristojen taa. Jeesus nousi ylös öljymäelle kidronin uomassa kulkevalta tieltä ja he tulivat oliivipuiden kruunaamaan viinitarhaan. Vanha luola öljypuristamoineen näytti mestarintakana hämärässä valtaisalta ammottavalta kidalta. Siinä Jeesus istuutui alas, hän asetti öljylampun maahan ja katsoi murheissaan oppilaitaan. Silmät olivat raskaat ja huolestuneet ja vaikka ilta viileää, hikipisarat valuivat tämän otsalla.

Jo mota päivää he olivat olleet Jerusalemissa, mutta Jumalan valtakunta ei ollut tullakseen. Päivittäin he olivat olleet temppelissä ja kuulleet rabbinsa opetusta, mutta nyt siihen oli tullut jyrkkä muutos. Rabbi oli nuhdellut temppelissä oppilaitaan julkisesti, sitten hän oli sanonut jotain kamalaa. Temppeli tultaisiin hävittämään. Jeesuksen oppilaat olivat yhä hämillään, useat kysymykset olivat toinen toisensa perään nousseet kutkuttamaan heidän ajatuksiiaan koko matkan temppeliltä tänne puutarhaan.

Silloin Simon Joonan poika rohkaisi itsensä, meni jaistuutui opettajansa viereen yhessä Andreaksen, simonin ja Jaakobi  kanssa. Hän katsoi heitä muita ja nojautui lähemmäksi Jeesusta kysyäkseen:

"Milloin se kaikki tapahtuu? Kerro meille, mikä on merkkinä siitä, että sen toteutuminen on lähellä."

Jeesus sulki silmänsä, hän levitti kätensä ja käänsi päänsä ylöskohti. Vedettyään syvään henkeä, pelottavasti, hän otti vastaan nyt Jumalan sanan niin kuin edellisetkin profeetat menneinä aikoina. Hän katsoi oppilailtaan silmät ammottaen ja olkoi kiivaasti profeetoimaan messiaan päivistä:

"Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia. Kun kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Niin täytyy käydä, mutta se ei vielä merkitse loppua. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä. Tämä on synnytystuskien alkua."

Vielä hän jatkoi puhettaan mutta sitten hän sanoi totisena:

"Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä hävityksen kauhistuksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan, eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvisaikaan, sillä noina päivinä tulee olemaan ahdinko, jollaista ei ole ollut luomakunnan alusta, Jumalan luomistyöstä tähän päivään asti, eikä tule olemaan."

Jeesuksen oppilaat hämmästyivät, he alkoivat katsella toisiaan ja miettivät mitä rabbi tarkoitti profetiallaan. Jeesus jatkoi vielä puhettaan, mutta oppilaat puhuivat päälle, näin joku kuuli kuinka Jeesus puhui ehkä jotain korppikotkista ja jotain viikunapuista, mutta se meni heiltä ohi. Juudas Keritiläinen katsoi katsoi kysyvästi opettajaansa, niimpä Jeesus vastasi:

"Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä. Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee."

He jäivät koko yöksi öljymäelle. Kun Jeesus oli lopettanut puheensa vertaukseen valvovasta palvelijasta, he sytyttivät nuotion ja kepertyivät nukkumaan viittoihinsa. Tähtien loistaessa taivaalla, keväisen Juudean öiset äänet peittivät ilmän. Tulen kajo nuotiossa lämmitti nukkujia.

Yö oli rauhallinen, Petfagen teltta leiri oli pysynyt sen yön tyynenä. Kukaan ei ollut tullut katsomaan ja kyselemään öljypuristamon luolaan nukkumaan käynyttä Jeesusta. Aamulla kun aurinko nousi jälleen idästä ja oikoi kultaisia säteitään öisen matkansa jälkeen, kantautui kaupungin kukkojen kiekaisut viimein öisten nukkujien korviin. Niin Jeesuskin oppilaineen heräsi puutarhassa ja keräsivät tavaransa. Viimeöisen nuotion paikalla olienään vai kylmä hiillos. Aamulla oli vielä hämärrä ja sumuhuntu verhosi Keritin notkelmaa öljyvuoren ja temppelin välissä.

Oli enään kaksi päivää pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan. Vielä muutaman päivän Jeesus aikoi opettaa temppelissä. Aamu-uhrin aikaan he menivät temppeliin, ja vaikka rahanvaihtajat ja uhrieläintenmyyjät olivat palanneet Jeesus jatkoi opettamista pakanoiden esipihalla.

Jeesuksen opettaessa Juudas Simonin poika, se joka tuli Keritistä, sai kuula suurenneuvoston olevan koolla sinäkin aamuna neuvonpidossa. Jeesuksesta oli julistettu lainsuojattomaksi, mutta kiinniottohetkeä ei ollut päätetty. Juudas mietti, hän muisti kuinka mitä Jeesus oli aina sanonut - yksi heistä kahdestatoista pettäisi opettajansa. Juudasta kutkutti, hän alkoi tuntea sitä miettiessään kiusausta, entisenä publikaanina ja kapinallisena hän ei voinut vastustaa sitä kiusausta. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, joskus luontainen vietti voittaa kärsivällisenkin ihmisen itsehillinnän ja ihminen antaa itselleen lopulta periksi.

Juudas halusi kapinaa, kostoa roomalaisille jotka olivat huiputtaneet häntä. Hän ei ollut koskaan tulleensa niin petetyksi kuin ollessaan publikaanina. Siitä kumpusi hänen kapinahenkensä, ja se oli houkuttanut hänet Jeesuksen luokse. Jeesus ei kuitenkaan ollut sellainen kuin Juudas odotti, tämä rabbi ei ollut tullut tuomaa rauhaa vaan perheitä hajottavaa riitaa, tämä mies ei ollut tullut horjuttamaan Tooraa vaan uudistamaan sen, tämä mies ei ollut tullut sotimaan roomaa vastaan vaan valtakunta syntyisi pienistämurusista kasvaen hiljaa piilossa, tämä mies ei ollut tullut puolustamaan pyhää temppeliä vaan uhkasi hävittävänsä temppelin. Juudas oli pettynyt Jeesukseen.

Neuvosto oli kokoontunut suureen saliin lähellä temppeliä, siellä se istui katetussa tilassa puolikaareen muotoisilla kiviportailla ja kuunteli ylipappia joka sinä vuonna oli Kaifas, ylipappi Hannaksen vävy. Kun Juudas saapui sisään temppelivartijoiden saattaman ja retuuttamana, keskusteli sanhedrin Jeesuksen raivaamisesta. He olivat jo sopineet että tappaisivat Jeesuksen mutta heitä mietitytti, he pelkäsivät kansan reaktiota. Sillä aikaa yksi neuvoston jäsenistä vastasi ylipapin lauseeseen:

"Ei kuitenkaan kesken juhlan."

