Heti aamulla ylipapit pitivät neuvottelun vanhimpien ja lainopettajien kanssa, ja sitten neuvosto teki päätöksen: he lähtivät sieltä kaikki yhdessä, veivät Jeesuksen köysissä Pilatuksen eteen ja rupesivat esittämään syytöksiä häntä vastaan. (Pontius Pilatus oli vuosina 26-36 Juudean prefektinä ja Lucius Sejanuksen erittäin hyvä ystävä) He sanoivat: "Me olemme todenneet, että tämä mies johtaa kansaamme harhaan. Hän kieltää maksamasta veroa keisarille ja väittää olevansa Messias, kuningas." Pilatus kysyi Jeesukselta: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" -- "Sinä sen sanoit", Jeesus vastasi. Ja kun ylipapit ja vanhimmat syyttivät häntä, hän ei vastannut mitään. Pilatus kysyi: "Etkö lainkaan vastaa? Kuulethan, mistä kaikesta he sinua syyttävät." Mutta Jeesus ei vastannut yhteenkään hänen kysymykseensä. Tämä ihmetytti maaherraa suuresti. Pilatus sanoi ylipapeille ja väkijoukolle: "En voi havaita tämän miehen syyllistyneen mihinkään rikokseen." Mutta he pysyivät itsepintaisesti syytöksissään ja sanoivat: "Hän villitsee kansaa, kulkee opettamassa joka puolella Juudeaa, Galileasta tänne asti."

Tämän kuultuaan Pilatus kysyi, oliko mies galilealainen. Saatuaan tietää, että Jeesus oli Herodeksen hallintoalueelta, hän lähetti Jeesuksen Herodeksen luo, sillä tämäkin oli niinä päivinä Jerusalemissa. Herodes ilahtui kovin nähdessään Jeesuksen, sillä hän oli jo pitkään halunnut tavata hänet. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi, että tämä tekisi hänen nähtensä jonkin ihmeteon. Hän kyseli Jeesukselta kaikenlaista, mutta Jeesus ei vastannut hänelle mitään. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat paikalla, syyttivät Jeesusta kiivaasti. Herodes ja hänen sotilaansa alkoivat nyt kohdella Jeesusta halveksuvasti. Herodes teki Jeesuksesta pilkkaa puettamalla hänet komeaan pukuun (korkean virkamiehen purppurareunaiseen toogaan), ja sitten hän lähetti Jeesuksen takaisin Pilatuksen luo. Tuona päivänä Herodeksesta ja Pilatuksesta tuli ystävät; siihen saakka he olivat olleet vihoissa keskenään.

Pilatus kutsui koolle ylipapit, hallitusmiehet ja kansan. Juhlan aikana maaherra aina päästi vapaaksi yhden vangin, sen jota kansa pyysi. Sillä kertaa oli vangittuna kapinoitsijoita, jotka kapinan aikana olivat tehneet murhan. Vankien joukossa oli nyt Bar Abbas- niminen kuuluisa mies. Pilatuksen luo kerääntyi nyt väkijoukko, joka pyysi häntä tekemään niin kuin hänen tapansa oli ja Pilatus sanoi heille: "Te toitte tämän miehen minun eteeni väittäen häntä kansan villitsijäksi. Olen nyt teidän läsnä ollessanne kuulustellut häntä, mutta en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään, mistä te häntä syytätte. Ei liioin Herodes, sillä hän lähetti miehen takaisin meidän eteemme. Ei hän ole tehnyt mitään, mistä seuraisi kuolemantuomio. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä." Pilatus kysyi: "Tahdotteko, että vapautan teille juutalaisten kuninkaan?" Hän näet ymmärsi, että ylipapit olivat pelkästä kateudesta jättäneet Jeesuksen hänen käsiinsä. Kun Pilatus istui tuomarinistuimellaan, hän sai vaimoltaan sanan: "Älä tee mitään sille pyhälle miehelle. Näin hänestä viime yönä pahaa unta." Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät väkijoukon pyytämään Bar Abbakselle armahdusta ja Jeesukselle kuolemantuomiota. Silloin kaikki huusivat yhteen ääneen: "Kuolema sille miehelle! Päästä meille Bar Abbas!" Bar Abbas oli se kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies.

Maaherra kysyi nyt: "Kumman näistä kahdesta haluatte? Kumman päästän vapaaksi?" Väki vastasi: "Bar Abbaksen." Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi ennemmin vapauttaa Jeesuksen. Hän kysyi kansalta: "Mitä minä sitten teen tälle, jota te sanotte juutalaisten kuninkaaksi?" Mutta he huusivat vastaan: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille kolmannen kerran: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan olen antanut kurittaa häntä." Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava. Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi. Kun Pilatus näki, ettei mitään ollut tehtävissä, ja kun meteli yhä paheni, hän otti vettä, pesi kätensä väkijoukon nähden ja sanoi: "Minä olen syytön tämän miehen vereen. Tämä on teidän asianne." Tehdäkseen kansalle mieliksi Pilatus päästi Barabbaksen vapaaksi, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi. Sotilaat veivät Jeesuksen maaherran hallintopalatsin sisäpihalle ja kutsuivat koolle koko sotaväenosaston. (Kyseinen palatsi oli Herodes suuren Siionin vuorelle rakentama "huvila" joka toimi prefektin residenssinä) He panivat hänen harteilleen purppuranpunaisen viitan ja väänsivät orjantappuroista kruunun ja asettivat sen hänen päähänsä. He polvistuivat hänen eteensä ja sanoivat hänelle pilkaten: "Ave, juutalaisten kuningas!" He löivät häntä ruokokepillä päähän, sylkivät hänen päälleen ja polvistuivat ja kumarsivat häntä.

Aikansa pilkattuaan he riisuivat häneltä purppuraviitan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja lähtivät kuljettamaan häntä pois ristiinnaulitakseen hänet. Matkalla sotilaat pysäyttivät kyreneläisen Simonin, Aleksandroksen ja Rufuksen isän, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristin poikkipuuta Jeesuksen jäljessä. Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: "Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. Tulee aika, jolloin sanotaan: 'Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.' Silloin ihmiset sanovat vuorille: 'Kaatukaa meidän päällemme', ja kukkuloille: 'Peittäkää meidät.' Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!" (Tuomittujen edellä kulki sotilas joka kantoi käsissään syytekylttiä. Samalla lainppettajat kulkiessaan tuomittujen rinnalla painostivat tuomittua tunnustamaan syntinsä ja katumaan viimeisen kerran)

Jeesuksen kanssa teloitettavaksi vietiin kaksi muuta miestä, kaksi rikollista. Kun tultiin paikkaan, jota kutsutaan Pääkalloksi (Golgara), he ristiinnaulitsivat Jeesuksen ja rikolliset, toisen hänen oikealle puolelleen, toisen vasemmalle. (Yleisin risti oli T-muotoinen paalu, tuomitun kädet taivutettiin poikkipuun yli ja naulattiin ranteista, seka samoin jalat naulattiin nilkoista kiinni pustypuuhun) He tarjosivat hänelle viiniä, johon oli sekoitettu mirhaa, mutta hän ei ottanut sitä vastaan. Mutta Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." Kun he olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, he jakoivat keskenään hänen vaatteensa heittämällä niistä arpaa. Kansa seisoi katselemassa. Hallitusmiehiäkin oli siellä ivailemassa Jeesusta. He sanoivat: "Muita hän kyllä on auttanut -- auttakoon nyt itseään, jos hän kerran on Messias, Jumalan valittu." Myös sotilaat pilkkasivat häntä. He tulivat hänen luokseen, tarjosivat hänelle uudelleen hapanviiniä ja sanoivat: "Jos olet juutalaisten kuningas, niin pelasta itsesi." Sitten he jäivät sinne istumaan ja vartioivat häntä. Oli kolmas tunti, kun he ristiinnaulitsivat hänet. Hänen päänsä yläpuolelle he kiinnittivät kirjoituksen, josta kävi ilmi hänen tuomionsa syy: "Tämä on Jeesus, juutalaisten kuningas." (Syytekyltti oli värjätty valkoiseksi ja syy kirjattiin punaisella) Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittiin ne kaksi rosvoa, toinen hänen oikealle, toinen hänen vasemmalle puolelleen.

Jotta kävisi toteen Jesajan sana: Jes. 53:12, Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa.

Ohikulkijat pilkkasivat häntä. Päätään nyökyttäen he sanoivat: "No niin, sinähän pystyt hajottamaan temppelin ja rakentamaan sen uudelleen kolmessa päivässä. Pelasta nyt itsesi, tule alas ristiltä!" Ylipapit yhtyivät hekin pilkkaan yhdessä lainopettajien ja vanhimpien kanssa. He sanoivat: "Muita hän kyllä on auttanut, mutta itseään hän ei pysty auttamaan. Onhan hän Israelin kuningas, tulkoon nyt ristiltä alas! Silloin me uskomme häneen. Hän on pannut luottamuksensa Jumalaan -- pelastakoon Jumala nyt hänet, jos on häneen mieltynyt! Onhan hän sanonut olevansa Jumalan Poika." Samalla tavoin häntä pilkkasivat myös rosvot, jotka oli ristiinnaulittu yhdessä hänen kanssaan. Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!" Mutta toinen moitti häntä: "Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta? Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa." Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

Oli jo kuudes tunti. Silloin, keskipäivällä, aurinko pimeni. Pimeys tuli koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka. Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" (Psalmi 22) Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut? Tämän kuullessaan muutamat paikalla olevista sanoivat: "Kuulkaa, hän huutaa Eliaa." Heti yksi heistä kiiruhti hakemaan sienen, kastoi sen hapanviiniin, pani kepin päähän ja tarjosi siitä hänelle juotavaa. Toiset sanoivat: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia hänen avukseen." Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukeniva ja Jeesus huusi kovalla äänellä: "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." (Psalmi 31) Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Kun sadanpäällikkö ja miehet, jotka hänen kanssaan vartioivat Jeesusta, näkivät maan vavahtelun ja kaiken, mitä tapahtui, he pelästyivät suunniltaan ja sanoivat: "Tämä oli todella Jumalan Poika!" Ja kaikki ne ihmiset, jotka suurin joukoin olivat kerääntyneet katselemaan tätä näytelmää, palasivat tämän nähtyään kaupunkiin rintaansa lyöden. Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome Sebedeuksen poikien äiti. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana. (Kerrotaan että tämän jälkeen monien poisnukkuneiden pyhien henget näyttäytyivät Jerusalemissa läheisilleen)

Seuraavassa osassa alamme puimaan ja pohtimaan tapahtunutta, näkökulmia ja historiallisuutta blogistin kykyjen rajoissa.

Jo mota päivää he olivat olleet Jerusalemissa, mutta Jumalan valtakunta ei ollut tullakseen. Päivittäin he olivat olleet temppelissä ja kuulleet rabbinsa opetusta, mutta nyt siihen oli tullut jyrkkä muutos. Rabbi oli nuhdellut temppelissä oppilaitaan julkisesti, sitten hän oli sanonut jotain kamalaa. Temppeli tultaisiin hävittämään. Jeesuksen oppilaat olivat yhä hämillään, useat kysymykset olivat toinen toisensa perään nousseet kutkuttamaan heidän ajatuksiiaan koko matkan temppeliltä tänne puutarhaan.

Silloin Simon Joonan poika rohkaisi itsensä, meni jaistuutui opettajansa viereen yhessä Andreaksen, simonin ja Jaakobi  kanssa. Hän katsoi heitä muita ja nojautui lähemmäksi Jeesusta kysyäkseen:

"Milloin se kaikki tapahtuu? Kerro meille, mikä on merkkinä siitä, että sen toteutuminen on lähellä."

Jeesus sulki silmänsä, hän levitti kätensä ja käänsi päänsä ylöskohti. Vedettyään syvään henkeä, pelottavasti, hän otti vastaan nyt Jumalan sanan niin kuin edellisetkin profeetat menneinä aikoina. Hän katsoi oppilailtaan silmät ammottaen ja olkoi kiivaasti profeetoimaan messiaan päivistä:

"Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan. Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä se olen', ja eksyttävät monia. Kun kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Niin täytyy käydä, mutta se ei vielä merkitse loppua. Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä. Tämä on synnytystuskien alkua."

Vielä hän jatkoi puhettaan mutta sitten hän sanoi totisena:

"Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä hävityksen kauhistuksen, josta profeetta Daniel on puhunut -- silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. Sen, joka on katolla, ei pidä mennä hakemaan mitään tavaroita talostaan, eikä sen, joka on pellolla, pidä palata noutamaan viittaansa. Voi niitä, jotka noina päivinä ovat raskaana tai imettävät! Rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvisaikaan, sillä noina päivinä tulee olemaan ahdinko, jollaista ei ole ollut luomakunnan alusta, Jumalan luomistyöstä tähän päivään asti, eikä tule olemaan."

Jeesuksen oppilaat hämmästyivät, he alkoivat katsella toisiaan ja miettivät mitä rabbi tarkoitti profetiallaan. Jeesus jatkoi vielä puhettaan, mutta oppilaat puhuivat päälle, näin joku kuuli kuinka Jeesus puhui ehkä jotain korppikotkista ja jotain viikunapuista, mutta se meni heiltä ohi. Juudas Keritiläinen katsoi katsoi kysyvästi opettajaansa, niimpä Jeesus vastasi:

"Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä edes Poika, ei kukaan muu kuin Isä. Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee."

He jäivät koko yöksi öljymäelle. Kun Jeesus oli lopettanut puheensa vertaukseen valvovasta palvelijasta, he sytyttivät nuotion ja kepertyivät nukkumaan viittoihinsa. Tähtien loistaessa taivaalla, keväisen Juudean öiset äänet peittivät ilmän. Tulen kajo nuotiossa lämmitti nukkujia.

Yö oli rauhallinen, Petfagen teltta leiri oli pysynyt sen yön tyynenä. Kukaan ei ollut tullut katsomaan ja kyselemään öljypuristamon luolaan nukkumaan käynyttä Jeesusta. Aamulla kun aurinko nousi jälleen idästä ja oikoi kultaisia säteitään öisen matkansa jälkeen, kantautui kaupungin kukkojen kiekaisut viimein öisten nukkujien korviin. Niin Jeesuskin oppilaineen heräsi puutarhassa ja keräsivät tavaransa. Viimeöisen nuotion paikalla olienään vai kylmä hiillos. Aamulla oli vielä hämärrä ja sumuhuntu verhosi Keritin notkelmaa öljyvuoren ja temppelin välissä.

Oli enään kaksi päivää pääsiäiseen ja happamattoman leivän juhlaan. Vielä muutaman päivän Jeesus aikoi opettaa temppelissä. Aamu-uhrin aikaan he menivät temppeliin, ja vaikka rahanvaihtajat ja uhrieläintenmyyjät olivat palanneet Jeesus jatkoi opettamista pakanoiden esipihalla.

Jeesuksen opettaessa Juudas Simonin poika, se joka tuli Keritistä, sai kuula suurenneuvoston olevan koolla sinäkin aamuna neuvonpidossa. Jeesuksesta oli julistettu lainsuojattomaksi, mutta kiinniottohetkeä ei ollut päätetty. Juudas mietti, hän muisti kuinka mitä Jeesus oli aina sanonut - yksi heistä kahdestatoista pettäisi opettajansa. Juudasta kutkutti, hän alkoi tuntea sitä miettiessään kiusausta, entisenä publikaanina ja kapinallisena hän ei voinut vastustaa sitä kiusausta. Kukaan ihminen ei ole täydellinen, joskus luontainen vietti voittaa kärsivällisenkin ihmisen itsehillinnän ja ihminen antaa itselleen lopulta periksi.

