Tuli se päivä, jona juutalaisten lait määräsivät uhrikaritsan otettavaksi erikseen. Perheen pän tuli tehdä se, ja valita yksi karitsa perhekuntaansa kohden. Sen piti ola virheetön, vuoden ikäinen uos. Karitsaa tuli pitää neljänteentoista päivään saakka ja silloin iltahämärässä se vietiin temppeliin teurasurille. Tuo päivä oli laissa säädetty sapatiksi, mutta uhrikauppiaiden ja rahanvaihtajien annettiin tehdä työtä jotta kaikkille halukkaille olisi jotain uhrattavaa vietäväksi Jumalan pyhäkön eteen.

Aina suurten juhlien aikaan, uhrieläinten hinnat nousivat pilviin ja pelkkä kyyhkyspari maksoi helposti viikon palkan. Koko kauppa oli "Hannaan poikien" monopolisoima. Kaikki ylimääräinen kulki kappiaiden kautta ylimmäisen papiston taskuun. Kun rahalle oli antanut kerran vallan, sen valta vei mukanaan ja alisti. Se houkutti ihmisiä rikkomaan rajoja, kiristämään ja ryöstämään toisia, jotta itselle saataisiin kahmittua aina vain enemmän lisää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Ihmisen oma vaisto pakottaa meistä jokaisen toimimaan niin.

Lisäksi oli päätetty säätä asetus, ettei temppeli veroa ja uhrieläimiä saanut maksaa muilla kuin temppelin omalla rahalla, hasmonealaisella rahalla, ja siksi temppelin rahanvaihtajat pyörittivät toimintaansa kuin suurtakin rahalaitosta. Mitä enemmän temppeli kehittyi enemmän markkinapaikaksi, sitä enemmän meteli häiritsi rukoilijoita ja sitä vähemmän siellä voitiin olla rauhassa.

Eläinten myynti temppelissä kukoisti, vaikka hinnat olivat korkeita, palvonnanharjoittajat pääsivät helpolla ostaessaan uhrieläimen täältä. Ostaja sai olla varma ettei eleäintä hylättäisi vaan se olisi sopiva ja täydellinen kuten laissa vaadittiin. Silti saivat Aleksandrialaiset ja monet muut käydä kiivasta kiihkeää sanasotaa rahanvaihtajien kanssa kiskonnasta ja korvat saivat kärsiä uhrieläinten meluamisesta. Eikä korvia säästänyt temppelipihan halki kulkevan ison sonnilauman mylvintä, kaikki uhreiksi tarkoitettuja, kun niitä siirettiin paikasta toiseen pakanoiden esipihan halki.

Sinä päivänä Jeesus lähti oppilaineen Betaniasta ja palasi Jerusalemiin. Kun he kulkivat kohti Jerusalemi, oli tien vierellä viikunapuu varhaisessa lehdessä. Jeesuksella oli nälkä sillä hän ei ollut syönyt kunnolla edellisenä iltana, kun kaikki se myyjien ja eläinten tungos temppelissä olis saanut hänet miettimään. Nälissään hän näki sen viikunapuun ja alkoi hymyillä. Puu oli aikaisin lehdessä, siksi tämä kovasti odotti löytävänsä puusta varhaisviikunoita. Jos puuhun ei noussut viikunan kunkinnon nuppuja, ei siinä olisi hedelmää koko kesänä. Herkulliset varhaisviikunat mielessään Jeesus meni viikunapuun luo. Hän löysi vain pelkkiä lehtiä, mutta ei yhtään nuppua, siinä ei ollut lainkaan varhaisviikunoita ihmisten noukittavaksi. Se sai Jeesuksen surusta raivoon ja niin hän Jumlansa nimeen vannoen kirosi kovaan ääneen viikunapuun äkeissään:

"Älköön kukaan enään ikinä syökö sinun hedelmääsi."

Tuulen vire pyyhkäisi läpi ja puusta leijaili alas vain yksi lehti. Tämän oppilaat olivat todella hämillään tästä, he näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet rabbinsa käytöstä. Viikunapuu oli heidän kansalleen pyhä puu, se edusti Israelin sukukuntaa ja jokainen rabbi istui viikunapuun alle tutkiessaan pyhiä tekstejä, mutta oppilaat eivät Jeesuksen teko. He vain seurasivat opettajaansa, joka jatkoi matkaansa temppeleille.

He astuivat Vesiportista sisään ja tulivat Siloan altaalle, se oli suuri uorakulmainen vesiallas joka porrastettuna syveni laskeutui veteen muurin ja kallioseinamän suojassa. Altaalte he jatkoivat matkaansa ylös leveitä portaita jotka reunustivat vilkasta pääkatua ja sen reunoilla olevia liikerakennuksia. Siitä he sitten saapuivat suurelle holvikaarten varaan rakennetuille portaille jotka nousivat ylös kohti temppeliä, tekivät jyrkän mutkan ja menivät sisään kuninkaalisen stoan päädystä. Niin he alkoivat nousemaan niitä ölös ja tulivat sisään vilkkaaseen pakanoiden esipihaan.