Toinen jatkoi heti perään:

"Ettei kansa ala mellakoida."

Kolme kirjuria kirjoittivat sen ylös, heidän työnsä oli pitää kirjaa neuvoston istunnoista ja oikeudenkäynneistä. Kaikki muistiinpanot talletettiin temppelin arkistoon ja niitä kielettiin ankarasti kopioimasta. Neuvoston jäsenet nyökyttelivät, suurin osa yhtyi päätökseen, mutta farisealaiset olisivat halunneet vielä miettiä. Mellakoinni uhka oli suuri, Jeesus pidätettäisiin keskellä päivää, silloin roomalaiset puuttuisivat verisesti tilanteeseen mikä ei sopinut kenellekkään. Kukaan heistä ei halunnut roomalaisten osallistuvan kiistaan. Farisealaiset muistuttivat ettei laki salli omanheimolaisen luovuttamista vihollisten käsiin. Se kuitenkin sytytti riidan heidän kesken siitä tuliko Jeesusta ylipäätään pidättää vain ei, mitenkään yksipuolinen ei neuvoston päätös ollut. 

Juudas tuli nyt neuvoston eteen. Ylipappi katsoi häntä torjuvasti ja kysyi:

"Etkö sinä ole yksi sen Nasaretilaisen opetuslapsia?"

Juudas oli vaiti mutta nyökkäsi. Kaifas oli hänen isänsä Simonin veli, mutta Juudas ei halunnut enempää häväistä sukulaistaan vastaamalla ääneen. Niin paljon häpeää hän omi suvulleen tuottanut ettei miestä ollut enään omille sukulaisilleen olemassa. Kaifas katsoi Juudasta kylmästi ja sanoi sitten:

"Kerro sitten, mitä asia sinulla on."

Juudas oli keskeyttänyt tärkeän istunnon, mutta hänen viestinsä ylipapeille olisi mieleen. Hän halusi tuoda Jeesuksen heidän eteensä. Hän näin luuli että neuvosto halusi yksityisesti kuullaJeesuksen opetusta ja Juudas hyötyisi siitä että Jeesus joutuisi ahtaalle neuvosto edessä. Niin hän sanoi miehille:

"Minä voin tuoda sen miehen teidän eteenne, kuten haluatte. Se kuitenkin maksaa."

Sitten hän katsoi temppelivartiostoa päin, nyökkäsi, ja jatkoi

"Jos saan haltuunin vartioston voin näyttää teille missä se mies on."

Neuvosto mietti hartaasti ja pitkään katsoen Juudasta. Juudas jatkoi, hän kertoi miten aikoisi toimittaa Jeesuksen heidän eteensä ja miksi. Ylimmäiset papit, Hannas ja hänen poikamsa, ilahtuivat. Niin Hannas kumartui ja kuiski jotain Kaifaksen korvaan. Virassa olevan ylipapin parrakkaaseen naamaan vääntyi leveä hymy. Hän nosti ahterinsa istuimeltaan ja laskeutui appensa kanssa Juudakseen luo ottaen. Sitten, naurun naurahtaen riumuissaan, Kaifas laittoi kätensä Juudaksen olkapäälle. Hannas supisi taas vävynsä korvaan ja Kaifas nyökkäsi. Sitten he aloittivat koko neuvoston voimin keskustelemaan siitä miten Juudaksen tulisi toimia. Nyt kirjurien ei annettu laittaa mitään ylös vaan he saivat levätä.

He antoivat Juudakselle pienen nahkapussin. Juudas avasi ja katsoi saamaansa maksua. Vain mitätön määrä hopeakolikoita, ehkä parikymmentä tai viitisenkymmentä kolikkoa, mutta se riitti Juudakselle sillä ei hän tätä rahanvuoksi tehnyt. Hän ei kuitenkaan tiennyt mitä ylimmäinen papisto halusi Jeesuskeelle tehdä, mutta suostui heidän tarjoukseensa. Niin Juudakselle annettaisiin tarvittaessa haltuun temppelivartijoita ja ylimmäisen papin palvelijoita sitten kun hän ilmoittaisi niitä tarvitsevansa, kuten hän oli pyytänyt. 

Siitä lähtien Juudas etsi tilaisuutta tuoda oman rabbinsa sanhedrin eteen kaikessa hiljaisuudessa. Ei kuitenkaan pettääkseen vaan täyttääkseen opettajansa sanat.

Kun Juudas poistui istuinsalista, oli jo varhainen iltapäivä. Jeesus opetti yhä temppelissä, välillä satunnaiset ohikulkijat jäivät kuuntelemaan, mutta vain oppilaat pysyivät kokoajan opettajan lähettyvillä painamassa kaikkia opetuksia mieleensä. Jeesus toisti parhaillaan vertausta laupiaasta samarialaisesta, hieman eri sanoin, mutta se sai jotkut kuulijoista järkyttymään. Hiljaa Juudas liittyi muiden oppilaiden luokse kaikessa rauhassa jottei kukaan huomaisi. Illan lähestyessä, Jeesus sitten nousi, poistui kaupungista ja he menivät jälleen yöpymään öljymäelle Kidronin umoan toiselle puolelle.

Nuo profeetta Danielin, mesopotamialaisen virkamiehen, makkabealaisakaan suuhun pannut ennustukset pyörivät opetuslasten mielessä, he tunsivat hyvin sen kohdan jota heille luettiin synagogassa kerran tai pari vuodessa:

9:24-27 "Ja 490 vuotta on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten jumalattomuus päättyy, vääryydestä tulee loppu, pahat teot sovitetaan, ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan.

Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on hallitsija messiaan tuloon 49 vuotta. Ja 434 vuotta rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat. Ja 476 vuoden kuluttua raivataan messias tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun.

-- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti.

Hän tullee tekemään liiton raskaaksi monille 7 vuoden ajaksi, ja puoleksi sitä ajasta hän tulee lakkauttamaan teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla tulee olemaan hävityksen kauhistus aina siihen saakka kun hävityksen tuoja vääjäämättä joutuu itse hävitykseen."

Hävityksen kauhistus tarkoitti heille epäjumalille pystytettyjä patsaita ja rakennelmia, joilla viholliskunikaat häpäisivät tuontuosta pyhän temppelin. Oppilaat miettivät, he takertuivat Jeesuksen sanoihin; vieras kansaisen Antiokos Epifaneen paluutako Jeesus oli heille ennustanut?

keskiviikko, 12. huhtikuu 2017

Tiistai (Nisan 11)

Sanhedrin jatkoi seuraavanakin päivänä kiihkeästi neuvonpitoa, yhä oli ratkaiematta kuin, missä ja milloin tuo mies joidettaisiin pois tieltä. Kunniakulthuurissa ku nianloukkaus ja kunnian vieminen kilutti ihmisen itsetuntoa kuin tuli paksua kirjakääröä. Se katkeroitti. Oli hiottava yhä yksityiskohtia ja käytävä läpi suunnktelmia. Oikeastaan mitään muuta he eivät olleet saaneet vielä päätettyä muuta kuin että Jeesus tullaan raivaamaan pois tieltä. Koko neuvonpito oli jatkuvaa väittelyä, yhteisymmärrystä ei tahtonut millään löytyä.