Juudas halusi kapinaa, kostoa roomalaisille jotka olivat huiputtaneet häntä. Hän ei ollut koskaan tulleensa niin petetyksi kuin ollessaan publikaanina. Siitä kumpusi hänen kapinahenkensä, ja se oli houkuttanut hänet Jeesuksen luokse. Jeesus ei kuitenkaan ollut sellainen kuin Juudas odotti, tämä rabbi ei ollut tullut tuomaa rauhaa vaan perheitä hajottavaa riitaa, tämä mies ei ollut tullut horjuttamaan Tooraa vaan uudistamaan sen, tämä mies ei ollut tullut sotimaan roomaa vastaan vaan valtakunta syntyisi pienistämurusista kasvaen hiljaa piilossa, tämä mies ei ollut tullut puolustamaan pyhää temppeliä vaan uhkasi hävittävänsä temppelin. Juudas oli pettynyt Jeesukseen.

Neuvosto oli kokoontunut suureen saliin lähellä temppeliä, siellä se istui katetussa tilassa puolikaareen muotoisilla kiviportailla ja kuunteli ylipappia joka sinä vuonna oli Kaifas, ylipappi Hannaksen vävy. Kun Juudas saapui sisään temppelivartijoiden saattaman ja retuuttamana, keskusteli sanhedrin Jeesuksen raivaamisesta. He olivat jo sopineet että tappaisivat Jeesuksen mutta heitä mietitytti, he pelkäsivät kansan reaktiota. Sillä aikaa yksi neuvoston jäsenistä vastasi ylipapin lauseeseen:

"Ei kuitenkaan kesken juhlan."

Toinen jatkoi heti perään:

"Ettei kansa ala mellakoida."

Kolme kirjuria kirjoittivat sen ylös, heidän työnsä oli pitää kirjaa neuvoston istunnoista ja oikeudenkäynneistä. Kaikki muistiinpanot talletettiin temppelin arkistoon ja niitä kielettiin ankarasti kopioimasta. Neuvoston jäsenet nyökyttelivät, suurin osa yhtyi päätökseen, mutta farisealaiset olisivat halunneet vielä miettiä. Mellakoinni uhka oli suuri, Jeesus pidätettäisiin keskellä päivää, silloin roomalaiset puuttuisivat verisesti tilanteeseen mikä ei sopinut kenellekkään. Kukaan heistä ei halunnut roomalaisten osallistuvan kiistaan. Farisealaiset muistuttivat ettei laki salli omanheimolaisen luovuttamista vihollisten käsiin. Se kuitenkin sytytti riidan heidän kesken siitä tuliko Jeesusta ylipäätään pidättää vain ei, mitenkään yksipuolinen ei neuvoston päätös ollut. 

Juudas tuli nyt neuvoston eteen. Ylipappi katsoi häntä torjuvasti ja kysyi:

"Etkö sinä ole yksi sen Nasaretilaisen opetuslapsia?"

Juudas oli vaiti mutta nyökkäsi. Kaifas oli hänen isänsä Simonin veli, mutta Juudas ei halunnut enempää häväistä sukulaistaan vastaamalla ääneen. Niin paljon häpeää hän omi suvulleen tuottanut ettei miestä ollut enään omille sukulaisilleen olemassa. Kaifas katsoi Juudasta kylmästi ja sanoi sitten:

"Kerro sitten, mitä asia sinulla on."

Juudas oli keskeyttänyt tärkeän istunnon, mutta hänen viestinsä ylipapeille olisi mieleen. Hän halusi tuoda Jeesuksen heidän eteensä. Hän näin luuli että neuvosto halusi yksityisesti kuullaJeesuksen opetusta ja Juudas hyötyisi siitä että Jeesus joutuisi ahtaalle neuvosto edessä. Niin hän sanoi miehille:

"Minä voin tuoda sen miehen teidän eteenne, kuten haluatte. Se kuitenkin maksaa."

Sitten hän katsoi temppelivartiostoa päin, nyökkäsi, ja jatkoi

"Jos saan haltuunin vartioston voin näyttää teille missä se mies on."

Neuvosto mietti hartaasti ja pitkään katsoen Juudasta. Juudas jatkoi, hän kertoi miten aikoisi toimittaa Jeesuksen heidän eteensä ja miksi. Ylimmäiset papit, Hannas ja hänen poikamsa, ilahtuivat. Niin Hannas kumartui ja kuiski jotain Kaifaksen korvaan. Virassa olevan ylipapin parrakkaaseen naamaan vääntyi leveä hymy. Hän nosti ahterinsa istuimeltaan ja laskeutui appensa kanssa Juudakseen luo ottaen. Sitten, naurun naurahtaen riumuissaan, Kaifas laittoi kätensä Juudaksen olkapäälle. Hannas supisi taas vävynsä korvaan ja Kaifas nyökkäsi. Sitten he aloittivat koko neuvoston voimin keskustelemaan siitä miten Juudaksen tulisi toimia. Nyt kirjurien ei annettu laittaa mitään ylös vaan he saivat levätä.

He antoivat Juudakselle pienen nahkapussin. Juudas avasi ja katsoi saamaansa maksua. Vain mitätön määrä hopeakolikoita, ehkä parikymmentä tai viitisenkymmentä kolikkoa, mutta se riitti Juudakselle sillä ei hän tätä rahanvuoksi tehnyt. Hän ei kuitenkaan tiennyt mitä ylimmäinen papisto halusi Jeesuskeelle tehdä, mutta suostui heidän tarjoukseensa. Niin Juudakselle annettaisiin tarvittaessa haltuun temppelivartijoita ja ylimmäisen papin palvelijoita sitten kun hän ilmoittaisi niitä tarvitsevansa, kuten hän oli pyytänyt. 

Siitä lähtien Juudas etsi tilaisuutta tuoda oman rabbinsa sanhedrin eteen kaikessa hiljaisuudessa. Ei kuitenkaan pettääkseen vaan täyttääkseen opettajansa sanat.

Kun Juudas poistui istuinsalista, oli jo varhainen iltapäivä. Jeesus opetti yhä temppelissä, välillä satunnaiset ohikulkijat jäivät kuuntelemaan, mutta vain oppilaat pysyivät kokoajan opettajan lähettyvillä painamassa kaikkia opetuksia mieleensä. Jeesus toisti parhaillaan vertausta laupiaasta samarialaisesta, hieman eri sanoin, mutta se sai jotkut kuulijoista järkyttymään. Hiljaa Juudas liittyi muiden oppilaiden luokse kaikessa rauhassa jottei kukaan huomaisi. Illan lähestyessä, Jeesus sitten nousi, poistui kaupungista ja he menivät jälleen yöpymään öljymäelle Kidronin umoan toiselle puolelle.

Nuo profeetta Danielin, mesopotamialaisen virkamiehen, makkabealaisakaan suuhun pannut ennustukset pyörivät opetuslasten mielessä, he tunsivat hyvin sen kohdan jota heille luettiin synagogassa kerran tai pari vuodessa:

9:24-27 "Ja 490 vuotta on määrätty kansallesi ja pyhälle kaupungillesi. Sitten jumalattomuus päättyy, vääryydestä tulee loppu, pahat teot sovitetaan, ikuinen oikeudenmukaisuus saatetaan voimaan, näky ja profetia sinetillä vahvistetaan ja kaikkeinpyhin voidellaan.

Sinun tulee tietää ja ymmärtää: Siitä ajasta, jolloin se sana lähti liikkeelle, Jerusalemin entiselleen palauttamista ja rakentamista koskevan sanan lausumisesta, on hallitsija messiaan tuloon 49 vuotta. Ja 434 vuotta rakennetaan kaupunkia ennalleen, toreineen ja vallihautoineen. Mutta vaikeat ajat tulevat. Ja 476 vuoden kuluttua raivataan messias tieltä, eikä kansalla ole enää toista. Uusi hallitsija lähettää väkensä ja saastuttaa kaupungin ja pyhäkön, mutta tulva tekee hänestä lopun.

-- Ja tuho on säädetty, ja se kestää sodan loppuun asti.

Hän tullee tekemään liiton raskaaksi monille 7 vuoden ajaksi, ja puoleksi sitä ajasta hän tulee lakkauttamaan teuras- ja ruokauhrin. Ja temppelin ylimmällä kohdalla tulee olemaan hävityksen kauhistus aina siihen saakka kun hävityksen tuoja vääjäämättä joutuu itse hävitykseen."

Hävityksen kauhistus tarkoitti heille epäjumalille pystytettyjä patsaita ja rakennelmia, joilla viholliskunikaat häpäisivät tuontuosta pyhän temppelin. Oppilaat miettivät, he takertuivat Jeesuksen sanoihin; vieras kansaisen Antiokos Epifaneen paluutako Jeesus oli heille ennustanut?

Samaan aikaan Jeesus oli palaamassa temppeliin, aurinko oli noussut aikoja sitten. He kulkivat samaa tietä kuin eilenkin, sen, joka kulki viikunapuun ohi. Aamu oli kylmä sillä yöllä oli ollut pakkasta. Hengitys höyrysi koleassa aamussa kun he lähestyivät temppeliä. Silloin Simon Joonan ppojan silmään pisti se eilinen viikuna puu. Puun lehdet olivat kellastuneet ja suurin osa varissut maahan. Puu ei tekisi viikunasatoa, se oli selvästi sairas. Hiljalleen keltaiset lehdet leijailivat alas maahan muiden varisseiden lehtien joukkoon ja näky oli oppilaista surullinen. Simon muisti mitä eilen oli tapahtunut ja sanoi Jeesukselle murheellisena:

"Rabbi katso! Puu, jonka kirosit, on kuivettunut."

Jeesus asettui sen viikunapuun viereen, hän otti sen vertauskuvaksi opetukselleen:

"Uskokaa Korkeimpaan. Amen. Jos joku sanoo vuorelle 'Nouse paikaltasi ja paiskaudu mereen', se myös tapahtuu, jos hän ei sydämmessään epäile vaan luottaa, että niin käy kuten hän sanoo. Niimpä minä sanon: Mitähyvänsä rukoillen pyydätte, luottakaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän. Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös Isä, taivaissa, antaa rikkomuksenne anteeksi."

Oppilaat katselivat sitä puuta, lisää lehtiä kävi ilman halki ja laskeutui maahan. Opetuksen jälkeen oli hiljaista. Kukaan heistä ei puhunut. He vain katsoivat ymmällään toisiaan, eivät he opetusta ymmärtäneet, se oli aivan uusi.

Jatkettuaan matkaa he nousivat Kidronin laaksosta ylös temppeliin, siitä he menivät taas pakanoiden esipihalle jonkaa edellisenäpäivänä Jeesus oli puhdistanut rahanvaihtajista ja kauppiaista. Nyt nekin olivat palanneet, eivät kaikki, mutta suurin osa. Jeesus oli harmissaan, mitään ei ollut tapahtunut. Esipiha oli kuitenkin nyt rauhallisempi, joten Jeesus asettui vakiopaikalleen Salomonin pylväskäytämään. Sitä hän piti omana paikkanaan eikä hänen siihen tarvinnut keneltäkään lupaa kysellä. Siinä hän aikoisi opettaa kuten muutkin temppelissä opettavat rabbit, joille oli opetukseen siellä myönnetty lupa. Niin jeesus nousi puisen laatikon päälle ja alkoi ilmoittamaan voimakkaasti:

"Aika on kortilla ja taivaan valtakunta täällä" Palatkaa takaisin ja uskokaa hyvää uutista!"

Se kiinnitti ihmisten huomion. Se oli niin näyttävä ja provosoiva aloitus.Edes rooman valvovat korvat eivät voineet sitä kuule matta, ei varsinkaan eilisen tempauksen jälkeen. Yhä temppelin esipihalla oli ympäriinsä särkyneiyä pöytiä ja hajonneita kyyhkyslakkoja. Edes kaikkia karanneita eläimiä ei oltu saatu kiinni.

Kun Jeesus oli temppelissä lähestyi joukko neuvoston jäseniä häntä. Heidän korviinsa oli kantautunut myös, että se sama mies oli jälleen temppelissä ja opetti. Sanhedrin jäsenet kävelivät niin hurskaan oloisina kohti Jeesusta ja hänen oppilaitaan ja siihen kuuluvien rabbien joukosta astu Gamaliel oppilainne Jeesuksen eteen. Rabbi Gamaliel oli neuvoston puheen johtaja, ylipappi johti vain saddukealaisten puoluetta mutta nautti korkean asemansa suomasta etuoikeudesta. Niin Gamaliel kysyi Jeesukselta:

"Millä valttuksilla sinä opetat? Kuka on valtuuttanut sinut opettamaan?"

Jeesus oli ovela, niimpa hän vastasi kysymykseen kysymyksllä tehdäkseen kiusaa:

"Minäkin teen teille kysymyksen. Vastatkaa ensin minulle, niin kerron teille, millä valtuuksilla minä opetan."

Sitten Jeesus huokais ja kysyi:

"Kertokaa, oliko Johanneksen kaste taivaan vai ihmisten valtuttama? Mitä sanotte?"

Neuvoston jäsenet vetäytyivät yhteen neuvottelemaan siitä mitä vastaisivat. Heillä oli ongelma, jos he vastaisivat että taivaasta, tuo mies syyttäisi siitä etteivät he uskoneet Johannesta, mutta jos he vastaisivat että ihmisesta, se suututtaisi kamsan joka piti Johannesta profeettana. Lopulta he saivat päätettyä ja lähettivät pari miestä kertomaan:

"Emme tiedä..."

Silloin Jeesus vastasi kielteisesti heille, heidän antamaan kysymykseen:

"En minäkään sitten kerro, millä valtuuksilla minä opetan."

Sitten hän jatkoi:

"Mies istutti viinitarhan, ympäröi sen aidalla, louhi kallioon viinikuurnan ja rakensi vartiotornin. Sitten hän vuokrasi tarhan viininviljelijöille ja muutti itse pois maasta.

Sovittuun aikaan hän lähetti palvelijansa viinitarhan viljelijöiden luo, jotta saisi heiltä osansa tarhan sadosta. Mutta nämä ottivat miehen kiinni, pieksivät hänet ja lähettivät takaisin tyhjin käsin. Omistaja lähetti heidän luokseen toisen palvelijan, mutta tätäkin he pahoinpitelivät ja häpäisivät. Hän lähetti taas uuden palvelijan, ja tämän he tappoivat. Samoin kävi seuraavienkin: toiset he pieksivät, toiset tappoivat. Nyt oli jäljellä enää yksi, hänen rakas poikansa. Tämän hän lähetti vuokraajien luo viimeiseksi ajatellen: 'Minun omaan poikaani he eivät sentään uskalla koskea.' Mutta nämä sanoivat toisilleen: 'Hän on perillinen. Tapetaan hänet, niin perintö on meidän.' He ottivat hänet kiinni, tappoivat hänet ja heittivät ulos viinitarhasta.

Mitä viinitarhan omistaja nyt tekee? Hän tulee ja ottaa nuo viljelijät hengiltä ja antaa viinitarhansa toisille. Olette kai lukeneet kirjoituksista tämän kohdan:

-- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä."

Neuvoston jäsenet olisivat halunneet ottaa Jeesuksen kiinni, sillä he ymmärsivät, että Jeesus oli vertauksella tarkoittanut heitä. Kansan reaktiota peläten he antoivat hänen vielä olla ja lähtivät pois. He palasivat saliin jossa sanhedrin oli koolla, he esittivät näille Jeesuksen vastauksen ja terveiset. Vertaus viinitarhan vuokraajista sai sanhedrin johdon suunniltaan. Neuvosto päätti pitää Jeesusta nyt silmällä, mies vaikutti suuremmalta uhkalta kuin oli vaikuttanut. Ihmisen luontainen ajatus on, että uhka pitää tehdä vaarattomaksi. Niin he päättivät yhä enemmän saada raivattua tuo häirikkö pois tieltä, sanoivat roomalaiset siihen mitä hyvänsä. Niimpä he lähettivät Jeesuksen luo urkkijoita.