Silloin Jeesuksella keitti, hän antoi kädellään merkin opetustalpsilleen ja heti sen perään ensimmäinen rahanvaihtajien pöytä lensi nuri. Siitä käynistyi domino efekti. Jeesus huusi raivoissaan kuin vimmattu ja hänen oppilaansa seurasivat perässä. Vain yhdestä pienestä pöydästä alkanut hullunmylly laajeni nopeaksi kaaokseksi uhrieläinten jostessa ympäriinsä panikoivien ihmisten seassa, polkien jalkoihinsa kalliita mausteita, uhrileipiä ja rahanvaihtajien kolikoita. Ihmiset huusivat kauhuissaan samaan aikaan kun Jeesus pyrki raivoisasti sinnetänne juoksevien ihmisten läpi kohti naisten esiihaan vievää porttia. Tuolloin oli aamu-uhrin aika, mutta ketään Jeesus ei päästänyt temppeliin, eikä profeetta antanut kenenkään kantaa tavaraa temppelialueen halki.

Aamu temppelissä oli muuttunut kaikeksi muuksi kuin ruahalliseksi päiväksi. Ihmiset, lampaat, vuohet ja sonnit juoksentelivat sekaisin, törmäilivät toisiinsa ja kaatuilivat. Monet pyrkivät ulos temppelistä. Antonian linnoituksen muurilla roomalaiset sotilaat seurasivat tapahtumia etäälle. He seurasivat tarkkaan kuinka pahaksi tilanne kehittyisi. Jos nousis mellakka, puuttuisivat siihen. Siirtyisivät linnoituksesta temppelin esipihalle ja taltuttaisivat kapinan, kuetn ennenkin. Juutalaisten tärkeä juhla oli kuitenkin lähellä eivätkä roomalaiset mielellään haluneet posauttamaa kytevää ruuti tynnyriä, jollainen Jerusalem pyhiinvaellusten aikaan oli. Turhaa verenvuodatusta pyrittiinvälttämään. Tekijä oli kuitenkin vain harmiton rähinöitsijä, jos se olisi ollut vakavempaa leeviläinen temppelivartiosto olisi hoitanut tilanteen asiallisesti. Ensin vain pienessä hetkessä koko esipihan oli vallannut joukkohysteria, mutta hiljalleen se alkoi itsestään rauhoittua. Jeesus kääntyi sitten katsomaan väkijoukkoa ja vapaana lentäviä kyyhkysiä. Tämä huusi niin kovaa kuin suustaan sai lähtemään:

"Eikö ole kirjoitettu: 'Minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan!

Näin sanoo Jesaja: 'Noudattakaa oikeutta, toteuttakaa vanhurskaus, sillä pelastus on lähellä, se tulee, kohta minä tuon julki vanhurskauteni. Onnellinen se ihminen, joka näin tekee, autuas se ihmislapsi, joka tässä pysyy, se joka pitää loukkaamattomana sapatin pyhyyden ja varoo tekemästä pahaa. Älköön murehtiko muukalaisen poika, joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon: 'Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?' Älköön eunukki huokailko: 'Minähän olen kuivettunut puu.'

Sillä Herra sanoo näin: -- Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani, saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa.

Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni.

Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla. Näin sanoo Herra, minun Jumalani, hän, joka kokoaa yhteen Israelista karkotetut: -- Minä kokoan tänne vielä enemmän kansaa, yli sen nykyisen määrän.'"

Kun Jeesus oli puhunut, temppeliin tuli rampoja ja sokeita joiden ei edes ollut lupa tulla temppeliin ennekuin olivat tulleet terveiksi ja parantuneet. Heitä ei näet pidetty puhtaina tulemaan temppeliin, sanoihan lakikin: 'Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle. Uhraamaan ei saa tulla kukaan, joka on sokea, rampa tai kasvoiltaan tai ruumiiltaan epämuodostunut, kukaan, jolta on katkennut jalka tai käsi, joka on kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut tai jolla on ihottuma, rupitauti tai vialliset kivekset. Kukaan pappi Aaronin suvun jäsen, jolla on jokin vamma, ei saa astua uhraamaan Herralle kuuluvia tuliuhreja; vammansa takia hän on kelpaamaton uhraamaan ruokaa Jumalalle. Hän saa silti syödä Jumalan ruokaa, sekä erityisen pyhää että pyhää, mutta väliverhon luo tai alttarin ääreen hän ei saa vammansa vuoksi astua, ettei hän häpäisisi mitään, minkä minä, Herra, olen julistanut pyhäksi.'