Samaan aikaan Jeesus oli palaamassa temppeliin, aurinko oli noussut aikoja sitten. He kulkivat samaa tietä kuin eilenkin, sen, joka kulki viikunapuun ohi. Aamu oli kylmä sillä yöllä oli ollut pakkasta. Hengitys höyrysi koleassa aamussa kun he lähestyivät temppeliä. Silloin Simon Joonan ppojan silmään pisti se eilinen viikuna puu. Puun lehdet olivat kellastuneet ja suurin osa varissut maahan. Puu ei tekisi viikunasatoa, se oli selvästi sairas. Hiljalleen keltaiset lehdet leijailivat alas maahan muiden varisseiden lehtien joukkoon ja näky oli oppilaista surullinen. Simon muisti mitä eilen oli tapahtunut ja sanoi Jeesukselle murheellisena:

"Rabbi katso! Puu, jonka kirosit, on kuivettunut."

Jeesus asettui sen viikunapuun viereen, hän otti sen vertauskuvaksi opetukselleen:

"Uskokaa Korkeimpaan. Amen. Jos joku sanoo vuorelle 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämmessään epäile vaan luottaa, että niin käy kuten hän sanoo. Niimpä minä sanon: Mitähyvänsä rukoillen pyydätte, luottakaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän. Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös Isä, taivaissa, antaa rikkomuksenne anteeksi."

Oppilaat katselivat sitä puuta, lisää lehtiä kävi ilman halki ja laskeutui maahan. Opetuksen jälkeen oli hiljaista. Kukaan heistä ei puhunut. He vain katsoivat ymmällään toisiaan, eivät he opetusta ymmärtäneet, se oli aivan uusi.

Jatkettuaan matkaa he nousivat Kidronin laaksosta ylös temppeliin, siitä he menivät taas pakanoiden esipihalle jonkaa edellisenäpäivänä Jeesus oli puhdistanut rahanvaihtajista ja kauppiaista. Nyt nekin olivat palanneet, eivät kaikki, mutta suurin osa. Jeesus oli harmissaan, mitään ei ollut tapahtunut. Esipiha oli kuitenkin nyt rauhallisempi, joten Jeesus asettui vakiopaikalleen Salomonin pylväskäytämään. Sitä hän piti omana paikkanaan eikä hänen siihen tarvinnut keneltäkään lupaa kysellä. Siinä hän aikoisi opettaa kuten muutkin temppelissä opettavat rabbit, joille oli opetukseen siellä myönnetty lupa. Niin jeesus nousi puisen laatikon päälle ja alkoi ilmoittamaan voimakkaasti:

"Aika on kortilla ja taivaan valtakunta täällä" Palatkaa takaisin ja uskokaa hyvää uutista!"

Se kiinnitti ihmisten huomion. Se oli niin näyttävä ja provosoiva aloitus.Edes rooman valvovat korvat eivät voineet sitä kuule matta, ei varsinkaan eilisen tempauksen jälkeen. Yhä temppelin esipihalla oli ympäriinsä särkyneiyä pöytiä ja hajonneita kyyhkyslakkoja. Edes kaikkia karanneita eläimiä ei oltu saatu kiinni.

Kun Jeesus oli temppelissä lähestyi joukko neuvoston jäseniä häntä. Heidän korviinsa oli kantautunut myös, että se sama mies oli jälleen temppelissä ja opetti. Sanhedrin jäsenet kävelivät niin hurskaan oloisina kohti Jeesusta ja hänen oppilaitaan ja siihen kuuluvien rabbien joukosta astu Gamaliel oppilainne Jeesuksen eteen. Rabbi Gamaliel oli neuvoston puheen johtaja, ylipappi johti vain saddukealaisten puoluetta mutta nautti korkean asemansa suomasta etuoikeudesta. Niin Gamaliel kysyi Jeesukselta:

"Millä valttuksilla sinä opetat? Kuka on valtuuttanut sinut opettamaan?"

Jeesus oli ovela, niimpa hän vastasi kysymykseen kysymyksllä tehdäkseen kiusaa:

"Minäkin teen teille kysymyksen. Vastatkaa ensin minulle, niin kerron teille, millä valtuuksilla minä opetan."

Sitten Jeesus huokais ja kysyi:

"Kertokaa, oliko Johanneksen kaste taivaan vai ihmisten valtuttama? Mitä sanotte?"

Neuvoston jäsenet vetäytyivät yhteen neuvottelemaan siitä mitä vastaisivat. Heillä oli ongelma, jos he vastaisivat että taivaasta, tuo mies syyttäisi siitä etteivät he uskoneet Johannesta, mutta jos he vastaisivat että ihmisesta, se suututtaisi kamsan joka piti Johannesta profeettana. Lopulta he saivat päätettyä ja lähettivät pari miestä kertomaan:

"Emme tiedä..."

Silloin Jeesus vastasi kielteisesti heille, heidän antamaan kysymykseen:

"En minäkään sitten kerro, millä valtuuksilla minä opetan."

Sitten hän jatkoi:

"Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.

Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin. Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat. Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' Mutta nämä sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta.

Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee? Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille. Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan:

-- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä."

Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksella tarkoittanut heitä. Kansan reaktiota peläten he antoivat hänen vielä olla ja lähtivät pois. He palasivat saliin jossa sanhedrin oli koolla, he esittivät näille Jeesuksen vastauksen ja terveiset. Vertaus viinitarhan vuokraajista sai sanhedrin johdon suunniltaan. Neuvosto päätti pitää Jeesusta nyt silmällä, mies vaikutti suuremmalta uhkalta kuin oli vaikuttanut. Ihmisen luontainen ajatus on, että uhka pitää tehdä vaarattomaksi. Niin he päättivät yhä enemmän saada raivattua tuo häirikkö pois tieltä, sanoivat roomalaiset siihen mitä hyvänsä. Niimpä he lähettivät Jeesuksen luo urkkijoita.

Jeesus tunnisti miehet helposti saddukeuksiksi, vaikka he kuinka hyvin yrittivät esittää hurskaita farisealaisa. Useimmat saddukeuksista olivat rikkaita, he kuuluivat porvarilliseen ylimöstöön. Varsinkin ylipapin suku oli hyvin rikas. Kansa inhosi tätä ylimystöä. Heidän vilppinsä ei Jeesus hämännyt, näillä oli yhä yllään saddukealaisten asunsa. Silti he tulivat farisealaisia leikkien Jeesuksen luo ja esittivät:

"Rabbi, tiedämme, että puhut totta ja olet ihmisistä riippumaton. Et tee heidän välillään eroa, vaan opetat Korkeimman tietä totuuden mukaisesti. Kerro, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän maksaa vai ei?"