Jeesus tunnisti miehet helposti saddukeuksiksi, vaikka he kuinka hyvin yrittivät esittää hurskaita farisealaisa. Useimmat saddukeuksista olivat rikkaita, he kuuluivat porvarilliseen ylimöstöön. Varsinkin ylipapin suku oli hyvin rikas. Kansa inhosi tätä ylimystöä. Heidän vilppinsä ei Jeesus hämännyt, näillä oli yhä yllään saddukealaisten asunsa. Silti he tulivat farisealaisia leikkien Jeesuksen luo ja esittivät:

"Rabbi, tiedämme, että puhut totta ja olet ihmisistä riippumaton. Et tee heidän välillään eroa, vaan opetat Korkeimman tietä totuuden mukaisesti. Kerro, onko oikein maksaa keisarille veroa vai ei? Tuleeko meidän maksaa vai ei?"

Se oli ovela juoni, se paistoi maarittelevan ilmelästä ja teennäisestä tavasta puhua. Jeesus pyysi Herodeksen kannattajilta roomalaista kolikkoa. Sellaiseen kuvattiin usein hallitsevan keisarin kuva. Mies kaivoi kukkaronsa vyötäröltään ja lainasi hopeista kolikkoaan Jeesukselle. Jeesus otti kolikon kipakasti omaan kouraansa ja kierti sittten sitä esittelemässä ihmisille. Hän kysyi heiltä:

"Kertokaa itse, kenen kuva ja nimi siinä on?"

Hölmistyneinä neuvoston urkkijat katsoivat toisiaan, mitä Jeesus nyt tarkoitti. Hevastasivat hämillään:

"Keisarin..."

Sitten Jeesus kohotti kätensä ylös, ihmiset odottivat että Jeesus olisi vastannut kysymykseen kieltävästi., mutta ei. Sen sijaan heidän pettymyksekseen Jeesus huusi kovaan ääneen:

"Antakaa keisarille mikä keisarille kuuluu ja Korkeimmalle mikä Korkeimmalle kuuluu!

Vastaus jätti heidät ymmälleen. Se ei heitä kuitenkaan lannistanut, vaan he esittivät nyt Jeesukselle kysymyksen joka viimeistään paljasti heidät myös Jeesuksen oppilaille:

"Rabbi, Mooses on säätänyt näin: 'Jos jonkun veli kuolee ja jättää jälkeensä vaimon mutta ei lasta, tämän miehen tulee ottaa veljensä vaimo ja hankkia jälkeläinen veljelleen.' Oli seitsemän veljestä. Vanhin heistä otti vaimon ja kuoli jättämättä jälkeläisiä. Silloin toinen otti lesken, mutta hänkin kuoli jälkeläisiä jättämättä. Samoin kävi kolmannen ja kaikkien seitsemän: heiltä ei jäänyt jälkeläisiä. Viimeisenä kaikista kuoli nainen. Kun he ylösnousemuksen päivänä nousevat kuolleista, kenen vaimo hän silloin on? Hänhän on ollut kaikkien seitsemän vaimo."

Jeesus vastasi heille: "Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa. Kun noustaan kuolleista, ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä -- ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Jumala puhuu Moosekselle ja sanoo: 'Minä olen Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala.' Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Te olette pahasti eksyksissä."

Jeesus puisteli sen sanottuaan päätään. Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen, eivät enkeleihin eivätkä muihinkaan "hellenistien vaikutuksiin" toisin kuin farisealaiset joille enkelit olivat arkipäivää ja tavallinen opinaihe. Tästä ajoittain nousi kiista näiden kahden juutalaisuuden suuntauksen välille. Aina puolueet eivät pitäneet toisistaan. Teologina Jeesus kuitenkin pesi saddukealaisten urkkijat, hän tunsi kirjoituksia todella tarkkaan ja oli opiskellessaan paneutunut. Missään Jerusalemin suuressa koulussa hän ei kuitenkaan ollut rabbiinista opetusta saanut, vaan oli opiskellut sitä Galileassa. Sepforiksessa oli yht hyviä rabbi kouluja, mutta paljon huokeampia.

Myöhemmin päivällä Jeesus siirtyi naisten esipihalle opettamaan, hän istuutui uhriarkkuja vastapäätä ja oppilaat kerääntyivät suurena ryhmänä hänen ympärilleen. Jeesus halusi nyt opettaa heitä rauhassa ilman ilman ylimääräistä yleisöä, mutta oppilaita kiinnosti vain ihailla temppelin rakennuksia ja kiviä. Niimpä Jeesus päätti keskittää heidän huomionsa noihin uhri arkkuihin. Niihin ihmiset toivat temppelilahjoja annettavaksi temppelin holviin. Rikkaat ihmiset toivat paljon esineitä, jopa kultaisia astioita, mutta sitten arkun luo tuli vanha leski. Vaivalloisesti lesken vaatteisiin pukeutunut vanha naine raahautui arkulle ja ojensi vapisevan kätensä. Vain kalsi pientä kuparikolikkoa putosi naisen kädestä ja kolahti arkun pohjalle. Monet niistä jotka olivat tulleet tuomaan arkkuihin lahjoja, katsoivat leskeä nyrpeinä ja halveksuen. Sitten Jeesus puhui oppilailleen:

"Amen. Tuo köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän tarvitsi elääkseen."

He katsoivat kun nainen linkutti pois esipihalta ja poistui ulos kauniista portista.  Alkoi tulla jo ilta, ihmiset hiljaa poistuivat temppelialueelta sillä päivä oli päättymässä. Temppelissä suoritettiin jo iltauhria kun Jeesus nousi ja lähti oppilaineen temppelistä. He tulivat ulos kauniista portista kun yhä ihastelivat temppelin ja sen kivien kauneutta. Jeesukselle se ei jäänyt kertaakaan huomaamatta, vaan se oppilaiden huomion kokonaan.  Silloin yksi heistä tuli hänen luokseen ja sanoi:

"Rabbi, katso! Mitkä kivet, mikä rakennus!"

Tyynesti Jeesus vastasi oppilaalleen:

"Katso nyt näitä mahtavia rakennuksia. Amen. Kaikki revitään maahan. Tänne ei jää kiveä kiven päälle."

Se viittasi profeetta Miikaan ajantakaiseen ennustukseen, messiaan päivänä temppeli kävisi turhaksi. Heidän poistuessa temppelialueelta, sankka uhrisavu nousi pilvenä heidän takanaan harmaalle taivaalle. Mutta Jeesus ei voinut edes tietää kuinka hänen sanasa vielä kerran tulivat osumaan oikean. Mikään ei ole ikuista, lopulta kaikki kauneuskin on katoavaista. Nuo sanat nostivat vain esiin kysymyksia kysymysten perään.

Aina suurten juhlien aikaan, uhrieläinten hinnat nousivat pilviin ja pelkkä kyyhkyspari maksoi helposti viikon palkan. Koko kauppa oli "Hannaan poikien" monopolisoima. Kaikki ylimääräinen kulki kappiaiden kautta ylimmäisen papiston taskuun. Kun rahalle oli antanut kerran vallan, sen valta vei mukanaan ja alisti. Se houkutti ihmisiä rikkomaan rajoja, kiristämään ja ryöstämään toisia, jotta itselle saataisiin kahmittua aina vain enemmän lisää rahaa hinnalla millä hyvänsä. Ihmisen oma vaisto pakottaa meistä jokaisen toimimaan niin.

Lisäksi oli päätetty säätä asetus, ettei temppeli veroa ja uhrieläimiä saanut maksaa muilla kuin temppelin omalla rahalla, hasmonealaisella rahalla, ja siksi temppelin rahanvaihtajat pyörittivät toimintaansa kuin suurtakin rahalaitosta. Mitä enemmän temppeli kehittyi enemmän markkinapaikaksi, sitä enemmän meteli häiritsi rukoilijoita ja sitä vähemmän siellä voitiin olla rauhassa.

Eläinten myynti temppelissä kukoisti, vaikka hinnat olivat korkeita, palvonnanharjoittajat pääsivät helpolla ostaessaan uhrieläimen täältä. Ostaja sai olla varma ettei eleäintä hylättäisi vaan se olisi sopiva ja täydellinen kuten laissa vaadittiin. Silti saivat Aleksandrialaiset ja monet muut käydä kiivasta kiihkeää sanasotaa rahanvaihtajien kanssa kiskonnasta ja korvat saivat kärsiä uhrieläinten meluamisesta. Eikä korvia säästänyt temppelipihan halki kulkevan ison sonnilauman mylvintä, kaikki uhreiksi tarkoitettuja, kun niitä siirettiin paikasta toiseen pakanoiden esipihan halki.

Sinä päivänä Jeesus lähti oppilaineen Betaniasta ja palasi Jerusalemiin. Kun he kulkivat kohti Jerusalemi, oli tien vierellä viikunapuu varhaisessa lehdessä. Jeesuksella oli nälkä sillä hän ei ollut syönyt kunnolla edellisenä iltana, kun kaikki se myyjien ja eläinten tungos temppelissä olis saanut hänet miettimään. Nälissään hän näki sen viikunapuun ja alkoi hymyillä. Puu oli aikaisin lehdessä, siksi tämä kovasti odotti löytävänsä puusta varhaisviikunoita. Jos puuhun ei noussut viikunan kunkinnon nuppuja, ei siinä olisi hedelmää koko kesänä. Herkulliset varhaisviikunat mielessään Jeesus meni viikunapuun luo. Hän löysi vain pelkkiä lehtiä, mutta ei yhtään nuppua, siinä ei ollut lainkaan varhaisviikunoita ihmisten noukittavaksi. Se sai Jeesuksen surusta raivoon ja niin hän Jumlansa nimeen vannoen kirosi kovaan ääneen viikunapuun äkeissään:

"Älköön kukaan enään ikinä syökö sinun hedelmääsi."

Tuulen vire pyyhkäisi läpi ja puusta leijaili alas vain yksi lehti. Tämän oppilaat olivat todella hämillään tästä, he näkivät sen mutta eivät ymmärtäneet rabbinsa käytöstä. Viikunapuu oli heidän kansalleen pyhä puu, se edusti Israelin sukukuntaa ja jokainen rabbi istui viikunapuun alle tutkiessaan pyhiä tekstejä, mutta oppilaat eivät Jeesuksen teko. He vain seurasivat opettajaansa, joka jatkoi matkaansa temppeleille.

He astuivat Vesiportista sisään ja tulivat Siloan altaalle, se oli suuri uorakulmainen vesiallas joka porrastettuna syveni laskeutui veteen muurin ja kallioseinamän suojassa. Altaalte he jatkoivat matkaansa ylös leveitä portaita jotka reunustivat vilkasta pääkatua ja sen reunoilla olevia liikerakennuksia. Siitä he sitten saapuivat suurelle holvikaarten varaan rakennetuille portaille jotka nousivat ylös kohti temppeliä, tekivät jyrkän mutkan ja menivät sisään kuninkaalisen stoan päädystä. Niin he alkoivat nousemaan niitä ölös ja tulivat sisään vilkkaaseen pakanoiden esipihaan.

Silloin Jeesuksella keitti, hän antoi kädellään merkin opetustalpsilleen ja heti sen perään ensimmäinen rahanvaihtajien pöytä lensi nuri. Siitä käynistyi domino efekti. Jeesus huusi raivoissaan kuin vimmattu ja hänen oppilaansa seurasivat perässä. Vain yhdestä pienestä pöydästä alkanut hullunmylly laajeni nopeaksi kaaokseksi uhrieläinten jostessa ympäriinsä panikoivien ihmisten seassa, polkien jalkoihinsa kalliita mausteita, uhrileipiä ja rahanvaihtajien kolikoita. Ihmiset huusivat kauhuissaan samaan aikaan kun Jeesus pyrki raivoisasti sinnetänne juoksevien ihmisten läpi kohti naisten esiihaan vievää porttia. Tuolloin oli aamu-uhrin aika, mutta ketään Jeesus ei päästänyt temppeliin, eikä profeetta antanut kenenkään kantaa tavaraa temppelialueen halki.

Aamu temppelissä oli muuttunut kaikeksi muuksi kuin ruahalliseksi päiväksi. Ihmiset, lampaat, vuohet ja sonnit juoksentelivat sekaisin, törmäilivät toisiinsa ja kaatuilivat. Monet pyrkivät ulos temppelistä. Antonian linnoituksen muurilla roomalaiset sotilaat seurasivat tapahtumia etäälle. He seurasivat tarkkaan kuinka pahaksi tilanne kehittyisi. Jos nousis mellakka, puuttuisivat siihen. Siirtyisivät linnoituksesta temppelin esipihalle ja taltuttaisivat kapinan, kuetn ennenkin. Juutalaisten tärkeä juhla oli kuitenkin lähellä eivätkä roomalaiset mielellään haluneet posauttamaa kytevää ruuti tynnyriä, jollainen Jerusalem pyhiinvaellusten aikaan oli. Turhaa verenvuodatusta pyrittiinvälttämään. Tekijä oli kuitenkin vain harmiton rähinöitsijä, jos se olisi ollut vakavempaa leeviläinen temppelivartiosto olisi hoitanut tilanteen asiallisesti. Ensin vain pienessä hetkessä koko esipihan oli vallannut joukkohysteria, mutta hiljalleen se alkoi itsestään rauhoittua. Jeesus kääntyi sitten katsomaan väkijoukkoa ja vapaana lentäviä kyyhkysiä. Tämä huusi niin kovaa kuin suustaan sai lähtemään:

"Eikö ole kirjoitettu: 'Minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan!

Näin sanoo Jesaja: 'Noudattakaa oikeutta, toteuttakaa vanhurskaus, sillä pelastus on lähellä, se tulee, kohta minä tuon julki vanhurskauteni. Onnellinen se ihminen, joka näin tekee, autuas se ihmislapsi, joka tässä pysyy, se joka pitää loukkaamattomana sapatin pyhyyden ja varoo tekemästä pahaa. Älköön murehtiko muukalaisen poika, joka on liittynyt Herran palvelijoiden joukkoon: 'Näinkö Herra sulkee minut kansansa yhteydestä?' Älköön eunukki huokailko: 'Minähän olen kuivettunut puu.'

Sillä Herra sanoo näin: -- Myös eunukit, jotka pyhittävät minun sapattini, jotka tahtovat noudattaa minun mieltäni ja pysyvät minun liitossani, saavat kunniakkaan nimen pyhäkössä, muurieni sisäpuolella. Heillekin minä luon muistomerkin, poikia ja tyttäriä kestävämmän, annan nimen, joka ei koskaan katoa.

Samalla tavoin myös muukalaiset, jotka ovat liittyneet Herran palvelijoiden joukkoon, jotka rakastavat hänen nimeään ja kunnioittavat häntä, kaikki jotka varovat loukkaamasta sapatin pyhyyttä ja pysyvät minun liitossani, he kaikki saavat tulla pyhälle vuorelleni.

Minä täytän heidät riemulla, kun he rukoilevat siellä. Minä hyväksyn polttouhrit ja teurasuhrit, jotka he tuovat alttarilleni. Ja minun temppelistäni tulee huone, jossa kaikki kansat saavat rukoilla. Näin sanoo Herra, minun Jumalani, hän, joka kokoaa yhteen Israelista karkotetut: -- Minä kokoan tänne vielä enemmän kansaa, yli sen nykyisen määrän.'"

