Sanhedrin jatkoi seuraavanakin päivänä kiihkeästi neuvonpitoa, yhä oli ratkaiematta kuin, missä ja milloin tuo mies joidettaisiin pois tieltä. Kunniakulthuurissa ku nianloukkaus ja kunnian vieminen kilutti ihmisen itsetuntoa kuin tuli paksua kirjakääröä. Se katkeroitti. Oli hiottava yhä yksityiskohtia ja käytävä läpi suunnktelmia. Oikeastaan mitään muuta he eivät olleet saaneet vielä päätettyä muuta kuin että Jeesus tullaan raivaamaan pois tieltä. Koko neuvonpito oli jatkuvaa väittelyä, yhteisymmärrystä ei tahtonut millään löytyä.

Samaan aikaan Jeesus oli palaamassa temppeliin, aurinko oli noussut aikoja sitten. He kulkivat samaa tietä kuin eilenkin, sen, joka kulki viikunapuun ohi. Aamu oli kylmä sillä yöllä oli ollut pakkasta. Hengitys höyrysi koleassa aamussa kun he lähestyivät temppeliä. Silloin Simon Joonan ppojan silmään pisti se eilinen viikuna puu. Puun lehdet olivat kellastuneet ja suurin osa varissut maahan. Puu ei tekisi viikunasatoa, se oli selvästi sairas. Hiljalleen keltaiset lehdet leijailivat alas maahan muiden varisseiden lehtien joukkoon ja näky oli oppilaista surullinen. Simon muisti mitä eilen oli tapahtunut ja sanoi Jeesukselle murheellisena:

"Rabbi katso! Puu, jonka kirosit, on kuivettunut."

Jeesus asettui sen viikunapuun viereen, hän otti sen vertauskuvaksi opetukselleen:

"Uskokaa Korkeimpaan. Amen. Jos joku sanoo vuorelle 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämmessään epäile vaan luottaa, että niin käy kuten hän sanoo. Niimpä minä sanon: Mitähyvänsä rukoillen pyydätte, luottakaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän. Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös Isä, taivaissa, antaa rikkomuksenne anteeksi."

Oppilaat katselivat sitä puuta, lisää lehtiä kävi ilman halki ja laskeutui maahan. Opetuksen jälkeen oli hiljaista. Kukaan heistä ei puhunut. He vain katsoivat ymmällään toisiaan, eivät he opetusta ymmärtäneet, se oli aivan uusi.

Jatkettuaan matkaa he nousivat Kidronin laaksosta ylös temppeliin, siitä he menivät taas pakanoiden esipihalle jonkaa edellisenäpäivänä Jeesus oli puhdistanut rahanvaihtajista ja kauppiaista. Nyt nekin olivat palanneet, eivät kaikki, mutta suurin osa. Jeesus oli harmissaan, mitään ei ollut tapahtunut. Esipiha oli kuitenkin nyt rauhallisempi, joten Jeesus asettui vakiopaikalleen Salomonin pylväskäytämään. Sitä hän piti omana paikkanaan eikä hänen siihen tarvinnut keneltäkään lupaa kysellä. Siinä hän aikoisi opettaa kuten muutkin temppelissä opettavat rabbit, joille oli opetukseen siellä myönnetty lupa. Niin jeesus nousi puisen laatikon päälle ja alkoi ilmoittamaan voimakkaasti:

"Aika on kortilla ja taivaan valtakunta täällä" Palatkaa takaisin ja uskokaa hyvää uutista!"

Se kiinnitti ihmisten huomion. Se oli niin näyttävä ja provosoiva aloitus.Edes rooman valvovat korvat eivät voineet sitä kuule matta, ei varsinkaan eilisen tempauksen jälkeen. Yhä temppelin esipihalla oli ympäriinsä särkyneiyä pöytiä ja hajonneita kyyhkyslakkoja. Edes kaikkia karanneita eläimiä ei oltu saatu kiinni.

Kun Jeesus oli temppelissä lähestyi joukko neuvoston jäseniä häntä. Heidän korviinsa oli kantautunut myös, että se sama mies oli jälleen temppelissä ja opetti. Sanhedrin jäsenet kävelivät niin hurskaan oloisina kohti Jeesusta ja hänen oppilaitaan ja siihen kuuluvien rabbien joukosta astu Gamaliel oppilainne Jeesuksen eteen. Rabbi Gamaliel oli neuvoston puheen johtaja, ylipappi johti vain saddukealaisten puoluetta mutta nautti korkean asemansa suomasta etuoikeudesta. Niin Gamaliel kysyi Jeesukselta:

"Millä valttuksilla sinä opetat? Kuka on valtuuttanut sinut opettamaan?"