Se oli ovela juoni, se paistoi maarittelevan ilmelästä ja teennäisestä tavasta puhua. Jeesus pyysi Herodeksen kannattajilta roomalaista kolikkoa. Sellaiseen kuvattiin usein hallitsevan keisarin kuva. Mies kaivoi kukkaronsa vyötäröltään ja lainasi hopeista kolikkoaan Jeesukselle. Jeesus otti kolikon kipakasti omaan kouraansa ja kierti sittten sitä esittelemässä ihmisille. Hän kysyi heiltä:

"Kertokaa itse, kenen kuva ja nimi siinä on?"

Hölmistyneinä neuvoston urkkijat katsoivat toisiaan, mitä Jeesus nyt tarkoitti. Hevastasivat hämillään:

"Keisarin..."

Sitten Jeesus kohotti kätensä ylös, ihmiset odottivat että Jeesus olisi vastannut kysymykseen kieltävästi., mutta ei. Sen sijaan heidän pettymyksekseen Jeesus huusi kovaan ääneen:

"Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Korkeimmalle mikä Korkeimmalle kuuluu!

Vastaus jätti heidät ymmälleen. Se ei heitä kuitenkaan lannistanut, vaan he esittivät nyt Jeesukselle kysymyksen joka viimeistään paljasti heidät myös Jeesuksen oppilaille:

"Rabbi, Mooses on säätänyt näin: 'Jos jonkun veli kuolee ja jättää jälkeensä vaimon mutta ei lasta, tämän miehen tulee ottaa veljensä vaimo ja hankkia jälkeläinen veljelleen.' Oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä otti vaimon ja kuoli jättämättä jälkeläisiä. Silloin toinen otti lesken, mutta hänkin kuoli jälkeläisiä jättämättä. Samoin kävi kolmannen ja kaikkien seitsemän: heiltä ei jäänyt jälkeläisiä. Viimeisenä kaikista kuoli nainen. Kun he ylösnousemuksen päivänä nousevat kuolleista, kenen vaimo hän silloin on? Hänhän on ollut kaikkien seitsemän vaimo."

Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Kun noustaan kuolleista, ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä -- ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Te olette pahasti eksyksissä."

Jeesus puisteli sen sanottuaan päätään. Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen, eivät enkeleihin eivätkä muihinkaan "hellenistien vaikutuksiin" toisin kuin farisealaiset joille enkelit olivat arkipäivää ja tavallinen opinaihe. Tästä ajoittain nousi kiista näiden kahden juutalaisuuden suuntauksen välille. Aina puolueet eivät pitäneet toisistaan. Teologina Jeesus kuitenkin pesi saddukealaisten urkkijat, hän tunsi kirjoituksia todella tarkkaan ja oli opiskellessaan paneutunut. Missään Jerusalemin suuressa koulussa hän ei kuitenkaan ollut rabbiinista opetusta saanut, vaan oli opiskellut sitä Galileassa. Sepforiksessa oli yht hyviä rabbi kouluja, mutta paljon huokeampia.

Myöhemmin päivällä Jeesus siirtyi naisten esipihalle opettamaan, hän istuutui uhriarkkuja vastapäätä ja oppilaat kerääntyivät suurena ryhmänä hänen ympärilleen. Jeesus halusi nyt opettaa heitä rauhassa ilman ilman ylimääräistä yleisöä, mutta oppilaita kiinnosti vain ihailla temppelin rakennuksia ja kiviä. Niimpä Jeesus päätti keskittää heidän huomionsa noihin uhri arkkuihin. Niihin ihmiset toivat temppelilahjoja annettavaksi temppelin holviin. Rikkaat ihmiset toivat paljon esineitä, jopa kultaisia astioita, mutta sitten arkun luo tuli vanha leski. Vaivalloisesti lesken vaatteisiin pukeutunut vanha naine raahautui arkulle ja ojensi vapisevan kätensä. Vain kalsi pientä kuparikolikkoa putosi naisen kädestä ja kolahti arkun pohjalle. Monet niistä jotka olivat tulleet tuomaan arkkuihin lahjoja, katsoivat leskeä nyrpeinä ja halveksuen. Sitten Jeesus puhui oppilailleen:

"Amen. Tuo köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän tarvitsi elääkseen."

He katsoivat kun nainen linkutti pois esipihalta ja poistui ulos kauniista portista.  Alkoi tulla jo ilta, ihmiset hiljaa poistuivat temppelialueelta sillä päivä oli päättymässä. Temppelissä suoritettiin jo iltauhria kun Jeesus nousi ja lähti oppilaineen temppelistä. He tulivat ulos kauniista portista kun yhä ihastelivat temppelin ja sen kivien kauneutta. Jeesukselle se ei jäänyt kertaakaan huomaamatta, vaan se oppilaiden huomion kokonaan.  Silloin yksi heistä tuli hänen luokseen ja sanoi:

"Rabbi, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!"

Tyynesti Jeesus vastasi oppilaalleen:

"Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Amen. Kaikki revitään maahan. Tänne ei jää kiveä kiven päälle."

Se viittasi profeetta Miikaan ajantakaiseen ennustukseen, messiaan päivänä temppeli kävisi turhaksi. Heidän poistuessa temppelialueelta, sankka uhrisavu nousi pilvenä heidän takanaan harmaalle taivaalle. Mutta Jeesus ei voinut edes tietää kuinka hänen sanasa vielä kerran tulivat osumaan oikean. Mikään ei ole ikuista, lopulta kaikki kauneuskin on katoavaista. Nuo sanat nostivat vain esiin kysymyksia kysymysten perään.

maanantai, 10. huhtikuu 2017

Maanatai (Nisan 10)

Tuli se päivä, jona juutalaisten lait määräsivät uhrikaritsan otettavaksi erikseen. Perheen pän tuli tehdä se, ja valita yksi karitsa perhekuntaansa kohden. Sen piti ola virheetön, vuoden ikäinen uos. Karitsaa tuli pitää neljänteentoista päivään saakka ja silloin iltahämärässä se vietiin temppeliin teurasurille. Tuo päivä oli laissa säädetty sapatiksi, mutta uhrikauppiaiden ja rahanvaihtajien annettiin tehdä työtä jotta kaikkille halukkaille olisi jotain uhrattavaa vietäväksi Jumalan pyhäkön eteen.