Kun Jeesus oli puhunut, temppeliin tuli rampoja ja sokeita joiden ei edes ollut lupa tulla temppeliin ennekuin olivat tulleet terveiksi ja parantuneet. Heitä ei näet pidetty puhtaina tulemaan temppeliin, sanoihan lakikin: 'Kukaan jälkeläisesi, jolla on jokin ruumiinvamma, ei saa milloinkaan tulla uhraamaan ruokaa Jumalalle. Uhraamaan ei saa tulla kukaan, joka on sokea, rampa tai kasvoiltaan tai ruumiiltaan epämuodostunut, kukaan, jolta on katkennut jalka tai käsi, joka on kyttyräselkäinen tai kitukasvuinen, jonka silmäterä on samentunut tai jolla on ihottuma, rupitauti tai vialliset kivekset. Kukaan pappi Aaronin suvun jäsen, jolla on jokin vamma, ei saa astua uhraamaan Herralle kuuluvia tuliuhreja; vammansa takia hän on kelpaamaton uhraamaan ruokaa Jumalalle. Hän saa silti syödä Jumalan ruokaa, sekä erityisen pyhää että pyhää, mutta väliverhon luo tai alttarin ääreen hän ei saa vammansa vuoksi astua, ettei hän häpäisisi mitään, minkä minä, Herra, olen julistanut pyhäksi.'

Ja kun kuningas Daavidin aikoinaan valloitti kaupungin jebusilaisilta, olivat he herjanneet tätä: 'Tänne sinä et pääse, sokeat ja rammatkin pystyvät torjumaan sinut.' Siitälähtien on tämän vuoksi sanottu, etteivät sokeat ja rammat saa tulla sisälle pyhäkköön. Ihmisten avustamana heitä kuitenkin vietiin nyt Jeesuksen luo ja Jeesus voiteli ja siunasi heitä. Loppupäivän hän opetti temppelissä ja ihmisiä kävi kuuntelemassa häntä. Ylipapit ja lainopettajat, jotka olivat taas tulleet seuraamaan tämän kiivaan profeetan touhuja, olivat näreissään kaiken sen nähdessään ja kuulessaan. Kun Jeesus jatkoi opetusta temppelissä he utsuivat koolle suuren neuvoston, sanhedrin, ja alkoivat neuvotella kuinka tuon miehen raivattua pois tieltään:

"Nyt tämä saa riittää, kolme vuotta lemme kestäneet häiriköintiä ja nyt jo lapset huutavat 'Daavidin poika' aivan Rooman korvien alla."

Muut nyökyttelivät ja aloittivat kesustelemaan asiasta, yrittäen hillitä tunteitaan. Oli lähelle ettei väittely olis muuttunut ilmiriidaksi siitä oliko Jeesus hurskas vai ei. Yksi asia oli varmaa, niin selvästi tämä hyökkäsi heidän kunniaansa ja pyhää temppeliään vastaan. Moni heistä oli säikähtänyt ja nyt peloissaan, sillä niin monet kuulivat tuota miestä ja tämän opetus oli tehnyt heihin suuren vaikutuksen. Illan tultua Jeesus lähti jälleen oppilaidensa kanssa kaupungin ulkopuolelle ja menivät yöksi Betaniaan.

Koko päivän temppelissä oli ollut täysi kaaos ja se häiritsi tulevaa juhlaa. Ihminen siitä erikoinen, se pyrkii aina tekemään sinffoniaa kakofoniasta ja näkemään järjestystä kaaoksessa. Tuosta kaaoksesta ei kukaan saisi sinfoniaa.

Jotain sen suuntaista liikkui Jeesuksen ikäisen Pontius Pilatuksenskin mielessä. Hän oli asettunut aterialle yhdessä vaimonsa kanssa. Syödessään he makasivat vasemmala kyljellään ja nauttivat viinirypäleitä Herodeksen palatsin suuressa ruokasalissa , joka Pontiuksen määräyksestä oli sisustettu uudelleen hänen mieltymystensä mukaan. Kaikki hasmonealainen ja muistuttava esineistö oli käsketty hävittämään. Piltus kaipasi Italian vuosiaan ratsuritarina hyvä ystävänsä Sejanuksen kanssa. Juuri tämä hyvä ystävä oli vakuuttanut sen vanhan hölmön keisarin, Tiberiuksen, jotta Pontius oli päässyt virkamieheksi tähän kaukaiseen loukkoon. Pilatuksen mielestä Lucius Aelius Sejanus olisi parempi keisari, mutta niinkauan kuin Tiberius oli elossa, prefektin oli ositettava kuuliaisuuttaan liki vainoharhaiselle keisarille.

Huhut siitä kuinka Caprin kesähuvilallaan keisari huvitteli heittämällä vihamiehiään alas jyrkänteeltä, olivat nekin saavuttaneet Juudean. Se puistatti Pilatusta, vaikka hän itse oli kovaksi keitetty ja kylmä tunteinen. Samantien prefektin vaimo, Claudia, vaihtoi puheen aihetta. Claudia oli Jumalaa pelkäävä, toisin kuin miehensä. Sellaista nimeä käytettiin juutalaisten parissa niistä otka halusivat kunnioittaa heidän Jumalaansa mutta eivät kääntyä ja ympärileikauttaa itseään. Tätä naista kiinnosti tämä juutalainen profeetta joka oli saapunut juhlallisesti kaupunkiin ja josta koko prefektin hoviväki puhui.

Pilatus ei kuitenkaan halunnut vaihtaa puheen aihettaan vaan siemaisi viiniä.  Tämä Jeesus oli Pilatuksesta vain olematon häirikkö joka aiheutti harmitonta hämmennystä, tuskin hänestä jäisi mitään kirjoituksiakaan. Ennemmin hän olisi halunnut puhua tästä Barabbaksesta, joka oli yllyttänyt mellakkaa. Barabbas oli kuuluisa ja suosittu, tämä oli murhannutkapinan aikana miehen ja Pontiuksen joukot olivat taltuttaneet kapinan. Nyt kaikki kolme kiinisaatua makasivat tyrmässä odottamassa ristiinnaulitsemista. Tälläiset asiat Pontiusta kiinostivat, häntä ei voinut vähempää juutalaisten uskon asiat, hän itse luotti Minervaan, viisauden jumalattareen. Jutuaan viininsä loppuun hän jätti vaimolleen kysymyksen:

"Mikä on totuus..."

Myös roomalaiset olivat tuoneet jälkensä Jerusalemiin, tuhansien roomalaisten käsissä kuolleiden haudat keräsivät surevia omaisia joka pääsiäinen ja naiset valittivat kovaan ääneen hautojen äärellä. Savenvalan pelloksi kutsuttu Akeldama oli täynnä muukalaisten, köyhien ja ristiinnaulittujen hautoja. Eikä Juudean nykyinenkään prefekti ollut sen parempi edeltäjiään, tuo tuskin juuri välitti juutalaisten tavoista ja laista ja jos välitti niin täsin pilkaan kiusatakseen. Heti virkakautensa alussa oli Pilatus salaa tuonut Rooman tunnukset ja keisarin nimellä koristellut kilvet juutalaisten pyhään kaupunkiin ja asettanut ne Herodes suuren palatsiin Siionin vuorelle temppeliä vastapäätä. Niin koko suurineuvosto, juutalaisten sanhedrin, oli mennyt silloin nälklakkoon ja oli valmis kuolemaan ellei Pilatus veisi kilpiä pois Jerusalemista. Pilatuksen oli pakko suostua painostukseen karvain hampain. Nyt Pilatus oli kokeneempi, mutta oli tullut paljastaneeksi heikon puolensa.

Nyt oli juutalaisen viikon ensimmäinen päivä. Jeesus lähestyi seuraajineen tuota raja aluetta Betanniasta, tullen kohti öljymäen pohjoisinta huippua. Vähän matkaa ennen koilista maataloa, Jeesus kutsui kaksi oppilaistaan luokseen, toinen heistä oli Simon jota kutsuttiin Kefaksi:

"Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että rabbi tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin."

Sitten hän lähetti nämä kaksi kulkemaan edeltä. He lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen.

He ottivat sen ja kun he avasivat kiinni sidottua riimua, paikalla olevat ihmiset kysyivät:

"Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?"

He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt:

"Rabbi tarvitsee sitä, mutta lähettää sen pian takaisin."

Se riitti. Jokaisella rabbilla oli auktoriteetin suoma etuasema, jos he tai heidän nimiin pyydettiin jotain lainaksi niin heille myös annettiin. Se oli sen kulttuurin tapa. Niin oppilaiden annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja laskikivat omat viittansa sen selkään. Oppilaiden auttamana Jeesus nousi ratsaille ja lähti liikkeele, hänen oppilaansa levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas tienvarresta katkomiaan lehviä. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, ylistivät riemulla:

"Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa. Julista, sinä Israelin kansa: iäti kestää hänen armonsa. Julista, sinä Aaronin suku: iäti kestää hänen armonsa. Julistakaa, te Herran palvelijat: iäti kestää hänen armonsa.

Ahdingossani minä huusin Herraa. Hän kuuli ja avasi tien. Kun Herra on minun kanssani, en minä mitään pelkää. Mitä voisivat ihmiset silloin? Kun Herra on minun kanssani, hän tuo minulle avun, ja pelotta katson vihollisiani. On parempi turvata Herraan kuin luottaa ihmisten apuun. On parempi turvata Herraan kuin luottaa mahtavien apuun. 

Viholliset saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät! He piirittivät ja saartoivat minut, mutta Herran nimessä minä nujerran heidät! He piirittivät minua kuin mehiläisparvi, mutta hetkessä he hävisivät kuin palavat ohdakkeet.

Herran nimessä minä nujerran heidät! He syöksivät minut lähes tuhoon, mutta Herra tuli avukseni. Herra on minun väkeni ja voimani. Hän pelasti minut. Kuulkaa, miten voitonhuuto kajahtaa, riemu raikuu pelastettujen majoilta: Herran käsi on voimallinen! Herran käsi on meidän yllämme. Herran käsi on voimallinen! Minä en kuole, vaan elän ja kerron Herran teoista. Hän kyllä kuritti minua mutta ei antanut kuoleman valtaan.

Avatkaa minulle vanhurskauden portit! Niistä käyn sisään kiittämään Herraa. Tämä on Herran portti, josta vanhurskaat saavat käydä. Minä kiitän sinua siitä, että kuulit minua ja pelastit minut. Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä. Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!

Hoosianna! Herra, anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan. Herra on Jumala! Hän antoi valonsa meille. Käykää kulkueena lehvät käsissä, ulottakaa piirinne alttarin sarviin. Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän, Jumala, sinua minä suuresti ylistän. Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa!"

Betaniasta oli lähtenyt matkaan monia farisealaisia, jotkut olivat tulleet diasporasta kun taas tutummat olivat kulkeneet Jeesuksen oppilaiden mukana Galileasta saakka. Oppilaiden jatkaessa ylistystä Kapernaumin Synagogan esimies Jairos alkoi väittelemään kiivaasti jostain Juudas Tuomaan, sen Didymoksen, kanssa. Siiten hän tuli Jeesuksen luo ja tuhahti:

"Etkö tiedä, mitä Jesaja sanoi: 'Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.'"

Puuskuttaen Jairos hengähti. Hän pelkäsi, miten roomalaiset reagoisivat. Sitten pyrkien pysymään Jeesuksen vierellä jatkoi:

"Rabbi, kiellä oppilaitasi! Käske heidän olla hiljaa!"

Jeesus katsoi rtasailta vierellään kulkevaa Jairosta ja hänen seuralaisiaan. Hän vastasi farisealaislle:

"Minä sanon teille: Jos he olisivat vaiti, niin kivet huutaisivat."

Sitten Jeesus oli vain hiljaa ja katsoi ilmeettä eteenpäin. Aasi kulki eteenpäin. Yksi farisueksista huokaisi Jairokselle ja muille tovereilleen:

"Näettekö, mikään ei auta. Koko maailma juoksee hänen perässään."

Nuori aasi ei mieluusti suostunut kulkemasn eteenpäin, se ikävöi emoaan, mutta sen turvan edessä heiluvat lehvät toimivat porkkanan tavoin. Yhden pienen tytön lehvästä se ehti tarttumaan, mutta tyttö kiskaisi oksansa takaisin ja pakeni äitinsä tunikan taakse. He olivat ylittäneet Betfagen ja tulleet pyhiinvaeltajien telttojen keskelle. Jeesuksen oppilaiden riemusaatto oli herättänyt heidän huomionsa ja monet olivat yhtyneet tuojon uhmakkaaseen ylistys lauluun vaikka seinällä kuin seinällä oli korvat. Palmun ja oliivipuun oksia heilutellen he ylistivät ja kyselivät:

"Kuka tuo on?"

He olivat hämillään, koko Betfage ja teltta alue kuohui. Osa Jeesuksen oppilaista vastasivat silloin näille:

"Hän on Jeesus, profeetta Galilean Nasaretista.

Silloin erä siitä väkijoukosta, joka oli tullut seuraamaan levotonta häppininkiä, ennätti jo sanomaan:

"Voiko Galileasta tulla mitää hyvää?"

Mutta jeesuksen oppilaat olivat jo jatkaneet matkaa. Kun Jeesus tuli nyt öljymäen yli sen pohjoispuolelta, tuli Jerusalem näkyviin. Kasvojen muuttuen harmaiksi alkoivat Jeesuksen silmät vesittyä sen nähdessään. Niin hän puhkesi itkuun:

"Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.  Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, kun et ymmärtänyt otollista aikaasi."

Eikä se ollut ensimmäinen varoitus. Niin sanoi moni profeetta jo sitä ennen ja sen jälkeenkin. Jerusalemin olisi pian käsilä.

Kansaa vaelsi suurina karavaaneina sisälle Jerusalemin ikiaikaisista porteista, nuo vanhat portit olivat nähneet niin Antiokos Epifaneen ja Makkabealaisten kapinan kuin myös roomalaisen  marssivan niistä sisään. Portteja vartioivat leeviläiset papit, jotka olivat asetettu vartioston virkaan. Joka sapatti he puhalsivat torveen ja kaupungin portit suljettiin ekä ketään päästetty sisään, mutta kun sapatti loppui puhalsivat he torviin uudelleen ja portit avattiin jälleen. Nyt nuo rakaiden tammiporttien vartijat seurasivat kaupunkiin saapuvia pyhiinvaeltajia. Ja kun nämä tulivat sisään tervehdittiin heitä:

"Hoosianna! Anna meille apusi! Oi Herra, anna menestys!"

Se oli tuon saman tutun psalmin sanoja. Niin pyhiin vaeltajat vastasivat:

"Aamen, Herra."

Ja heille veisattiin riemunhuudoin takaisin:

"Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä. Herran huoneesta teidät siunataan.”