Ja kun kuningas Daavidin aikoinaan valloitti kaupungin jebusilaisilta, olivat he herjanneet tätä: 'Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.' Siitälähtien on tämän vuoksi sanottu, etteivät sokeat ja rammat saa tulla sisälle pyhäkköön. Ihmisten avustamana heitä kuitenkin vietiin nyt Jeesuksen luo ja Jeesus voiteli ja siunasi heitä. Loppupäivän hän opetti temppelissä ja ihmisiä kävi kuuntelemassa häntä. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat taas tulleet seuraamaan tämän kiivaan profeetan touhuja, olivat näreissään kaiken sen nähdessään ja kuulessaan. Kun Jeesus jatkoi opetusta temppelissä he utsuivat koolle suuren neuvoston, sanhedrin, ja alkoivat neuvotella kuinka tuon miehen raivattua pois tieltään:

"Nyt tämä saa riittää, kolme vuotta lemme kestäneet häiriköintiä ja nyt jo lapset huutavat 'Daavidin poika' aivan Rooman korvien alla."

Muut nyökyttelivät ja aloittivat kesustelemaan asiasta, yrittäen hillitä tunteitaan. Oli lähelle ettei väittely olis muuttunut ilmiriidaksi siitä oliko Jeesus hurskas vai ei. Yksi asia oli varmaa, niin selvästi tämä hyökkäsi heidän kunniaansa ja pyhää temppeliään vastaan. Moni heistä oli säikähtänyt ja nyt peloissaan, sillä niin monet kuulivat tuota miestä ja tämän opetus oli tehnyt heihin suuren vaikutuksen. Illan tultua Jeesus lähti jälleen oppilaidensa kanssa kaupungin ulkopuolelle ja menivät yöksi Betaniaan.

Koko päivän temppelissä oli ollut täysi kaaos ja se häiritsi tulevaa juhlaa. Ihminen siitä erikoinen, se pyrkii aina tekemään sinffoniaa kakofoniasta ja näkemään järjestystä kaaoksessa. Tuosta kaaoksesta ei kukaan saisi sinfoniaa.

Jotain sen suuntaista liikkui Jeesuksen ikäisen Pontius Pilatuksenskin mielessä. Hän oli asettunut aterialle yhdessä vaimonsa kanssa. Syödessään he makasivat vasemmala kyljellään ja nauttivat viinirypäleitä Herodeksen palatsin suuressa ruokasalissa , joka Pontiuksen määräyksestä oli sisustettu uudelleen hänen mieltymystensä mukaan. Kaikki hasmonealainen ja muistuttava esineistö oli käsketty hävittämään. Piltus kaipasi Italian vuosiaan ratsuritarina hyvä ystävänsä Sejanuksen kanssa. Juuri tämä hyvä ystävä oli vakuuttanut sen vanhan hölmön keisarin, Tiberiuksen, jotta Pontius oli päässyt virkamieheksi tähän kaukaiseen loukkoon. Pilatuksen mielestä Lucius Aelius Sejanus olisi parempi keisari, mutta niinkauan kuin Tiberius oli elossa, prefektin oli ositettava kuuliaisuuttaan liki vainoharhaiselle keisarille.

Huhut siitä kuinka Caprin kesähuvilallaan keisari huvitteli heittämällä vihamiehiään alas jyrkänteeltä, olivat nekin saavuttaneet Juudean. Se puistatti Pilatusta, vaikka hän itse oli kovaksi keitetty ja kylmä tunteinen. Samantien prefektin vaimo, Claudia, vaihtoi puheen aihetta. Claudia oli Jumalaa pelkäävä, toisin kuin miehensä. Sellaista nimeä käytettiin juutalaisten parissa niistä otka halusivat kunnioittaa heidän Jumalaansa mutta eivät kääntyä ja ympärileikauttaa itseään. Tätä naista kiinnosti tämä juutalainen profeetta joka oli saapunut juhlallisesti kaupunkiin ja josta koko prefektin hoviväki puhui.

Pilatus ei kuitenkaan halunnut vaihtaa puheen aihettaan vaan siemaisi viiniä.  Tämä Jeesus oli Pilatuksesta vain olematon häirikkö joka aiheutti harmitonta hämmennystä, tuskin hänestä jäisi mitään kirjoituksiakaan. Ennemmin hän olisi halunnut puhua tästä Barabbaksesta, joka oli yllyttänyt mellakkaa. Barabbas oli kuuluisa ja suosittu, tämä oli murhannutkapinan aikana miehen ja Pontiuksen joukot olivat taltuttaneet kapinan. Nyt kaikki kolme kiinisaatua makasivat tyrmässä odottamassa ristiinnaulitsemista. Tälläiset asiat Pontiusta kiinostivat, häntä ei voinut vähempää juutalaisten uskon asiat, hän itse luotti Minervaan, viisauden jumalattareen. Jutuaan viininsä loppuun hän jätti vaimolleen kysymyksen:

"Mikä on totuus..."