Aina suurten juhlien aikaan, uhrieläinten hinnat nousivat pilviin ja pelkkä kyyhkyspari maksoi helposti viikon palkan. Koko kauppa oli "Hannaan poikien" monopolisoima. Kaikki ylimääräinen kulki kappiaiden kautta ylimmäisen papiston taskuun. Kun rahalle oli antanut kerran vallan, sen valta vei mukanaan ja alisti. Se houkutti ihmisiä rikkomaan rajoja, kiristämään ja ryöstämään toisia, jotta itselle saataisiin kahmittua aina vain enemmän lisää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Ihmisen oma vaisto pakottaa meistä jokaisen toimimaan niin.

Lisäksi oli päätetty säätä asetus, ettei temppeli veroa ja uhrieläimiä saanut maksaa muilla kuin temppelin omalla rahalla, hasmonealaisella rahalla, ja siksi temppelin rahanvaihtajat pyörittivät toimintaansa kuin suurtakin rahalaitosta. Mitä enemmän temppeli kehittyi enemmän markkinapaikaksi, sitä enemmän meteli häiritsi rukoilijoita ja sitä vähemmän siellä voitiin olla rauhassa.

Eläinten myynti temppelissä kukoisti, vaikka hinnat olivat korkeita, palvonnanharjoittajat pääsivät helpolla ostaessaan uhrieläimen täältä. Ostaja sai olla varma ettei eleäintä hylättäisi vaan se olisi sopiva ja täydellinen kuten laissa vaadittiin. Silti saivat Aleksandrialaiset ja monet muut käydä kiivasta kiihkeää sanasotaa rahanvaihtajien kanssa kiskonnasta ja korvat saivat kärsiä uhrieläinten meluamisesta. Eikä korvia säästänyt temppelipihan halki kulkevan ison sonnilauman mylvintä, kaikki uhreiksi tarkoitettuja, kun niitä siirettiin paikasta toiseen pakanoiden esipihan halki.

Sinä päivänä Jeesus lähti oppilaineen Betaniasta ja palasi Jerusalemiin. Kun he kulkivat kohti Jerusalemi, oli tien vierellä viikunapuu varhaisessa lehdessä. Jeesuksella oli nälkä sillä hän ei ollut syönyt kunnolla edellisenä iltana, kun kaikki se myyjien ja eläinten tungos temppelissä olis saanut hänet miettimään. Nälissään hän näki sen viikunapuun ja alkoi hymyillä. Puu oli aikaisin lehdessä, siksi tämä kovasti odotti löytävänsä puusta varhaisviikunoita. Jos puuhun ei noussut viikunan kunkinnon nuppuja, ei siinä olisi hedelmää koko kesänä. Herkulliset varhaisviikunat mielessään Jeesus meni viikunapuun luo. Hän löysi vain pelkkiä lehtiä, mutta ei yhtään nuppua, siinä ei ollut lainkaan varhaisviikunoita ihmisten noukittavaksi. Se sai Jeesuksen surusta raivoon ja niin hän Jumlansa nimeen vannoen kirosi kovaan ääneen viikunapuun äkeissään:

"Älköön kukaan enään ikinä syökö sinun hedelmääsi."

Tuulen vire pyyhkäisi läpi ja puusta leijaili alas vain yksi lehti. Tämän oppilaat olivat todella hämillään tästä, he näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet rabbinsa käytöstä. Viikunapuu oli heidän kansalleen pyhä puu, se edusti Israelin sukukuntaa ja jokainen rabbi istui viikunapuun alle tutkiessaan pyhiä tekstejä, mutta oppilaat eivät Jeesuksen teko. He vain seurasivat opettajaansa, joka jatkoi matkaansa temppeleille.

He astuivat Vesiportista sisään ja tulivat Siloan altaalle, se oli suuri uorakulmainen vesiallas joka porrastettuna syveni laskeutui veteen muurin ja kallioseinamän suojassa. Altaalte he jatkoivat matkaansa ylös leveitä portaita jotka reunustivat vilkasta pääkatua ja sen reunoilla olevia liikerakennuksia. Siitä he sitten saapuivat suurelle holvikaarten varaan rakennetuille portaille jotka nousivat ylös kohti temppeliä, tekivät jyrkän mutkan ja menivät sisään kuninkaalisen stoan päädystä. Niin he alkoivat nousemaan niitä ölös ja tulivat sisään vilkkaaseen pakanoiden esipihaan.

Silloin Jeesuksella keitti, hän antoi kädellään merkin opetustalpsilleen ja heti sen perään ensimmäinen rahanvaihtajien pöytä lensi nuri. Siitä käynistyi domino efekti. Jeesus huusi raivoissaan kuin vimmattu ja hänen oppilaansa seurasivat perässä. Vain yhdestä pienestä pöydästä alkanut hullunmylly laajeni nopeaksi kaaokseksi uhrieläinten jostessa ympäriinsä panikoivien ihmisten seassa, polkien jalkoihinsa kalliita mausteita, uhrileipiä ja rahanvaihtajien kolikoita. Ihmiset huusivat kauhuissaan samaan aikaan kun Jeesus pyrki raivoisasti sinnetänne juoksevien ihmisten läpi kohti naisten esiihaan vievää porttia. Tuolloin oli aamu-uhrin aika, mutta ketään Jeesus ei päästänyt temppeliin, eikä profeetta antanut kenenkään kantaa tavaraa temppelialueen halki.

Aamu temppelissä oli muuttunut kaikeksi muuksi kuin ruahalliseksi päiväksi. Ihmiset, lampaat, vuohet ja sonnit juoksentelivat sekaisin, törmäilivät toisiinsa ja kaatuilivat. Monet pyrkivät ulos temppelistä. Antonian linnoituksen muurilla roomalaiset sotilaat seurasivat tapahtumia etäälle. He seurasivat tarkkaan kuinka pahaksi tilanne kehittyisi. Jos nousis mellakka, puuttuisivat siihen. Siirtyisivät linnoituksesta temppelin esipihalle ja taltuttaisivat kapinan, kuetn ennenkin. Juutalaisten tärkeä juhla oli kuitenkin lähellä eivätkä roomalaiset mielellään haluneet posauttamaa kytevää ruuti tynnyriä, jollainen Jerusalem pyhiinvaellusten aikaan oli. Turhaa verenvuodatusta pyrittiinvälttämään. Tekijä oli kuitenkin vain harmiton rähinöitsijä, jos se olisi ollut vakavempaa leeviläinen temppelivartiosto olisi hoitanut tilanteen asiallisesti. Ensin vain pienessä hetkessä koko esipihan oli vallannut joukkohysteria, mutta hiljalleen se alkoi itsestään rauhoittua. Jeesus kääntyi sitten katsomaan väkijoukkoa ja vapaana lentäviä kyyhkysiä. Tämä huusi niin kovaa kuin suustaan sai lähtemään:

"Eikö ole kirjoitettu: 'Minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan!