Niin Jeesus saapui Jerusalemiin. Hän aasin selästä ja meni temppeliin ja katseli siellä kaikkea, se oli Herodes suuren ehostama näyttävä rakennelma. Tultuaan portaat ylös temppeli avautui suoraan silmien edessä. Salomonin pylväiköstä tultiin pakanoiden esipihalle. Vasemmalle jäi suuri kuninkaalinen stoa jossa rabbit kokontuivat opettamaan ja oikealla oli Antonian linnoitus. Kaikkialla oli valkoista kiveä, temppeli puhui valkoisena. Vain rakennustelineet muistutyivat yhän keskenolevasta työstä, jota jatkettiin Herodeksen poikien johdolla. Pakanoiden esipihan jälkeen oli naisten esipiha, ja sen takana miesten miehille varattu alue, jonne edes naiset eivät saaett mennä. Jeesus kiersi oppilaineen temppelissä, he katselivat uhrieläimiä joita siellä myytiin, kyyhkysiä häkeissään ja karitsoja aitauksissaan. Niin myös muutkin pyhiin vaeltajat katselivat, sillä seuraavana päivänä tuli valita uhrikaritsa erikseen laumastaan Pesah-juhlaa varten. Mutta Jeesuksen ilme oli murheellinen, koko pakanoiden esipiha oli täynnä myyjiä ja rahanvaihtajia, kaikenlaisia tyrkyttäjiä ja kauppiaita jotka huusivat kilpaa tarjouksia. Kun Jerusalem paisui pääsiäisenä suurkaupungiksi, myös markkinat paisuivat. Kaikki nuo kauppiaat ja rahan vaihtajat maksoivat myyntipaikoista vuokraa ylimmälle papistolle ja kartuttivat heidän pussiiaan, samoin rahanvaihtajat kiskoivat korkoa tehdäkseen korkeita voittoja pyhiinvaeltajien hyväksi. Temppeli uhria ei sanut ostaa roomalaisella rahalla, ne oli vaihdettava temppelin omiin rahoihin ja vain ne kelpasivat uhrieläinten ostoon ja temppeliveron maksamiseen. Jeesus katsoi surullisena sitä kaikkea väkeä, hän katsoi rahan vaihtaien pöytiä ja kyyhkysten myyjien lakkoja. Silloin Filippos Betsaidalainen tuli Andreaksen kanssa hänen luokseen naisten esipihalle ja sonoi Jeesukselle:

"Niiden joukossa jotka ovat tulleet juhlille on kreikkalaisia käännynnäisiä, he sanovat haluavansa tavata sinut."

Jeesus katsoi Filipposta ja Andreasta, he olivat hänen hyviä oppilaitaan. Niin Jeesus vastasi:

"Amen, amen. Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon. Joka tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän laittakoon elämänsä alttiiksi ja seuratkoon minua. Sillä se, joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, sen vielä pelastaa."

Kun Jeesus oli sen sanout, olisi ollut aivan holjaista ilman myyjien ja ostajien kovaa hälinää. Silloin yllättäen taivaan halki kuului kovaa jyrinään, ihmiset valtasi pelko eivätkä he tieneet mistä se oli tullut. Silloin Jeesu sanoi heille:

"Ei tämä ääni ei puhunut vuokseni, vaan teidän vuoksenne.  Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun tämä ihmislapsi korotetaan, kaikki tulevat tulevat hänen luokseen."

Siiä nousi kova väittely, ihmiset jotka kuulivat kävivät äänekkääsiti väittelyä siitä kenestä Jeesus puhui. Kuka on tämä ihmislapsi? Miksi hänet korotetaan? Jeesus moitti heidän epäuskoaan, hän siteerasi Jesajaa ja huusi sen jälkeen:

"Joka uskoo minuun, ei usko minuun vaan lähettäjääni. Jos joku ei noudata minn sanojani, en minä häntä tuomitse. En ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan tuomaan pelastukse. En minä ole puhunut omissa nimissäi. Minä puhun Korkeimman nimissä, joka minut on profeetaksi valinnut. Ja minä tiedän että hänen käskynsä antaa elämän. Kun puhun, puhun Korkeimman nimissä."

Mitään ei tapahtunut. Jyrisevän äänen jälkeen ei mäkynyt minkään laisia merkkejä, mutta kansan hallitus miehet kiinnostuivat tosta miehestä joka yllytti ihmisiä temppelissä. He alkoivat seurata Jeesusta mitä tämä tekisi, ja heidän harmikseen Jeesus jatkoi vain  kiertämistä temppelissä kun mitään ei tapahtunutkaan. Oli jo myöhä, niimpä Jeesus lähti seuraajiensa kanssa takaisin yöksi Betaniaan. Jälleen illalla alkoi sapatti.

Jeesus suusnnisti spitaalia sairastaneen Simonin talolle, talon nimi oli jäänyt, vaikka itse Simon oli aikoinaan menehtynyt. Talon Isantä oli Jeesuksen tuttu. Talo oli kuitenkin suvun ja halusivat pitää siitä kiinni, vaikka öljykauppiaana talon isännällä olisi ollut varaa parempaakin. Betaniassa asui paljon köyhiä, mutta öljykauppiaan talo erottui selvästi heikompien hökkelien keskellä. Olisihansekin kaivannut kunnostusta ja uuden profeetan kammion eli yläsalin, mutta Lazarus Simonin poika ei koskaan kiireiltään ollut ehtinyt, olihan hänellä yhä vastuullaan kaksi sisarta joita kukaan ei huolinut vaimoikseen.

Eikä Lazaruksen sairastumisensa ollut ehnyt hyvää liikekaupallekkaan, ja vielä mitä hänet oli todettu kuolleeksi ja suurien valittajaisten saattelemana haudattu elävänä. Neljä päivää hän oli ollut haudassa, pilkkopimeässä haisevien luiden seassa. Sitten oli oli tapahtunut ihme, Galileasta oli saapunut profeetta ja parantaja joka oli käskenyt avaamaan haudan oven jahuutanut häntä tulemaan ulos, janoissaan ja nääntyneenä Lazarus nousi silloin seisomaan ja pyrki parhaansa mukaan haudan avatulle suulle. Siellä oli Jeesus, perhetuttu ajoilta, ennen kuin vanha Simon oli sairastunut lepraan ja nukkunut pois. Jeesus oli Lazaruksen ja hänen perheensä hyvä ystävä, tai lähimmäinen kuten oli tapana sanoa.

Nyt Lazarus odotti hermostuneena Jeesuksen saapumista talonsa pihalla, hän osasi odottaa että Jeesus olisi tulossa. Lazaruksen hermoillessa, Martta ja Maria tekivät parhaansa valmstaakseen illallisen valmiiksi sapatiksi. Aasin tamma huusi varsaansa talon tallissa kun Martta jauhoi jyviä yksinkertaisellä käsimyllyllä. Hän katsoi hiljaa Mariaa joka yritti saada uunin syttymään ja pyyhkäisi otsaansa. Silloin ovelta kuului koputus. Lazarus avasi sen ja näki edessään ystävänsä.

Nopeiden tervehdysten jälkeen Jeesus asettui oppilaidensa kanssa taloksi spitaalisen Simonin taloon. Parhaansa mukaan he avustivat valmistamaan illallista ennen kuin sapatti alkaisi. Johannes, Sebeteuksen poika kävi sytyttämässä valmiiksi öljylamput palamaan ja muutama muu opetuslapsi kattoi saviastioita valmiiksi pyöreän maton päälle. Sitten he kävivät kaikki puhdistautumassa Betanian luola-altaalla, naiset omalla ja miehet omalla puolellaan. Näin he olisivat sapatiksi puhtaita, olihan talokin huolella siivottu.

Illan tultua suurin osa vieraista ahtaantui illastamaam sisätiloihin ja istuutui alas lattialle syömään muhennosta ja tuoretta leipää. Koska paikalla oli arvokas vieras, nostettiin tarjolle aasinmaidosta valmistettua jugurttia sekä parasta viiniä mitä heilä talossa oli. Niin alkoi sapatti. Vaikka Lazarus oli talon hän katsoi Jeesusta ja nyökkäsi tälle sillä tämä oli rabbi ja häntä korkeampi. Niin Jeesus kiitti nyökkäyksellä, otti viiniruukun ja kaatoi viiniä ruokailijoiden laseihin. Ketään ei häirinnyt että pihalle oli kerääntynyt väkeä seuraamaan kun Jeesus illallisti. Sitten Jeesus aloitti ja lausui sapatti rukouksen:

"On kirjoitettu: Tuli ilta, aamu, tuli kuudes päivä. Niin taivas, maa ja sen asukkaat tulivat valmiiksi. Seitsemäntenä päivänä Jumala sai päätökseen työn, jonka Hän oli tehnyt, ja seitsemäntenä päivänä Hän lopetti koko sen työn, jonka oli tehnyt. Jumala siunasi seitsemännen päivän ja Hän pyhitti sen, sillä sinä päivänä Jumala lopetti koko luomistyön, jotta se tulisi päätetyksi."

"Kiitetty olet Sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailman kuningas, joka olet luonut viinipuun annin."

"Kiitetty olet sinä, Herra, meidän Jumalamme, maailman kuningas, joka on pyhittänyt meidät ja meidän toivomme käskyillään, sekä on rakkudella ja tarkoituksella sijoittanut meille pyhän sapattinsa muistoksi luomistyöstään. Se on ensimmäisten joukossa pyhänä juhlana muistoksi Egyptistä lähdölle. Sinä, Isä, joka olet valinnut meidät ja pyhittänyt meidät kaikkien kansojen joukosta, ja olet rakkaudella ja aikomuksella sijoittanut meille pyhän sapattisi."

"Kiitetty olet sinä Herra, joka pyhität kansasi ja juhla-ajat."

Sen sanottuaan Jeesus kohotti viinimaljan, laski alas ja kaatoi raikkaaksi maistetun viinin kurkkuunsa niin että se päästi äänekkään kulauksen laskeutuessaan rukatorveen. Se sai heidät kaikki aterialle asettuneet herahtamaan nauruun. Sitten Jeesus katsoi Martta ja nyökkäsi. Martta nousi ja kaatoi ruukusta vettä saviseen pesuvatiin, sitoi liinan essuksi vyötäisille ja jäi odottamaan. Jeesuksen neuvosat hän ei ollut asettanut vatia arkun päälle vaan jättänyt sen maahan pienen jakkaran viereen. Martta ei ymmärtänyt, miksi tämä rabbi niin hanakasti vastusti käsien rituaalista pesemistä, mutta vaati kaikkia pesemään jalkansa. Sitten Jeesus nousi seisomaan ja lausui:

"Kiitetty olet Sinä Herra, meidän Jumalamme, maailman Kuningas, joka on pyhittänyt meidät käskyillään ja määrännyt meidät pesemään jalkamme."

Sitten he kaikki, yksi kerrallaan kävivät pesemässä jalkansa ja Martta kuivasi ne huolella liinaan nyökäten jokaiselle kun työ oli valmis. Jokainen hiljaa hyväksyi sen että nainen palveli ja pesi heidän jalkansa, ei se ollut mitenkään outoa heille, toisin kuin Jeesuksen outo suhtautuminen naisiin saman arvoisina kuin miehet. Kun he sitten olivat pesseet jalkansa, käyneet ruokien ääreen ja asettuneet takaisin syömään. Levitti Jeesus kätensä osoittaen sitä ruokien antia joka oli pöydälle asetettu ja kiitti Jumalaansa:

"Kiitetty olet Sinä Herra, meidän Jumalame, maailman Kuningas, joka olet luonut maan hedelmän.

Miesten ruokailessa Maria, Lazaruksen sisar, nuosi hiljaa ylös ja hiipi ulos huoneesta pihalle mennäkseen varastorakennukselle. Siellä he säilyttivät lukkoen takana arvokkaita tuoksuöljyjä joita Lazarus kävi säännöllisesti myymässä Jerusalemissa. Nainen kaivoi piilosta puisen avaimen jolla roomalainen lukko avattaisiin. Kun raskas puomi oli saatu oven edestä pois, Maria sai viimein avattua oven ja pujahti sisälle kenenkään huomaamatta. Hän rarkasteli kiireesti kaikkia niitä arvokkaita öljypulloja jotka olivat lajiteltu pieniin punottuihin kantokoreihin. Viimein hän Nardusöljyä, kokonaisen alabasterpullollisen

Naisen sydän hypähti pelosta, kun Maria oli podottaa arvokkaan pullon sulkiessaan koria. Sen arvo oli kokonaisen vuosipalkan verran. Hän halusi kiittää Jeesusta siitä että tämä antoi hänen tulla oppilaakseen ja asettua jalkojen jureen. Miehille sellainen oli sallittua, mutta naisille sitä pidettiin sopimattomana. Tämä rabbi oli kuitenkin erillainen. Niin maria sulki pullon tiukasti syliinsä ettei vain pudottaisi sitä. Hän tuli varovasti ulos varaston ovesta, tähyili näkikö häntä kukaan, mutta kaikki vain seurasivat kun Jeesus söi.

Kun Maria sai oven suljettua, mies jonka tämä tiesi essealaiseksi katsoi naista vihaisesti, aivan kuin Maria olisi tehnyt luvatonta. Tai niinhän hän tuosta essealaisesta miehestä oli tehnyt, sillä tämä oli pannut merkille että Maria kantoi käsissään jotain esinettä vastoin sapattisääntöjä. Itse tuo Essealainen ei ollut taloon vaan katsoi Mariaa tuimasti musta ja takkuisen partansa yli talon avoimiksi aukuistujen porttien läpi kadun puolelta. Ehkä tuo mies pelkäsi saastuvansa astuttuaan Marian spitaalin kuoleen isän taloon. Nämä kun olivat tarkkoja puhtaus säänöksissään. Mariasta muutenkin tuntui että nykyisin Betaniassa oli enemmän essealaisia kuin ennen, oli huhutte että he olivat joutuneet jostain syystä jättämään yhteisönsä erämaassa.

Maria käänsi katseensa pois tuosta vihaisesti tarkkailevasta miehestä. Häntä vielä puistatti kylmät väreet selkäpiisdä kun hän palasi takaisin sisälle aterijoitsijoiden luo, nämä olivat jo siunanneen ja murtaneen leivän. Maria rikkoi varovasti pullon sinetin ja asettui polvilleen makuulle syömään käyneen Jeesuksen viereen. Hän kaatoi tuota vahvahsti tuoksuvaa ja erityäin arvokasta tuoksuöljyä Jeesuksen päälle. Koko huone täyttyi huumaavasta tuoksusta ja Maria kuiskasi Jeesuksen korvaan:

"Rabbi, nyt sinut on voideltu, messias."

Seei Jäänyt keneltäkän pöytäseuralaisilta huomaamatta, he keskeyttivät keskustelunsa ja Juudas Keritiläinen jo ennähti sanomaan Jeesukselle:

"Mitä haaskausta! Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille."

Näytti kuin tämä olisi puhunut itsestään, mutta huoli painoi sisällä. Juudas haluusi kiivaasti noudattaa Jeesuksen opetuksia, sillä hän Jeesuksen olevan se messias joka ennallistaa Israelin miekalla ja palauttaa sen itsenäisyyden. Juudas kuitenkin pettyi nähdessään, Kuinka Maria oli tuhlannut pullollisen kallista öljyä Jeesuksen mustan puhuviin hiuksiin. Saman tien niille kiharoille olisi voitu kaataa vaikka toinenkin pullollinen jos kerran yhdenkin. Jeesus näki Juudaksen suuttuneen ilmeen ja alkoi torumaan kiivastunutta miestä:

"Antakaa hänen olla. Miksi te pahoitatte naisen mielen? Hän teki minull hyvän teon. Köyhät teillä on aina luonanne ja te voitte tehdä heille hyvää milloin tahdotte, mutta minua teillä ei aina ole. Hän teki minkä voi ja hänet tullaan muistamaan."

Sen sanottuaan, Jeesus otti taas palan leipä ja astoi sen muhennoksen laittae sitten suuhunsa. Hän sulki silmänsä ja muisteli lapsuutensa Galilean nurmia ja Joosefia, omaa isäänsä joka nukkui pois. Yhdessä he olivat leikkineet ja opetelleet puutöitä. Joosef oli kotoisin pienestä Beetlehemin kaupungista, josta tämä oli monet kerrat kertonut pojalleen. Nasaretiin he olivat muuttaneet työn perässä kun Herodes Antipas oli aloittanut rakentamaan Sepforiksen kaupunki sen lähelle. Nasaret oli silloin ja yhä pieni vaatimaton kylä, moni heistä kävi töissä Sepforiksessa ja lähialueiden pelloilla. Barmitzvan jälkeen Joosef oli kouluttanut Jeesuksesta puumestä, mutta sai sen verran rahaa että kustansi pojallaan paikan rabbiini koulussa. Sitten Joosef oli yllättäen kuolut. Koko perje oli surrut ja heitellyt tuhkaa yllensä. Jeesus katsoi veljiään, jotka olivat nyt siinä syömässä hänen kanssaan. Jaakob, Joosef, Juudas ja Simon. Jeesus oli huolissaan veljistään ja he hänestä.