Jeesus oli ovela, niimpa hän vastasi kysymykseen kysymyksllä tehdäkseen kiusaa:

"Minäkin teen teille kysymyksen. Vastatkaa ensin minulle, niin kerron teille, millä valtuuksilla minä opetan."

Sitten Jeesus huokais ja kysyi:

"Kertokaa, oliko Johanneksen kaste taivaan vai ihmisten valtuttama? Mitä sanotte?"

Neuvoston jäsenet vetäytyivät yhteen neuvottelemaan siitä mitä vastaisivat. Heillä oli ongelma, jos he vastaisivat että taivaasta, tuo mies syyttäisi siitä etteivät he uskoneet Johannesta, mutta jos he vastaisivat että ihmisesta, se suututtaisi kamsan joka piti Johannesta profeettana. Lopulta he saivat päätettyä ja lähettivät pari miestä kertomaan:

"Emme tiedä..."

Silloin Jeesus vastasi kielteisesti heille, heidän antamaan kysymykseen:

"En minäkään sitten kerro, millä valtuuksilla minä opetan."

Sitten hän jatkoi:

"Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.

Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin. Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat. Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' Mutta nämä sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta.

Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee? Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille. Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan:

-- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä."

Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksella tarkoittanut heitä. Kansan reaktiota peläten he antoivat hänen vielä olla ja lähtivät pois. He palasivat saliin jossa sanhedrin oli koolla, he esittivät näille Jeesuksen vastauksen ja terveiset. Vertaus viinitarhan vuokraajista sai sanhedrin johdon suunniltaan. Neuvosto päätti pitää Jeesusta nyt silmällä, mies vaikutti suuremmalta uhkalta kuin oli vaikuttanut. Ihmisen luontainen ajatus on, että uhka pitää tehdä vaarattomaksi. Niin he päättivät yhä enemmän saada raivattua tuo häirikkö pois tieltä, sanoivat roomalaiset siihen mitä hyvänsä. Niimpä he lähettivät Jeesuksen luo urkkijoita.

Jeesus tunnisti miehet helposti saddukeuksiksi, vaikka he kuinka hyvin yrittivät esittää hurskaita farisealaisa. Useimmat saddukeuksista olivat rikkaita, he kuuluivat porvarilliseen ylimöstöön. Varsinkin ylipapin suku oli hyvin rikas. Kansa inhosi tätä ylimystöä. Heidän vilppinsä ei Jeesus hämännyt, näillä oli yhä yllään saddukealaisten asunsa. Silti he tulivat farisealaisia leikkien Jeesuksen luo ja esittivät:

"Rabbi, tiedämme, että puhut totta ja olet ihmisistä riippumaton. Et tee heidän välillään eroa, vaan opetat Korkeimman tietä totuuden mukaisesti. Kerro, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän maksaa vai ei?"

Se oli ovela juoni, se paistoi maarittelevan ilmelästä ja teennäisestä tavasta puhua. Jeesus pyysi Herodeksen kannattajilta roomalaista kolikkoa. Sellaiseen kuvattiin usein hallitsevan keisarin kuva. Mies kaivoi kukkaronsa vyötäröltään ja lainasi hopeista kolikkoaan Jeesukselle. Jeesus otti kolikon kipakasti omaan kouraansa ja kierti sittten sitä esittelemässä ihmisille. Hän kysyi heiltä:

"Kertokaa itse, kenen kuva ja nimi siinä on?"

Hölmistyneinä neuvoston urkkijat katsoivat toisiaan, mitä Jeesus nyt tarkoitti. Hevastasivat hämillään:

"Keisarin..."

Sitten Jeesus kohotti kätensä ylös, ihmiset odottivat että Jeesus olisi vastannut kysymykseen kieltävästi., mutta ei. Sen sijaan heidän pettymyksekseen Jeesus huusi kovaan ääneen:

"Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Korkeimmalle mikä Korkeimmalle kuuluu!