Näin sanoo Jesaja: 'Noudattakaa oikeutta, toteuttakaa vanhurskaus, sillä pelastus on lähellä, se tulee, kohta minä tuon julki vanhurskauteni. Onnellinen se ihminen, joka näin tekee, autuas se ihmislapsi, joka tässä pysyy, se joka pitää loukkaamattomana sapatin pyhyyden ja varoo tekemästä pahaa. Älköön murehtiko muukalaisen poika, joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon: 'Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?' Älköön eunukki huokailko: 'Minähän olen kuivettunut puu.'

Sillä Herra sanoo näin: -- Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani, saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa.

Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni.

Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla. Näin sanoo Herra, minun Jumalani, hän, joka kokoaa yhteen Israelista karkotetut: -- Minä kokoan tänne vielä enemmän kansaa, yli sen nykyisen määrän.'"

Kun Jeesus oli puhunut, temppeliin tuli rampoja ja sokeita joiden ei edes ollut lupa tulla temppeliin ennekuin olivat tulleet terveiksi ja parantuneet. Heitä ei näet pidetty puhtaina tulemaan temppeliin, sanoihan lakikin: 'Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle. Uhraamaan ei saa tulla kukaan, joka on sokea, rampa tai kasvoiltaan tai ruumiiltaan epämuodostunut, kukaan, jolta on katkennut jalka tai käsi, joka on kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut tai jolla on ihottuma, rupitauti tai vialliset kivekset. Kukaan pappi Aaronin suvun jäsen, jolla on jokin vamma, ei saa astua uhraamaan Herralle kuuluvia tuliuhreja; vammansa takia hän on kelpaamaton uhraamaan ruokaa Jumalalle. Hän saa silti syödä Jumalan ruokaa, sekä erityisen pyhää että pyhää, mutta väliverhon luo tai alttarin ääreen hän ei saa vammansa vuoksi astua, ettei hän häpäisisi mitään, minkä minä, Herra, olen julistanut pyhäksi.'

Ja kun kuningas Daavidin aikoinaan valloitti kaupungin jebusilaisilta, olivat he herjanneet tätä: 'Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.' Siitälähtien on tämän vuoksi sanottu, etteivät sokeat ja rammat saa tulla sisälle pyhäkköön. Ihmisten avustamana heitä kuitenkin vietiin nyt Jeesuksen luo ja Jeesus voiteli ja siunasi heitä. Loppupäivän hän opetti temppelissä ja ihmisiä kävi kuuntelemassa häntä. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat taas tulleet seuraamaan tämän kiivaan profeetan touhuja, olivat näreissään kaiken sen nähdessään ja kuulessaan. Kun Jeesus jatkoi opetusta temppelissä he utsuivat koolle suuren neuvoston, sanhedrin, ja alkoivat neuvotella kuinka tuon miehen raivattua pois tieltään:

"Nyt tämä saa riittää, kolme vuotta lemme kestäneet häiriköintiä ja nyt jo lapset huutavat 'Daavidin poika' aivan Rooman korvien alla."

Muut nyökyttelivät ja aloittivat kesustelemaan asiasta, yrittäen hillitä tunteitaan. Oli lähelle ettei väittely olis muuttunut ilmiriidaksi siitä oliko Jeesus hurskas vai ei. Yksi asia oli varmaa, niin selvästi tämä hyökkäsi heidän kunniaansa ja pyhää temppeliään vastaan. Moni heistä oli säikähtänyt ja nyt peloissaan, sillä niin monet kuulivat tuota miestä ja tämän opetus oli tehnyt heihin suuren vaikutuksen. Illan tultua Jeesus lähti jälleen oppilaidensa kanssa kaupungin ulkopuolelle ja menivät yöksi Betaniaan.

Koko päivän temppelissä oli ollut täysi kaaos ja se häiritsi tulevaa juhlaa. Ihminen siitä erikoinen, se pyrkii aina tekemään sinffoniaa kakofoniasta ja näkemään järjestystä kaaoksessa. Tuosta kaaoksesta ei kukaan saisi sinfoniaa.

Jotain sen suuntaista liikkui Jeesuksen ikäisen Pontius Pilatuksenskin mielessä. Hän oli asettunut aterialle yhdessä vaimonsa kanssa. Syödessään he makasivat vasemmala kyljellään ja nauttivat viinirypäleitä Herodeksen palatsin suuressa ruokasalissa , joka Pontiuksen määräyksestä oli sisustettu uudelleen hänen mieltymystensä mukaan. Kaikki hasmonealainen ja muistuttava esineistö oli käsketty hävittämään. Piltus kaipasi Italian vuosiaan ratsuritarina hyvä ystävänsä Sejanuksen kanssa. Juuri tämä hyvä ystävä oli vakuuttanut sen vanhan hölmön keisarin, Tiberiuksen, jotta Pontius oli päässyt virkamieheksi tähän kaukaiseen loukkoon. Pilatuksen mielestä Lucius Aelius Sejanus olisi parempi keisari, mutta niinkauan kuin Tiberius oli elossa, prefektin oli ositettava kuuliaisuuttaan liki vainoharhaiselle keisarille.

Huhut siitä kuinka Caprin kesähuvilallaan keisari huvitteli heittämällä vihamiehiään alas jyrkänteeltä, olivat nekin saavuttaneet Juudean. Se puistatti Pilatusta, vaikka hän itse oli kovaksi keitetty ja kylmä tunteinen. Samantien prefektin vaimo, Claudia, vaihtoi puheen aihetta. Claudia oli Jumalaa pelkäävä, toisin kuin miehensä. Sellaista nimeä käytettiin juutalaisten parissa niistä otka halusivat kunnioittaa heidän Jumalaansa mutta eivät kääntyä ja ympärileikauttaa itseään. Tätä naista kiinnosti tämä juutalainen profeetta joka oli saapunut juhlallisesti kaupunkiin ja josta koko prefektin hoviväki puhui.

Pilatus ei kuitenkaan halunnut vaihtaa puheen aihettaan vaan siemaisi viiniä.  Tämä Jeesus oli Pilatuksesta vain olematon häirikkö joka aiheutti harmitonta hämmennystä, tuskin hänestä jäisi mitään kirjoituksiakaan. Ennemmin hän olisi halunnut puhua tästä Barabbaksesta, joka oli yllyttänyt mellakkaa. Barabbas oli kuuluisa ja suosittu, tämä oli murhannutkapinan aikana miehen ja Pontiuksen joukot olivat taltuttaneet kapinan. Nyt kaikki kolme kiinisaatua makasivat tyrmässä odottamassa ristiinnaulitsemista. Tälläiset asiat Pontiusta kiinostivat, häntä ei voinut vähempää juutalaisten uskon asiat, hän itse luotti Minervaan, viisauden jumalattareen. Jutuaan viininsä loppuun hän jätti vaimolleen kysymyksen:

"Mikä on totuus..."

sunnuntai, 9. huhtikuu 2017

Sunnuntai (Nisan 9)