Liekki lepatti öljylampun langanpäässä ja Magdalan Maria oli alkanut soittamaan pientä harppuaan jota piti aina mukanaan. Se loi tunnelmaa huoneeseen ja hypähteli korkeimman veisun laulujen tahdissa kertoen kahden nuorukaisen rakkaudesta. Lopun aterian he kaikki istuivat hiljaa pitääkseen yllää rauhaa. Viimein tuli myös naisten vuoro syödä kun miehet nousivat aterilalta, ittivät Lazarusta ja ovenkautta kulkivat portaille jotka johtivat saviselle katolle. Siellä oli vielä yä pystyssä viime lehtimajajuhlan aikaan pystytetty katos jonka lehdet olivat kuiviksi jo aikoja sitten. He asettelivat pölyiselle katolle viittojaan ja kävivät maaten katsomaan tähtiä. Yöstä oli tulossa erityisen lämin vuodenaikaan nähden. Aterian sai heidän silmäluomensa sulkeutumaan. Unessa Jeesus näki kuinka hän muovasi piniä savilintuja ja kuinka ne lähtivät yllättäen oikeasti lentämään kuin oikeat linnut. Sitten ne pelästyivät varjoa, varjoa joka kasvoi. Se kummitteli joka yö Jeesuksen unissa ja jeesus kutsui sitä profeetan varjoksi, taakaksi jonka profeetta joutui kantamaan. 

Kesken kaiken kuului kukon kiekaisi, oli sapatin aamu, aurinko nousi ylös taivaanranan punaisen hämärän takaa. Joka päivä se nousi ja laski ajoillaan. Hämärät muistot yön unista toivat Jeesukselle mieleen saarnaajan kirjan. Hän kaivoi pienen käärön tavaroistaan ja rullasi sen salaa auki. Ne olivat hänen salainen omaisuutensa, vanhoja pieniä kääröjä, jotka hän aikoinaan ostanut käytettyinä essealaisilta. Jeesus tiesi että sillä ryhmällä oli jossain suuri kirjasto, mutta mielellään hän ei puhunut tästä ryhmästä, vain pariin kertaan oli opetuksissaan viitannut heihin. Ennemmin hän ylen katsoi näitä kireäpipoisia elitistejä jotka elivät muka askeettiseti erämaassa. 

Niin jeesus siirsi sormensa kohtaan jossa luki aivan keskeltä saarnaajan kirjaa sormellaan:

"10 Kaikille, mikä on olemassa on annettu nimi jo kauan sitten, ja edeltä käsisisin on sädetty, mitä ihmisestä tulee. Ei hän voi käräjöidä vahvempaansa vastaan. 11 Mitä enemmänn on sanoja, sitä enemmän turhuutta. Mitä hyötyä siitä on ihmiselle? 12 Kuka tietää, mikä on ihmiselle hyväksi hänen vähinä ja turhina elinpäivinään, jotka hän viettää varjon tavoin? Entä kuka pystyy kertomaan ihmiselle, mitä seuraa hänen jälkeensä aurringon alla?"

Sitten huokaisten hän taittoi käärön kokoon ja sujautti paikalleen muiden pikkukääröjen joukkoon. Saarnaaja, Psalmit, Jesaja, Sakarjaja Malakia, hän luetteli mielessään. Kaikki pienet kirjakääröt olivat tallella. Sitten hän katsoi olivatko muut jo hereillä. Tänään he menisivät Betanian synagogaan. Hän katsoi ympärilleen. Simon Efas ja tämän veli Andreas nukkui toisiaan vasten, Taddeus oli jo lähtenyt pois katolta monen muun opetuslapsen kanssa. Sää oli kolea, Betannian ympärillä oli noussut maasta usva. Usva kuin nimi, nimi on ihmisen persoona. Henkäys, joka katoaa usvaan.

Tultuaan alas katolta Jeesus meni siälle taloon Jossa he illalla olivat syöneet sapattiateriaa. Jeesuksen mustatat hiukset kiiltivät yhä niille valutetusta nardusöljystä. Juutalaisten laissa oli säädetty että seitsemäntenä päivänä tuli pitää Juhlakokous. Farisealaiset tulkitsivat sen kirjaimellisesti, siksi kaikkien miesten tuli osallistua sapatti kokoukseen. Naisille se oli vapaa ehtoista ja jos he osallistuivat, naisten tuli istua hiljaa paikoillaan verhon takan kuuntelemassa rabbien opetusta ja väittelyä.

He menivät kaikki sisään synagogaan ja osallistuivat kokoukseen. Kaikilla oli pässään rukousliinat ja otsallaan raamatunlause kotelot. Jeesusta närästi aina se kuinka jotkin farseuksista eivät eläneet niinkuin opettijat ja hakivat vielä huomiota käyttämällä aina vain suurempi koteloita ja viitan tupsuja. Farisealaisia taas ärsytti se että ihmiset halusivat nähdä Jeesuksen, Galilean profeetan, ja Lazaruksen joka oli noussut kuolleista. Tosin vain Lazarus itse tiesi ettei hän ollut kuollut, mutta ei pitänyt siitä meteliä. Synagoga jossa he olivat oli vaatimaton, tavalline luonnokivistä muurattu kokoustila. Koristeluunkaan eiltu viitsitty vaivautua, rakennukset menoratkin olivat puisia ja yksinkertaisia. Sisällä oli kiviset portaat joille osa väestä istuutui, kun pyhä juhlakokous alkoi.

Synagoga alkoi esirukouksella, sitten tuli pieni kadish ylistys ja sen jälkeen laulettiin psalmeja joista monia he osasivat ulkoa. Koko pyhiinvaelluksen ajan he olivat seurueena ylistäneet Jumalaansa matka pslameilla. Psalmien resinoinnin jälkeen tuli tunnustus osio. Jokainen tiesi lausua sheman ulkoa: 'Shema Jisrael - Kuule Israel, Herra, meidän on meidän Jumalamme, Herra yksin...' aramealainen yhteispuhe loi harmoniaa ja huumaavan tunnelman tuohon synkkään rakennukseen. Se resonoi kattotuoleilla istuen.

Seuraavaksi alkoi rukous osio, kahdeksasta toista rukouksesta oli valitti päivän lukukappaleeseen sopivat säkeistöt. Pakollisten rukousten jälken tuli vapaaetoisten rukousten vuoro. Nuori ja omahyväinen farisealainen, jonka oli pistänyt silmään jo tullessa synagogaan, alkoi käyttäytyä häiritsevästi ja iäkkäämpi mies vei hänet ulos huoneesta nuhdeltavaksi. Eräs Jeesuksen viereesä istuvista tisi sanoa hänelle, pyhiin vaellusmatkalla pääsiäisjuhlille hänkin:

"Rabbi, he ovat Tarsoksesta, Aasian maakunnista, matkalla Jeruslameiin. Tuo nuorempi on rabbi Gamalielin oppilaita ja tuo vanhempi mies on nuorukaisen isä, rooman kansalaisia molemaat."

Välikohtauksen jälkeen kaikki jatkui normaalisti. Kun synagogassa oli jälleen rauhallista, aamun palvelus sai jatkua. Silloin avustaja ojensi sen synagogan lukijalle lain kirjan ja tämä asettui pulpetinääreen lukemaan päivän lukukappaletta, yhtä niistä viidestäkymmenestäneljästä viikottaisesta tooran lukukappaleesta:

"Shemot pekudei, niin kuin on kirjoitettu:

21 Tämä on laskelma telttamajaan, liitonarkun asumukseen, käytetyistä tarvikkeista. Mooseksen käskystä leeviläiset laativat laskelman, jonka tekemistä johti pappi Aaronin poika Itamar. 22 Urin poika Besalel, Hurin pojanpoika Juudan heimosta, oli tehnyt kaiken niiden ohjeiden mukaisesti, jotka Herra oli antanut Moosekselle, 23 ja hänellä oli apunaan Danin heimoon kuuluva Oholiab, Ahisamakin poika, joka oli koru- ja puuseppä ja osasi myös tehdä korukudonnaisia sinipunaisista, purppuraisista ja karmiininpunaisista villalangoista sekä hienosta pellavasta. 24 Kulta, jota käytettiin pyhäkön ja sen varusteiden valmistamiseen..."

Teksti oli pitkä ja puuduttava, se luetteli milloin pappien pukujen valmistuksesta, milloin pyhäkköteltan esineistä. Hitaasti puista osointinta siirtäen lukija kävi tekstiä eteenpäin ja siirtyi sitten ensimmäiseen kuninkaidenkirjaan. Mutta viimein kun kirjakäärö oli jälleen kääritty kokoon, ja viety takaisin arkkuun, alkoi nyt lukija selittämään mitä hänen lukemansa kappale tarkoitti, sillä se oli kirjoitettu hebreaksi ja ihmiset puhivat arameaa. Se muodosti pyhän kokouksen selityksn, opetuksen ja saarnan. Jeesus katsoi omia oppilaitaa, muutama heistä nukkui eikä se näyttänyt häiritsevän ketään vaikka synagoga oli aivan täynnä. Varovasti hän kuitenkin kopautti santaalillaan Filipposta, joka ensin säpsähti mutta herätti sitten Natanaelin ja Matteuksen. Synagogassa oli lämmintä ihmispaljouden takia ja kylmäksi kääntynyt oli pitänyt osan Jeesuksen oppilaista hereillä. Jeesus katsoi heitä vihaisen lempeästi omalta istuinpaiklataan. Sitten he kaikki nousivat ylös ja lausuivat suuren kadish ylistyksen päättääksen kokouksen:

"Kiitetty olkoon Ikuinen kaikkina aikoina. Amen, Amen! Kiitetty olkoon Ikuinen Siionissa, hänen valtaistuimensa on Jerusalemissa! Halleluja! Kiitetty olkoon Ikuinen, Herra, Israelin Jumala, joka tekee kaikki ihmeet! Ja kiitetty olkoon hänen ihmeellinen nimensä ikuisesti, ja tulkoon hänen kirkkautensa täydelliseksi kaikkialla maailmassa!"

Voipuneina he kaikki palasivat kohti Spitaalisen Simonin taloa kun synagoga oli viimein päättynyt. Illalla oli enään luvassa sapatin päättymisen seremonia. Jeesuksen ajatukset olivat kuitenkin muialla, hän tiesi ettei hän vihannut farisealaisia, heidän joukossaan oli sekä paljon ystäviä että vihamiehiä. Ketään hän ei kuitenkaan pitänyt vastustajanaan, muutakuin itseä pahaa. Kaikkea hän pyöritteli mielessään, mutta Jumalalleen hän omistautui kokonaan. Hän ei myöskään saanut sitä nuorukaista pois mielestään, se toi mieleen kaikki ne Israelin kadonneet lampaat diasporassa. Mutta kuka sytyiitäi seromonian kynttilän?

"Me menemme nyt Jerusalemiin, ja tämä ihmislapsi annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat pakanoille, ja nämä pilkkaavat ja sylkevät häntä, he ruoskivat ja tappavat hänet."

He kaksitoista oppilasta hämmästyivät, he eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanomista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivtkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti. Mutta se mitä Jeesus oli sanonut synnytti siemenen joka vielä itäisi.

Silloin Marian sisar Salome, Sebeteuksen poikien äiti, tuli yhdessä poikiensa Jaakobin ja Johanneksen kanssa lähemmäs Jeesusta ja pysäytti rabbin surueeen matkan. Salome heittäityi Jeesuksen jalkoihin maahan ja painoi kasvonsa maata vasten. Nainen nyyhkytti raskaita huolestuneen äidin kyyneleitä ja rukoili anovasti Jeesusta:

"Rabbi pyydän... Rabbi, pojillani on sinulle pyyntö, suostuthan siihen, minä pyydän..."

Nainen sanoi ja katsoi ylös Jeesuksen kasvoihin poikien jättäytyessä taka-alalle. Jeesus katsoi ilmeettä naista joka oli käynyt anomaan hänen jalkoihinsa kuin jokin häntä arvoltaan alempi. Tämä kysyi naiselta:

"Mitä haluat?"

Naine kohotti päätään katsoakseen rabbia, mutta tiesi ettei se naisilta sallittua heidän kulttuurissaan. Niin ei hän kohottanut päätään katsoakseen vaikka Jeesus niin odotti, tämä suhtautui naisiin niin erillailla, niin kuin miehiin, mutta Salome jatkoi anovaa nyyhkimistä kuten pojat olivat häntä häpeissään pyytäneet tälle sanomaan:

"Lupaathan kun kirkkautesi tulee... Lupaathan, että nämä kaksi poikaani saavat istua vierelläsi, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella?"

Kun nainen oli sen sonunut, katsoi Jeesus Jaakobia ja Johannesta, Sebetaeuksen poikia ja omia serkkujaan. Sitten hän viittelöi heitä luokseen ja snoi näille äreään äänensävyyn, äskeinen lempeys oli poissa ja tilalla vakavuus:

"Te ette tiedä mitä pyydätte. Onko teistä juomaan sitä maljaa, jonka minä juon? Voitteko ottaa sen kasteen, jolla minut kastetaan?"

Jaakob katsoi nyökäten häntä nuorempasn Johanneksenn odottaen vastausta. Johannes nyökkäsi ja silloin Jaakob, Johanneksen veli, sanoi:

"Voimme"

Jeesus lievitti näiden kahden miehen tukahduttavaa jännitystä, lieventämällä ankaraa ja vakavoittunutta ilmettään. Pieni sarkastinen hymy vilkkui hänen duupielessään kun hän vastasi Sebeteuksen pojille:

"Sen maljan, jonka minä juon, te vielä juottekin, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan myös teidät. Mutta minä en määrää sitä kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolella. Ne paikat ovat niille, joille ne on tarkoitettu."

Jeesus antoi merkin, jotta matka jatkuisi ja päästi Jaakobin ja Johanneksen luo. Pojat eivät malttaneet olla kertomatta siitä mitä Jeesus oli heille luvannut muillekkin oppilaille tulivat nämä vihaisiksi siitä että Jeesus suosi sukulaisiaan. Kun he alkoivat jo väittelemään siitä kuka eistä on suurin, kutsui Jeesus jälleen huokaisten syvään ne kaksitoista luokseen ja puhutteli nuhtelevasti heitä:

"Te tiedätte, että ne, jotka ovat hallitsijan asemassa , ovat kansojen herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla teidän joukossanne suureksi, se olkoon toisen palvelija. Ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon kaikkien orja. Ei tämä ihmislapsikaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä jokaisen edestä."

Jeesuksen jyrkät sanat järkyttivät oppilaita. He pohtivat oliko tämä seonnut. Sitten he muistivat sen mitä Jeesus oli jo ennestään heille opettanut ja he rauhoittuivat. Sitten he olivat vain hiljaa ja kulkivat pölystä tietä eteenpäin sandaaleissaan pölyn takertuassa heiän tunikkansa helmaan.