Vastaus jätti heidät ymmälleen. Se ei heitä kuitenkaan lannistanut, vaan he esittivät nyt Jeesukselle kysymyksen joka viimeistään paljasti heidät myös Jeesuksen oppilaille:

"Rabbi, Mooses on säätänyt näin: 'Jos jonkun veli kuolee ja jättää jälkeensä vaimon mutta ei lasta, tämän miehen tulee ottaa veljensä vaimo ja hankkia jälkeläinen veljelleen.' Oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä otti vaimon ja kuoli jättämättä jälkeläisiä. Silloin toinen otti lesken, mutta hänkin kuoli jälkeläisiä jättämättä. Samoin kävi kolmannen ja kaikkien seitsemän: heiltä ei jäänyt jälkeläisiä. Viimeisenä kaikista kuoli nainen. Kun he ylösnousemuksen päivänä nousevat kuolleista, kenen vaimo hän silloin on? Hänhän on ollut kaikkien seitsemän vaimo."

Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Kun noustaan kuolleista, ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä -- ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Te olette pahasti eksyksissä."

Jeesus puisteli sen sanottuaan päätään. Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen, eivät enkeleihin eivätkä muihinkaan "hellenistien vaikutuksiin" toisin kuin farisealaiset joille enkelit olivat arkipäivää ja tavallinen opinaihe. Tästä ajoittain nousi kiista näiden kahden juutalaisuuden suuntauksen välille. Aina puolueet eivät pitäneet toisistaan. Teologina Jeesus kuitenkin pesi saddukealaisten urkkijat, hän tunsi kirjoituksia todella tarkkaan ja oli opiskellessaan paneutunut. Missään Jerusalemin suuressa koulussa hän ei kuitenkaan ollut rabbiinista opetusta saanut, vaan oli opiskellut sitä Galileassa. Sepforiksessa oli yht hyviä rabbi kouluja, mutta paljon huokeampia.

Myöhemmin päivällä Jeesus siirtyi naisten esipihalle opettamaan, hän istuutui uhriarkkuja vastapäätä ja oppilaat kerääntyivät suurena ryhmänä hänen ympärilleen. Jeesus halusi nyt opettaa heitä rauhassa ilman ilman ylimääräistä yleisöä, mutta oppilaita kiinnosti vain ihailla temppelin rakennuksia ja kiviä. Niimpä Jeesus päätti keskittää heidän huomionsa noihin uhri arkkuihin. Niihin ihmiset toivat temppelilahjoja annettavaksi temppelin holviin. Rikkaat ihmiset toivat paljon esineitä, jopa kultaisia astioita, mutta sitten arkun luo tuli vanha leski. Vaivalloisesti lesken vaatteisiin pukeutunut vanha naine raahautui arkulle ja ojensi vapisevan kätensä. Vain kalsi pientä kuparikolikkoa putosi naisen kädestä ja kolahti arkun pohjalle. Monet niistä jotka olivat tulleet tuomaan arkkuihin lahjoja, katsoivat leskeä nyrpeinä ja halveksuen. Sitten Jeesus puhui oppilailleen:

"Amen. Tuo köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän tarvitsi elääkseen."

He katsoivat kun nainen linkutti pois esipihalta ja poistui ulos kauniista portista.  Alkoi tulla jo ilta, ihmiset hiljaa poistuivat temppelialueelta sillä päivä oli päättymässä. Temppelissä suoritettiin jo iltauhria kun Jeesus nousi ja lähti oppilaineen temppelistä. He tulivat ulos kauniista portista kun yhä ihastelivat temppelin ja sen kivien kauneutta. Jeesukselle se ei jäänyt kertaakaan huomaamatta, vaan se oppilaiden huomion kokonaan.  Silloin yksi heistä tuli hänen luokseen ja sanoi:

"Rabbi, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!"

Tyynesti Jeesus vastasi oppilaalleen:

"Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Amen. Kaikki revitään maahan. Tänne ei jää kiveä kiven päälle."

Se viittasi profeetta Miikaan ajantakaiseen ennustukseen, messiaan päivänä temppeli kävisi turhaksi. Heidän poistuessa temppelialueelta, sankka uhrisavu nousi pilvenä heidän takanaan harmaalle taivaalle. Mutta Jeesus ei voinut edes tietää kuinka hänen sanasa vielä kerran tulivat osumaan oikean. Mikään ei ole ikuista, lopulta kaikki kauneuskin on katoavaista. Nuo sanat nostivat vain esiin kysymyksia kysymysten perään.