Betfageksi kutsuttiin koko Jerusalemin kaupunkia ympäröivää sapatti rajaa, se kierti kaupungin keskipistettä noin kilometrin säteellä ja jokaisen päätien varrella oli matkaajia varten pieni majatalo kreikkalais-juutalaiseen tapaan. Aleksanteri suuren perintönä syntynyt helleni valta oli jättänyt Juudean jälkensä. Lukisat teatterit ja kilpa-ajot monet juutalaiset hyväksyivät, mutta suurta häpeää toi saddukeusten ylläpitämät gymnasionit, joissa saddukelakset nuoret häpäisivät itsensä alasti urheillen ja innokkaasti kiekkoa heittäen. Saddukeusten into heittää kreikkalaista savikiekkoa häiritsi heidän työtään temppelissä, sillä moni heistä oli pappia. Pesah-juhlan lähestyessä Jerusalemin väkiluku paisui lähes miljoonaan ja kilpaili itsensä Rooman kanssa, suuret massat pyhiin vaeltajien telttoja, juutalaisia eripuolilta Juudeaa ja Rooman valtakuntaa.

Myös roomalaiset olivat tuoneet jälkensä Jerusalemiin, tuhansien roomalaisten käsissä kuolleiden haudat keräsivät surevia omaisia joka pääsiäinen ja naiset valittivat kovaan ääneen hautojen äärellä. Savenvalan pelloksi kutsuttu Akeldama oli täynnä muukalaisten, köyhien ja ristiinnaulittujen hautoja. Eikä Juudean nykyinenkään prefekti ollut sen parempi edeltäjiään, tuo tuskin juuri välitti juutalaisten tavoista ja laista ja jos välitti niin täsin pilkaan kiusatakseen. Heti virkakautensa alussa oli Pilatus salaa tuonut Rooman tunnukset ja keisarin nimellä koristellut kilvet juutalaisten pyhään kaupunkiin ja asettanut ne Herodes suuren palatsiin Siionin vuorelle temppeliä vastapäätä. Niin koko suurineuvosto, juutalaisten sanhedrin, oli mennyt silloin nälklakkoon ja oli valmis kuolemaan ellei Pilatus veisi kilpiä pois Jerusalemista. Pilatuksen oli pakko suostua painostukseen karvain hampain. Nyt Pilatus oli kokeneempi, mutta oli tullut paljastaneeksi heikon puolensa.

Nyt oli juutalaisen viikon ensimmäinen päivä. Jeesus lähestyi seuraajineen tuota raja aluetta Betanniasta, tullen kohti öljymäen pohjoisinta huippua. Vähän matkaa ennen koilista maataloa, Jeesus kutsui kaksi oppilaistaan luokseen, toinen heistä oli Simon jota kutsuttiin Kefaksi:

"Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että rabbi tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin."

Sitten hän lähetti nämä kaksi kulkemaan edeltä. He lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen.

He ottivat sen ja kun he avasivat kiinni sidottua riimua, paikalla olevat ihmiset kysyivät:

"Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?"

He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt:

"Rabbi tarvitsee sitä, mutta lähettää sen pian takaisin."

Se riitti. Jokaisella rabbilla oli auktoriteetin suoma etuasema, jos he tai heidän nimiin pyydettiin jotain lainaksi niin heille myös annettiin. Se oli sen kulttuurin tapa. Niin oppilaiden annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja laskikivat omat viittansa sen selkään. Oppilaiden auttamana Jeesus nousi ratsaille ja lähti liikkeele, hänen oppilaansa levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas tienvarresta katkomiaan lehviä. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, ylistivät riemulla:

"Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Julista, sinä Israelin kansa: iäti kestää hänen armonsa. Julista, sinä Aaronin suku: iäti kestää hänen armonsa. Julistakaa, te Herran palvelijat: iäti kestää hänen armonsa.

Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän kuuli ja avasi tien. Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. Mitä voisivat ihmiset silloin? Kun Herra on minun kanssani, hän tuo minulle avun, ja pelotta katson vihollisiani. On parempi turvata Herraan kuin luottaa ihmisten apuun. On parempi turvata Herraan kuin luottaa mahtavien apuun. 

Viholliset saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät! He piirittivät ja saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät! He piirittivät minua kuin mehiläisparvi, mutta hetkessä he hävisivät kuin palavat ohdakkeet.

Herran nimessä minä nujerran heidät! He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni. Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut. Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen! Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista. Hän kyllä kuritti minua mutta ei antanut kuoleman valtaan.

Avatkaa minulle vanhurskauden portit! Niistä käyn sisään kiittämään Herraa. Tämä on Herran portti, josta vanhurskaat saavat käydä. Minä kiitän sinua siitä, että kuulit minua ja pelastit minut. Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä. Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!

Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan. Herra on Jumala! Hän antoi valonsa meille. Käykää kulkueena lehvät käsissä, ulottakaa piirinne alttarin sarviin. Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän, Jumala, sinua minä suuresti ylistän. Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa!"

Betaniasta oli lähtenyt matkaan monia farisealaisia, jotkut olivat tulleet diasporasta kun taas tutummat olivat kulkeneet Jeesuksen oppilaiden mukana Galileasta saakka. Oppilaiden jatkaessa ylistystä Kapernaumin Synagogan esimies Jairos alkoi väittelemään kiivaasti jostain Juudas Tuomaan, sen Didymoksen, kanssa. Siiten hän tuli Jeesuksen luo ja tuhahti:

"Etkö tiedä, mitä Jesaja sanoi: 'Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.'"

Puuskuttaen Jairos hengähti. Hän pelkäsi, miten roomalaiset reagoisivat. Sitten pyrkien pysymään Jeesuksen vierellä jatkoi:

"Rabbi, kiellä oppilaitasi! Käske heidän olla hiljaa!"

Jeesus katsoi rtasailta vierellään kulkevaa Jairosta ja hänen seuralaisiaan. Hän vastasi farisealaislle:

"Minä sanon teille: Jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

Sitten Jeesus oli vain hiljaa ja katsoi ilmeettä eteenpäin. Aasi kulki eteenpäin. Yksi farisueksista huokaisi Jairokselle ja muille tovereilleen:

"Näettekö, mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään."

Nuori aasi ei mieluusti suostunut kulkemasn eteenpäin, se ikävöi emoaan, mutta sen turvan edessä heiluvat lehvät toimivat porkkanan tavoin. Yhden pienen tytön lehvästä se ehti tarttumaan, mutta tyttö kiskaisi oksansa takaisin ja pakeni äitinsä tunikan taakse. He olivat ylittäneet Betfagen ja tulleet pyhiinvaeltajien telttojen keskelle. Jeesuksen oppilaiden riemusaatto oli herättänyt heidän huomionsa ja monet olivat yhtyneet tuojon uhmakkaaseen ylistys lauluun vaikka seinällä kuin seinällä oli korvat. Palmun ja oliivipuun oksia heilutellen he ylistivät ja kyselivät:

"Kuka tuo on?"