Ilta lähestyi. He tulivat kohti Jerikoa, Joosuan kaupunkia, Herodeksen kaupunkia, ja näkivät kaupungin jykevät muurit. Ne muistuttivat siitä kuinka maata vallatessaan Joosua oli esi-isien aikaan valloittanut tuon kaupungin. Nuo eivät olleet ne samat muurit jotka Joosua oli kaatanut vaan ne olivat ne jykevät muurit jotka monen sukupolven aikana oli jälleen rakennettu ja vahvistettu. Kaupunki kukoisti ja sen porteista kulki paljon väkeä.

Nyt tuo suuri massa tuli Jeesusta vastaan, sillä he olivat kuulleet että Galilean profeetta oli tulossa ja halusivat nähdä tämän. Matteus, Leeviläinen publikaani, osoitti Jeesukselle Jerikoon vievän portin aukealla kasvavaa vanhaa viikunapuuta:

"Tuo tuolla, metsäviikunapuussa"

Siellä istui, pieni lyhyt kasvuinen mies, publikaani. Monet juutalaiset vihasivat näitä tullimiehiä, he olivat luopioita jotka keräsivät raskaita veroja roomalaisille. Tuo mies oli pääpublikaani, Matteuksen esimies. Tämä oli vuokrannut itselleen roomalaisilta oikeuden kantaa tieveroa ja oli itselleen ottanut alivuokralaisia ympäri Juudeaa ja Galileaa. Näin hänestä oli tullut varakas kiskomalla korkoja verotettavilta. Jeesus katsoi Matteuksen osoittamaa puuta.

"Mies on Sakkeus" - kuiskasi Matteus rabbinsa korvaan.

Jeesus nyökkäsi vastaukseksi ja meni ihmismassan läpi viikunapuun alle. Sakkeus oli kuulut alaisiltaan Jeesuksesta, rabbista joka oli monet publikaanit saaneet luopumaan virastaan. Hän oli juoksujalkaa tullut nähdäkseen mitä Jeesus oli miehiään. Uteliaisuus kutkutti kuin mato Sakkeuksen korvan juurella. Hän oli aina hyvätuulinen ja hilpeällä päällä, mutta nyt uteliaisuus sai hänet kainoksi. Kun sakkeus oli tullut kaupungin aukiolle ei hän ylettänyt näkemään väkijoukon yli koska Jeesus saapuisi ja millainen hän oli, niimpä tämä oli kiivennyt huomaamaansa metsäviikunapuuhun. Niin Jeesus tuli siihen ja kasoi ylös sanoen miehelle:

"Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään on minun määrä olla vieraana sinun kodissasi."

Sakkeus ilahtui, mutta monet siellä olevista kohahtivat. He olivat odottaneet vanhurskasta miestä, mutta tämä oli jotain muutu, jotain, jotain... syntisten ja publikkanien ystävä. Sakkeus kiireesti alas ja alkoi opastaa Jeesusta seurueineen kotiinsa vieraiksi. Kun Sakkauksen vaimo näki kuinka paljon vieraita hänen miehensä toi heille syömään, hän järkyttyi, mutta kuuliaisesti lähti valmistamaan illallista väelle joka yöpyisi heidän luonaan.

Kun he istuutuivat kukin alas aterioimaan öljylamppujen palaessa, istui Sakkeus isännän paikalle ja Jeesus hänen oikealle puolelleen. Siinä Sakkeus, publikaani, katsoi öljylampunvalossa Jeesusta surullisena:

"Syntisen miehen talon sinä otit majapaikaksesi. Mutta rabbi, mitä minun tulee tehdä?"

Jeesus katsoi Sakkeusta ja sanoi:

"Näin olen sanonut ja sanon sinulekkin: "Mene ja myy kaikki mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Äläkä kisko enempää kuin on säädetty."

Se mitä Jeesus sanoi meni Sakkeuksen sydämmeen, ja hän tunsi litse pursuavaa iloa. Olematta lainkaan varma mitä rabbi oli tarkelleen opettanut hänen sydämmensä sanoi toista. Tämä hyppäsi ylös paikaltaan niin että muheenosvati oli kaatua ja niin hyvällä tulella kuin kukaan voi ollakkaan sanoi Jeesukselle heidän kaikkien kuulen:

"Rabbi, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin."

Jeesus katsoi sakkeusta tyynesti hymyillen, nojautui eteenpäin pyöritellen sormeaan juomamaljassa, niin poissaolevasti, ja kohotti katsettaan sanoakseen heille:

"Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi. Onhan hänkin Abrahamin lapsia. Juuri sitä, mikä on kadonnut, tämä ihmislapsi on tullut etsimään ja pelastamaan."

Sakkeus lähti ja meni kätkölle jossa säästi ylimääräisiä rahojaan, kaatoi ne aterialla olevien keskelle astioiden viereen ja esitteli niitä muille. Ne hän jakaisi köyhille.

Naurava virne naamallaa publikaani kysyi tältä:

"Rabbi, olen kuullut sinusta paljon. Opeta minulle jotain."

Jeesus katsoi tuota hullunkurista ja riemuissaan olevaa miestä joka oli löytänyt uuden elämän. Hän sulkisilmänsä ja mietti hetken mitä sanoisi. Sitten hän aloitti vertauksella jonka oli kertonut niin monta ennenkin, mut nyt hieman erinlailla:

"Ylhäinen mies lähti matkalle kaukaiseen maahan saadakseen siellä nimityksen kuninkaaksi ja palatakseen sitten takaisin. Hän kutsui luokseen kymmenen palvelijaansa, antoi heille kullekin kultarahan* ja sanoi: 'Käyttäkää näitä parhaanne mukaan, kunnes minä palaan.' Hänen maanmiehensä kuitenkin vihasivat häntä ja lähettivät hänen peräänsä lähetystön sanomaan: 'Me emme tahdo sitä miestä kuninkaaksemme.'

Mies palasi maahansa kuninkaana. Tultuaan hän kutsutti palvelijat luokseen kuullakseen, kuinka tuottavasti kukin oli saamaansa rahaa käyttänyt. Ensimmäinen tuli hänen eteensä ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut kymmenen lisää.' Kuningas sanoi hänelle: 'Mainiota! Olet hyvä palvelija. Koska aivan vähässäkin olet ollut uskollinen, saat hallintaasi kymmenen kaupunkia.' Toinen tuli ja sanoi: 'Herra, antamasi kultaraha on tuottanut viisi kultarahaa.' Hänelle kuningas sanoi: 'Sinut minä panen hallitsemaan viittä kaupunkia.'

Mutta kun seuraava palvelija tuli, tämä sanoi: 'Herra, tässä on antamasi kultaraha. Olen säilyttänyt sitä liinaan käärittynä. Minä pelkäsin sinua, koska olet armoton mies. Sinä otat, mitä et ole talteen pannut, ja leikkaat, mitä et ole kylvänyt.' Kuningas sanoi hänelle: 'Omien sanojesi mukaan minä sinut tuomitsen. Sinä kelvoton palvelija! Sinä siis tiesit, että minä olen armoton mies, että otan, mitä en ole talteen pannut, ja leikkaan, mitä en ole kylvänyt. Mikset sitten vienyt minun rahaani pankkiin, niin että olisin palattuani voinut nostaa sen korkoineen?'

Kuningas sanoi vieressään seisoville miehille: 'Ottakaa häneltä raha pois ja antakaa se sille, jolla on kymmenen kultarahaa.' He sanoivat: 'Herra, hänellä on jo kymmenen kultarahaa.' Mutta hän jatkoi: 'Jokaiselle, jolla on, annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on. Mutta nuo viholliseni, jotka eivät tahtoneet minua kuninkaakseen -- tuokaa heidät tänne ja teloittakaa heidät minun edessäni.'"

Oli myöhä ja he kävivät aterian jälkeen nukkumaan, sillä aamulla oli noustava varhain, jotta he ehtisivät seuraavaan kaupunkiin ennen alkavaa viikkosapattia.

Niimpä aamun valjetessa he käärivät viittansa joiden päällä he olivat nukkuneet ja keräsivät tavaransa valmistautuakseen lähtemään. Jeesus etsi Sakkeuksen käsiinsä, kiitti miestä ja antoi tälle lahjaksi hedelmän hyveliäisyydestä. Sitten he lähtivät jatkamaan matkaa noustakseen ylös Jerusalemiin. Matka olisi rankkaa nousua ylämäkeen, armottomassa paahteessa ja heidän tuli ehtiä muiden pyhiinvaeltajien matkaan tai olisivat suojattomia maantierosvoja vastaan.

Kun he tulivat Jerikon portille josta lähti tie Jerusalemiin, siellä istui sokeutunut mies kerjäämässä, elämä oli vienyt häneltä näön ja jättänyt jälkeensä vain sumuisen usdun silmiin. Ilman näköään hän ei voinut tehdä työtä, niimpä rääsyissä hän istui nälkiintyneenä kerjäämässä. Silloin mies kuuli lehestyvää hälinää, iso joukko ihmisiä oli tulossa hänen ohitseen ja niimpä tämä nykäisi yhtä ohikulkijaa tunukan helmasta kysyäkseen kuka se on.

Mies jota sokea nykäisi oli yksi Jeesuksen opetuslapsista ja hän vastasi miehelle edes huomaamatta että tämä oli sokea:

"Rabbi, Jeesus Nasaretilainen, Daavidin poika"

Sokea ajatteli hetkensä tulleen, se oli joku parantaja joka antaisi hänelle näkönsä taikaisin. Olihan muinainen kunigas Salomon, ollut nimekäs eksorkisti. Niinpä hän raotti omaa takkuista partaansa ja huusi harventuneiden hampaittensa läpi, vain tämä yksi ajatus mielessään:

"Jeesus, Daavidin poika, auta minua!"

Jotkut ohikulkija käskivät  ylenkatsoen ja äreissään miestä vaikenemaan, mutta sokea huusi vain yhä kovemmin:

"Daavidin poika, auta minua!"

Jeesu, sen suuren väkijoukon keskellä, pysähtyi jakääntyi katsomaan kuka häntä oli huutanut, hän haravoi katseellaan vellovaa pyhiinvaeltajien karavaania kunnes näki ilmahuitovan kerjäläisen kaupungin portilla. Silloin Jeesus sanoi muutamalle oppilaalleen:

"Kutsukaa hänet tänne."

Ensin nämä katsoivat hämillään rabiiaan, mutta tekivät niin kuin tämä oli auktoriteetillään käskenyt heitä tekemään he menivät sen kokean kerjäläisen luo ja tarttuivat häntä käsistä. Nälkiintynyt ja väsynyt mies nousi vaivalloisesti tutisevien polviensa varaan. Niin toinen oppilaista sanoi tätä nostaessa miehelle:

"Äläpelkää. nouse, hän kutsuu sinua."

Silloin mies pudotti yltään vanhan ja kuluneen viittansa keventääkseen taakkaansa ja lähti vauhdilla harppomaan liikkeelle, melkei kuin olisi palanut juosta eteenpäin. He taluttivat miehen Jeesuksen luo ja Jeesus katsoi tätä miestä joka oli anonut häneltä apua. Naama surkeana sokea katsoi lasittunein silmin Jeesuksen olan yli pyrkien hymyilemään onnesta ja takertui tärisevin käsin Jeesuksen vartaloon kiinni. Hän yritti katsoa Daavidin poikaa kasvoihin mutta ei nähnyt.

Jeesus sanoi tälle sokealle:

"Mitä haluat minun tekevän sinulle?"

Sokea hymyili harvahampaisella suulla ja oli onnessaan, niin onnessaan että juuri ja juuri pystyi puhumaan:

"Rabbuuni, anna minulle näköni takaisin."

Jeesus katsoi sokeaa, sitten hän irroitti takertuneen miehen itsestää kyykistyäkseen alas. Jeesu noukki maata käsiinsä, sylkäisi ja kaatoi rukousöljyä pienestä pienestä pullosta sekaan. Sitten hän pyöritti käsissään tahnan kuten jokaisen okean kohdalla oli tehnyt ja levitti sen tämän miehen silmiin sanoen:

"Mene, uskosi on parantanut sinut."

Sitten kaivoi viitastaan juomaleilin jonka oli varannut matkaa varten ja huuhtoi vedellä tahana pois sokean miehen silmistä. Ensi mies ei nähnyt mitään. Hän sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, mutta kaikki oli vielä usvaisen sumuista. Vielä kerran hän sulki silmäsnä ja avasi ne viimeisen kerran. Kuin suomut olisivat valuneet hänen silmitään sokea oli saanut näkönsä takaisin. Nyt hän katsoi Jeesusta, hymyili entistä enemmän nähdessään edessä hyvin tavallisen galilealaisen juutalaismiehen ja rutisti tätä halauksella. Riemuissaan mies puhkesi puhumaan, hän halusi kertoa Daavidin pojalle koko elämän kertansa. Mies myös esittäytyi, hänen nimensä oli Bartimaios, Timaioksen poika. Sokea, joka ei enään ollut seka vaan Bartimaios vain, kiintyi parantajaansa ja lähti seuraamaan häntä ylistäen Jumalaa minkä suustaan kerkesi ja muutkin yhtyivät veisuun. Vain miehen ikäkulu viitta, jossa hän oli nukkunut siinä portilla monet yönsä, jäi lojumaa maahan.

Markuksessa kerrotaan: "Oi dé idóntes aftó(n) epi tis thalássis peripatoúnta"

Se voidaan kääntää koineen kreikasta useammalla eri tavalla riippuen siitä onko se genetiivi, datiivi vai akkusatiivi:

1. Ja he näkivät hänet järvelle kävelevän

2. Ja he näkivät hänet järvellä kävelevän

3. Ja he näkivät hänet yli järven kävelevän

4. Ja he näkivät hänet ympäri järven kävelevän

5. Ja he näkivät hänet järvessä kävelevän

6. Ja he näkivät hänet järvestä kävelevän

7. Ja he näkivät hänet järven rannalla kävelevän

Jne...

Kääntäjä joutuu sitten lopulta tulkitsemaan ja valitsemaan näistä vaihtoehdoista parhaiten sopivimman tulkinnan. Perinteinen tulkinta pohjaa traditioon joka kääntää Uudentestamentin kohdan: "Kun he näkivät hänen kävelevän vettä pitkin...", joka pohjaa opin mukaiseen perinteeseen ja ajatteluun että ihmeellisesti Jeesus talssi kuivin jaloin Gennesaretin järvellä. Yliluonnollinen kiehtoo ihmistä aina enemmän, enemmän kuin se että Jeesus olisi vain kävellyt rannalla ja sitten taikauskoiset kalastajat olisivat luulleet tätä vihaiseksi veden hengeksi.

Ihmiset oppivat ymmärtämään asian niin kuin se heille opetetaan, mutta jos jonu alkaakin käyttää omia aivojaan ja päättää tarkistaa asian onko se todella niin kuin on opetettu, niin muut alkavat herjaamaan ja haukkumaan. Eniten negatiivista palautetta olen saanut muilta ateisteilta jotka motkottavat minulle siitä että vääristän raamatun sanaa ja siitä etten anna uskonasioiden olla uskon asioita. En annakkaan, vaan uppoudun asiaan syvemmin niin kielen kuin kulttuurisen kontekstin pohjalta. Tarkastellanpa ensin sanaa "epi" laajemmin.

ἐπί (epi)

Parse/jäsennys:

PREPOSITION kiel. nominin edellä oleva taipumaton (t. vajaasti taipuva) sana, joka ilmaisee paikallista, ajallista tms. suhdetta (esim. yli [aidan]).

Meaning/merkitys:

Genetiivi: (ilmaisee: contact) on, upon, at, near, before (in presence of someone), over (as power over someone), on the basis of, concerning, at the time of (some king) Of Place: upon where? (e.g., ἐϕ᾿ ἅρματος ὀχεῖσθαι - to jump upon a chariot; ἐπὶ τοῦ ὄρους - upon the mountains) Of Place: whither?, in the direction of (e.g., ἐπ᾿ οἴκου ἔρχομαι - I go toward the house) Of Time: during (e.g., ἐπὶ Κροίσου βασιλεύοντος - during the reign of Croesus) Distributively: in a row/column, deep (e.g., ἐπὶ τεττάρων πορεύεσθαι - four men deep)

Datiivi: (ilmaisee: position) on, in, above, upon, against (in a hostile sense), over (as authority over someone), to, in addition to, at time of Of Place: where? by, alongside (e.g., ἐπὶ ναυσίν - beside the ship; ἐπὶ τῇ θαλάσσῃ - by the sea) Of Time: immediately after, right after (e.g., ἐπὶ τῷ τρίτῳ σημείῳ - after the third sign; ἐπὶ τούτοις - right after these things) Of Time: in, during (e.g., ἐπὶ τοῖς νῦν χρόνοις - in these present times)

Akkusatiivi: (ilmaisee: motion or direction) across, over, on, upon, up to, to, toward, against Of Place: upon (e.g., ἐϕ᾿ ἵππον ἀναβαίνειν - to go upon a horse) Of Place: against (e.g., ὥρμησαν ἐπ᾿ αὐτὸν - they ran against him) Of Time: for the space of (e.g., ἐπὶ τρεῖς ἡμέρας - for the space of three days)

Emme siis voi ohittaa sanan tarkempaa tutkimista vain rukoilemalla apua Jumalalta kuten kirkon valkkaamat kääntäjät vaan siihen pyrittävä syventymään ja käyttämään järkeä. Järkeä siis käytämmekin.

Sinä sanot nyt ehkä "Höpö höpö, Pietari yritti samaa temppua kuin Jeesus ja upposi. Kaiketi Pietarikin olisi osannut järveä rantoja pitkin kiertää. Ketjun avaaja kuvittelee ilmeisesti, että Ateenassa luetaan Raamattua, jossa opetuslapset kalastavat järvellä ja Jeesus kulkee pitkin rantapusikkoja. Pietari olisi varmasti kalastajana tiennyt myös saaliiden liikkeet paremmin kuin Jesse, mutta Jeesus käski mihin verkot pannaan ja verkot hyvä kun jaksettiin kantaa rantaan. Kyllä se aika ihmeteko on, eivät hirmusaaliit ihan jokapäiväisiä ole. Mutta ihme järvenpäällä kävelystä kuuluu alun perin ylösnousemuksen jälkeisiin päiviin, ja opetuslapset olivat ihmeissään, kun näkivät raadon vaeltavan rantoja pitkin."

Mutta tuo jälkeiseen aikaan sijoittuminen on vain yksi teoria, siinä missä tämä pohdintakin, eikä edes kovinkaan menestynyt. Joku yksittäinen tutkija, jonka nimeä en nyt muista, aikoinaan ehdotti Markuksen kirjoittajan tahalleen siirtäneen "ylösnousemuksen" jälkeen tapahtuneen "ihmeen" Jeesuksen toiminnan ajalle. Tätä tämä tukija perusteli sillä että kyse on yliluonnollisesta tapahtumasta kun Jeesus käveli veden päällä. Sensijaan Matteuksessa mainittu Pietarin vedenpäällä kävely lienee myöhempää targum/midrash-perinnettä eli myöhemmin lisätty kertomusta laajentuva tarina. Erikoista kuitenkin on että kun Matteuksessa kielimuoto vaihtuu kesken, esim Jeesuksen kodalla puhutaan järvestä/merestä (thalássis), kun taas Pietarin kohdalla vedestä (hydata). Ainakin tämä herättää miettimään ovatko Matteus14:28-31 jakeet ehkä myöhempi Pietarin koulukunnan lisäys, joita Matteuksessa on muutama.

Muuten tavallisin kalastusväline Gennesaretin järvellä oli heittoverkko, jollaista Simon "Kefa" BarJona sekä monet muut kalstajat tuolloin käyttivät. Kalastus tapahtui yleensä yö aikaan ja verkkoja mentiin heittämään syvään veteen kuten jokainen kokenut ja isältään oppinut kalastaja teki. Mutta mitäpä neuvoi sitten tämä Jeesus? Neuvoi kalastamaan aamuhämärällä matalikossa! Nykyään tiedetään hyvin että kala nousee hämärällä matalikkoon syömään jolloin parhaimmat saaliit saa aamulla ja illalla eikä suinkaan keskellä yötä jolloin on pimeää.

Yö saa myös mielikuvituksen laukkaamaan. Tuolloin kalastaja olivat usein taikauskoisia, ja kalastajan työ Gennesaretin järvellä vaaralle altistavaa. Äkilliset koat tuulet saattoivat kaataa veneen ja sen miehistö hukkua. Jotkin juutalaisista uskoivat hukkuneiden ihmisten sielujen jäävän vaeltamaan maanpäälle epämääräisinä tumminavarjoina (juutalainen käsitys haamuista). Yön pimeydestä lähestyvä Jeesus, saattoi näyttää juuri tälläiselstä, eikä rbbin oppilaille ollut helppoa sekään että he olivat koko yön läpi pinnistelleet noin kymmene  tuntia vastatuuleen nukkumatta. Mustassa aamuyössä laivaa lähestyvä tumma hahmo oli mitä luultavimmin pelottava, lähestyipä se heitä rantaa tai vettä pitkin.

Mutta oikeastaan, koska kyse on ennemmin tulkinnallinen kuin raamatullinen kysymys, jätän se avoimeksi ja jokaisen oman järjellisen harkintakyvyn päätettäväksi. Evankeliumit ovat täynnä merkityksettömiä kohtia, usei kerrotaan kuinka Jeesus lähtee paikasta A ja siirtyy rukoiltuaan paikkaan B joko veneellä tai kävellen. Miettikää siis rauhassa itse, kävelikö Jeesus rannalla vai ei...

Mitä siis tapahtui? Yleensä uskotaan että Jumala olisi monistanut leivät ja kalat jotka jaettiin ja jaettiin aina 5000 miehelle sekä naisille ja lapsille. Kertomus ei kuitenkaan kertaakaan mainitse että kyseessä olisi edes ollut ihme tai tunnusteko, sen sijaan tuleekin pohtia sitä asiaa sen kautta mikä oli Jeesuksen auktoriteetti. Turhaan ketään ei kutsuttu rabbiksi, rabbi oli auktorinen juutalainen opettaja joka keräsi ympärilleen joukon oppilaita, mutta kuitenkin hankki elantonsa maalisella ammatilla. Esimerkiksi juutalaisten suurestiarvostama rabbi Hillel elätti itsensä halonhakkaajana, sillä rabbit eivät saaneet hyötyä taloudellisesti opetustyöstään (toisinsanoen rabbien oli opetettava ihmisiä ilmaiseksi).

Jeesus oli juutalainen rabbi, tai niin häntä kertomusten perusteella kotsuttiin, muita nimityksiä olivat myös profeetta, manaaja ja voideltu. Sen lisäksi että rabbien opetuksia kerrattiin ja painettiin piirun tarkkaan muistiin, myös opettajan toiminnan ja tekojen imitointi oli merkittävää (siksi evankeliumit kuvailevat Jeesuksen tekemisiä opetuksien ohella). Teoilla oli esimerkillinen ja symboolinen asema, kun Jeesus otti otti sen pienen korin jossa olivat ne leivät ja kalat, siunasi ja jakoi eväät opetuslastensa kesken. Samoin tekivät ne ihmiset jotka olivat tulleet kuulemaan Jeesuksen opetusta, heidät oli jaettu ryhmiin, he ottivat eväänsä, siunasivat ne kuten Jeesuskin ja jakoivat ryhmänsä kesken eväänsä kuten Jeesuskin.

Itse opetuksen merkitys kuitenkin piilee ripoteltuina murusina, jotka avaavat teon merkitystä ja tekoa itseään. Vanhin evankelumi Markus välittä meille vihjeitä kertomalla etteivät kovasydämmiset ymmärrä (Markus 6:52). Itse kovasydämmisyys tarkoittaa sälimättömyyttä ja itsekkyyttä. Eikä siinä vielä kaikki vaan kerrotan nimenomaan että Jeesus sääli näitä häntä kuulemaan tulleita massoja (Markus 6:34). Myöhemmin tapahtunut nousee uudelleen ylös kun Jeesus kehottaa varomaan Farisealaisten hapatusta (Markus 8:19-21).

Ei siis ole yllätys että selventääkseen opetusta on aikoinaan ihmisiä opetettu jakamaan myös toisella kertomuksella. Siinä on kaksi huonetta ja kummassakin huoneessa hyvin syvä pata jonka kummankin pohjalla on vähän keittoa. Kummassakin huoneessa on patojen ympärillä ihmisiä ja heille on annettu niin pitkät lusikat että he ylttäisivät sen suuren padan pohjalle. Lusikat ovat kuitenkin niin pitkiä etteivät he yltä syömään itse, niimpä sen ensimmäisen huoneen ihmiset jotka ovat itsekkäitä, yrittävät syödä jokainen vain itse janääntyvät nälkään, mutta sen toisen huoneen ihmiset, jotka ymmärtävät jakaa, ruokkivat lusikoilla toinen toisiaan ja tulevat kylläisiksi.

On sanottu että Jeesus olisi ollut sosialisti sika, koska kiersi veroja. Mutta oliko? Ne ei, ensinkään tuolloin ei tunnettu sosialismi. Lisäksi otetakoonn huomioon että 5 000 miestä, naista ja lasta saivat syötävää vatsansa kylläisiksi ja ylikin jäi. Tuolloin perhekuntaan oli keskimääri noin 5-10 henkeä (ydinperhen käsitettä ei tunnettu), joten ruokittujen suiden määrä oli jopa moninkertainen. Toiseksi, se tapahtui juutalaisen pääsiäisen aikaan. Noin 5 000 ihmisen jääminen pois juutalaisuuden tärkeimmästä juhlasta oli varmasti iso kolaus juutalaiselle uhrikultille ja temppelin aukkoriteetille.

Tuolloinen juutalaisuus oli tiukkapipoista kunniakulttuuria, eikä nenille hyppimistä katsottu hyvällä. Jeesus kilpaili kunniasta temppelin ja papiston kanssa, vaikka ei suoranaisesti kieltänyt rukoilemasta temppelissä ja osallistumasta temppelin menoihin. Juudean talouteen tapaus ei kuitenkaan merkittävästi vaikuttanut, sillä Galilea oli maaseutua ja ihmiset elivät omavaraistaloudessa. He siis kasvattivat viljansa ja leipoivat leipäsä itse toisin kuin kaupunkilaiset jotka joutuivat ostamaan leipäviljansa markkinoilta sillä eivät kyenneet kasvattamaan sitä itse.

Kolmas huomio voidaan tehdä sitten verotukseen. Tavallisesti veroa maksettiin sadosta, saaliista, maasta ja omaisuudesta, tuolloin ei ollut vielä käytössä arvonlisäveroa, mutta kaupunkeihin saapuvilta kauppiailta perittiin kaupungin portilla tullimaksu kaupunkiin tuoduista kauppatavaroista, esimerkiksi Matteus oli tälläinen tullimies joka peri tullia ja veroa Rooman impperiumille. Kymmennykset eli temppelivero maksettiin puolesta kylästä kylään kiertäville temppeliveronkantajille. Juudean verotus oli siis alkeellista verrattuna vaikka tämänpäivän Suomeen, tosin myös sosiaaliturva oli heikoinpuoleista ja leskinaisiin keskittynyttä. Sairaat, spitaaliset, sokeat, rammat ja muut kerjäläiset olivat ihan tavallinen päivittäinen näky. Ei siis ihme että oli myös farisealaisia, jotka halusivat pitää myös köyhien, sairaiden ja leskien puolta. Oli myös niitä jotka rakensivat sillä itselleen ulkokultaista kuorta. Tässä Jeesus kritisoikin näitä ajan juutalaiseen rabbiinisuuteen tyypillisesti koruttomasti ja liioitellen, jotta kritiikki jäisi voimakkaasti paremmin mieleen.

Sen sijaan suurin häiriö oli Jeesuksen useat riehumiset temppelissä, rahanvaihtajien ja uhrieläinten myyjien häätäminen temppelistä ainakin kahdesti pääsiäisen aikaan, teki vahinko varakkaan ja hurskaan saddukealaisen porvarillisen ylipappisuvun talouteen, sillä kauppiaat ja rahanvaihtajat maksoivat ylipapille vuokraa myyntipaikoista temppelissä ja tämä vuokra meni ylipapin omaan pussiin (ei siis temppelin). Toki Jeesuksen sanoma oli "varhais sosialistinen" eli Jeesus käski rikkaiden myymään omaisuutensa ja jakamaan rahat köyhille ja Jeesus opetti ettei ihminen voi palvoa sekä Jumalaa että Mammonaa. Mitä taas veronmaksamiseen tulee, siihen Jeesus vastasi, "Antakaa keisarille se mikä on keisari ja antakaa Jumalalle se mikä on Jumalan." Tärkeintä kuitenkin oli että sairaista ja köyhistä huolehditaan omanedun ylitse, mikä oli normaali käytäntö juutalaisuudessa.  Ajattelutapa ei kuitenkaan ollut mitenkään poikkeuksellista, sillä muumuassa filosofisista ryhmistä platonisteilla ja stoalaisilla oli hyvin samanlaisia näkemyksiä huolenpidosta, tasa-arvosta ja resussien jaosta.

Mietitte varmaan vieläkin mikä ihmeen jakamisen ihme? Yhden esityksen mukaan jakamisen ihmeessä Jeesuksen opetus ja esimerkki saivat aikaan niin kutsutun sydämmen muutoksen, mikä sai ihmiset jakamaan eväänsä keskenään niin että ne joilla evästä oli yltäkylläisesti antoivat pyyteettä omastaan niille, joilla ei evästä ollut riittävästi. Kuten jo kerroin, kerron uudestaan. Kuvitellaan että on kaksi huonetta ja kummassakin huonessa on pata jonka pohjalla on vain vähän keittoa. Kummankin padan äärellä on ihmisiä ja näillä ihmisillä on todella pitkät lusikat jotta he ylttäisivät padan pohjalle. Ensimmäisen huoneen ihmiset yrittivät syödä itse, he nään tyivät ja kuolivat nälkään sillä lusikka oli liian pitkä jotta he olisivat voineet syödä siitä itse. Toisen huoneen ihmiset ymmärsivät syöttää pitkillä lusikoilla toisiaan, ha jakoivat ruuan, tulivat kylläisiksi ja jäivät eloon. Mikä on tarinan opetus? Jumalan valtakunta tulee jokapäiväisessä leivässä, niin kuin on rukoiltu (rekonstruktio):

Isä, Abba!

Pyhitetty olkoon sinun nimesi. Tulkoon sinun valtakuntasi.

Anna meille päivästä päivään, meidän jokapäiväinen leipämme.

Anna meille velkamme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa.

Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, sillä sinun on valta ja voima ikuisesti.

Se tulee palapalalta ja hiljaa itäen, se lähtee pienestä kuin sinapin siemen ja kohoaa suureksi kuin leipätaikina hapatteesta.

En tiedä oliko tällä nyt päätä taikka häntää, mutta purimpa ajatuksiani ja saatan vielä palata aiheeseen.

Tämä ... tulen pohtimaan harrastelijamaisesti uudentestamentin sisältöä ja kirjoitusten alkuperäistä merkitystä viidessä kategoriassa 1) Ihmeet, 2 Opetukset, 3) Teot, 4) Evankeliumi, ja 5) Jeesus.