He olivat hämillään, koko Betfage ja teltta alue kuohui. Osa Jeesuksen oppilaista vastasivat silloin näille:

"Hän on Jeesus, profeetta Galilean Nasaretista.

Silloin erä siitä väkijoukosta, joka oli tullut seuraamaan levotonta häppininkiä, ennätti jo sanomaan:

"Voiko Galileasta tulla mitää hyvää?"

Mutta jeesuksen oppilaat olivat jo jatkaneet matkaa. Kun Jeesus tuli nyt öljymäen yli sen pohjoispuolelta, tuli Jerusalem näkyviin. Kasvojen muuttuen harmaiksi alkoivat Jeesuksen silmät vesittyä sen nähdessään. Niin hän puhkesi itkuun:

"Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.  Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, kun et ymmärtänyt otollista aikaasi."

Eikä se ollut ensimmäinen varoitus. Niin sanoi moni profeetta jo sitä ennen ja sen jälkeenkin. Jerusalemin olisi pian käsilä.

Kansaa vaelsi suurina karavaaneina sisälle Jerusalemin ikiaikaisista porteista, nuo vanhat portit olivat nähneet niin Antiokos Epifaneen ja Makkabealaisten kapinan kuin myös roomalaisen  marssivan niistä sisään. Portteja vartioivat leeviläiset papit, jotka olivat asetettu vartioston virkaan. Joka sapatti he puhalsivat torveen ja kaupungin portit suljettiin ekä ketään päästetty sisään, mutta kun sapatti loppui puhalsivat he torviin uudelleen ja portit avattiin jälleen. Nyt nuo rakaiden tammiporttien vartijat seurasivat kaupunkiin saapuvia pyhiinvaeltajia. Ja kun nämä tulivat sisään tervehdittiin heitä:

"Hoosianna! Anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!"

Se oli tuon saman tutun psalmin sanoja. Niin pyhiin vaeltajat vastasivat:

"Aamen, Herra."

Ja heille veisattiin riemunhuudoin takaisin:

"Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan.”

Niin Jeesus saapui Jerusalemiin. Hän aasin selästä ja meni temppeliin ja katseli siellä kaikkea, se oli Herodes suuren ehostama näyttävä rakennelma. Tultuaan portaat ylös temppeli avautui suoraan silmien edessä. Salomonin pylväiköstä tultiin pakanoiden esipihalle. Vasemmalle jäi suuri kuninkaalinen stoa jossa rabbit kokontuivat opettamaan ja oikealla oli Antonian linnoitus. Kaikkialla oli valkoista kiveä, temppeli puhui valkoisena. Vain rakennustelineet muistutyivat yhän keskenolevasta työstä, jota jatkettiin Herodeksen poikien johdolla. Pakanoiden esipihan jälkeen oli naisten esipiha, ja sen takana miesten miehille varattu alue, jonne edes naiset eivät saaett mennä. Jeesus kiersi oppilaineen temppelissä, he katselivat uhrieläimiä joita siellä myytiin, kyyhkysiä häkeissään ja karitsoja aitauksissaan. Niin myös muutkin pyhiin vaeltajat katselivat, sillä seuraavana päivänä tuli valita uhrikaritsa erikseen laumastaan Pesah-juhlaa varten. Mutta Jeesuksen ilme oli murheellinen, koko pakanoiden esipiha oli täynnä myyjiä ja rahanvaihtajia, kaikenlaisia tyrkyttäjiä ja kauppiaita jotka huusivat kilpaa tarjouksia. Kun Jerusalem paisui pääsiäisenä suurkaupungiksi, myös markkinat paisuivat. Kaikki nuo kauppiaat ja rahan vaihtajat maksoivat myyntipaikoista vuokraa ylimmälle papistolle ja kartuttivat heidän pussiiaan, samoin rahanvaihtajat kiskoivat korkoa tehdäkseen korkeita voittoja pyhiinvaeltajien hyväksi. Temppeli uhria ei sanut ostaa roomalaisella rahalla, ne oli vaihdettava temppelin omiin rahoihin ja vain ne kelpasivat uhrieläinten ostoon ja temppeliveron maksamiseen. Jeesus katsoi surullisena sitä kaikkea väkeä, hän katsoi rahan vaihtaien pöytiä ja kyyhkysten myyjien lakkoja. Silloin Filippos Betsaidalainen tuli Andreaksen kanssa hänen luokseen naisten esipihalle ja sonoi Jeesukselle:

"Niiden joukossa jotka ovat tulleet juhlille on kreikkalaisia käännynnäisiä, he sanovat haluavansa tavata sinut."

Jeesus katsoi Filipposta ja Andreasta, he olivat hänen hyviä oppilaitaan. Niin Jeesus vastasi:

"Amen, amen. Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän laittakoon elämänsä alttiiksi ja seuratkoon minua. Sillä se, joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, sen vielä pelastaa."

Kun Jeesus oli sen sanout, olisi ollut aivan holjaista ilman myyjien ja ostajien kovaa hälinää. Silloin yllättäen taivaan halki kuului kovaa jyrinään, ihmiset valtasi pelko eivätkä he tieneet mistä se oli tullut. Silloin Jeesu sanoi heille:

"Ei tämä ääni ei puhunut vuokseni, vaan teidän vuoksenne.  Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun tämä ihmislapsi korotetaan, kaikki tulevat tulevat hänen luokseen."

Siiä nousi kova väittely, ihmiset jotka kuulivat kävivät äänekkääsiti väittelyä siitä kenestä Jeesus puhui. Kuka on tämä ihmislapsi? Miksi hänet korotetaan? Jeesus moitti heidän epäuskoaan, hän siteerasi Jesajaa ja huusi sen jälkeen:

"Joka uskoo minuun, ei usko minuun vaan lähettäjääni. Jos joku ei noudata minn sanojani, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan tuomaan pelastukse. En minä ole puhunut omissa nimissäi. Minä puhun Korkeimman nimissä, joka minut on profeetaksi valinnut. Ja minä tiedän että hänen käskynsä antaa elämän. Kun puhun, puhun Korkeimman nimissä."

Mitään ei tapahtunut. Jyrisevän äänen jälkeen ei mäkynyt minkään laisia merkkejä, mutta kansan hallitus miehet kiinnostuivat tosta miehestä joka yllytti ihmisiä temppelissä. He alkoivat seurata Jeesusta mitä tämä tekisi, ja heidän harmikseen Jeesus jatkoi vain  kiertämistä temppelissä kun mitään ei tapahtunutkaan. Oli jo myöhä, niimpä Jeesus lähti seuraajiensa kanssa takaisin yöksi Betaniaan. Jälleen illalla alkoi sapatti.